perjantai 14. tammikuuta 2011

Pölyt pois museoasenteista

Kulttuuritoimittaja Paula Holmila kirjoitti museoalan haasteista osuvasti Uuden Suomen blogissa. Kirjoitin blogiin kommentin (jonka talouslukuja käsittelevän alkuosan voi lukea edellisestä bloggauksestani):
..on väärin moittia kansallismuseota laiskaksi. Kyse on riihikuivasta rahasta ja siitä, mitä voidaan tehdä. On totta, että kansallismuseo kantaa raskasta historiallista asenteellista painolastia, mutta sitäkin tärkeämpää on kannustaa ja tukea Museoviraston uutta johtoa poikkeuksellisen vaikeassa taloustilanteessa.
Molemmat uudet johtajat ovat erittäin asiantuntevia ja ammattitaitoisia, heillä on vahvat näytöt. Juhani Kostet on uudistanut määrätietoisesti ja onnistuneesti Turun museotoimea, ja Helena Edgrén on työntekijöiden keskuudessa laajalti arvostettu ja pidetty johtaja, joka ei pelkää uusia ideoita ja yhteistyömalleja.
Paula Holmila on oikeassa siinä, että valtion kulttuurihistorialliset museot ovat jääneet ohjelma-, julkisuus- ja budjettikamppailussa altavastaajiksi. Museovirastoa on myös painanut vuosikymmenten asenteellinen, valvonnan, holhouksen ja kieltojen kulttuuri, joka on rakentunut korkeakoulu- ja museomaailmassa 1800- ja 1900-lukujen aikana. Tällaisen taakan purkaminen ei ole helppoa.
Kulttuurihistorialliset museot ovat altavastaajia julkisuudessa ja valtion rahanjaossa. Kulttuurihistoriallisista museoista ja niiden kokoelmista on vaikea kehittää draamaa, lööppejä tai taidekeskusteluja. Kulttuurihistoriallisten museoiden voima on toisenlaisissa tehokeinoissa: tarinoissa, elämyksissä, esteettisistä kokemuksissa ja oivalluksissa, rauhassa, viisaudessa, kauneudessa ja rumuudessa, ajan patinassa.
Kulttuurihistorialliset museot rakentavat todellisuutta, sitä mitä Suomi ja maailma on ollut, mitä se on nyt, ja mitä ne ovat tulevaisuudessa. Juuri tästä syystä on surullista, että Kulttuurien museo suljetaan. Se on ainoa museo Suomessa, joka on laajalti esitellyt maailman kulttuureita kattavavasti, elävästi ja asiantuntevasti.
Holmila on oikeassa siinä, että museoala kaipaisi läpivalaisua ja asenteellista uudelleenananalyysia. Miksi alaa vaivaavat niin monet kiellot ja estot, eikö museoihin ja kokoelmiin voisi suhtautua astetta vapautuneemmin vailla loputtomia pelkoja? Kyllä esineet säilyvät, vaikka niitä kosketeltaisiin, eivätkä museorakennukset tuhoudu, vaikka niissä esiteltäisiin ruokakulttuuria ja soitettaisiin musiikkia, tai takassa palaisi elävä tuli. Jälleen kerran esimerkkiä tulisi hakea naapurimaa Ruotsista, missä museomaailman asenteissa ja yhteistyössä ollaan edellä vuosikymmeniä. Perässä tullaan.
Itse alaa reilun vuosikymmenen seuranneena voin iloisena todeta, että viimeisien vuosien aikana Museovirastossa on tapahtunut valtavia, myönteisiä asenteellisia muutoksia. Museoviraston uusi johto on hyvin avoin ja yhteistyökykyinen kansalaisjärjestöihin, korkeakouluihin ja yrityksiin päin, ja pyrkii aktiiviseen yhteistyöhön sidosryhmien kanssa. Tietääkseni Kansallismuseo on perustamassa myös ystäväyhdistystä, mihin toivon kaikkien museosta välittävien liittyvän.
Museoalan oikeita lääkkeitä ovat uudet näyttelyt, tekniikat ja filosofiat, uusi avoimempi ja ystävällisempi työ- ja toimintakulttuuri sekä tehokas markkinointi ja julkisuuskuvan rakentaminen. Lisäisin listaan vielä seuraavalla vaalikaudella toteutettavan tuntuvan kertakorotuksen Museoviraston perusbudjettiin. Sen edellytyksenä on aktiivinen ja asiantunteva vaikuttamisviestintä eli lobbaaminen eduskuntaan, yrityselämään, korkeakouluihin ja kansalaisyhteiskuntaan päin.