Kuvia Seurasaaren joulupolulta 11.12.2011

Seurasaaren Joulupolku on vapaaehtoisvoimin järjestetty hyvän joulumielen tapahtuma koko perheelle. Joulupolun äiti Marjaliisa Kauppinen ja kaupungin tuottaja Päivi Munther ovat vuosien varrella koonneet tapahtuman ympärille yli 150 vapaaehtoisesta koostuvan joukon. Tänä vuonna Joulupolku järjestettiin 16. kertaa. Hämmästyttävää joulupolussa on sen tunnelma: epäkaupallinen, rauhallinen ja yhteisöllinen joulujuhla.

Aikuiset kulkevat alueella lapsikatraineen ja ovat selkeästi hieman varautuneita ja jopa kummissaan siitä, ettei heille tuputeta markkinointiviestejä tai tuotteita. Aikuisten kasvoista näkyy myös arjen väsymys, kun taas lapset ovat ympärillä tapahtuvista virikkeistä, tyypeistä ja tapahtumista innoissaan.

Lapset kohtasivat tämän vuoden Joulupolulla jälleen monenlaista: tonttuja, marttoja, maahisia, joulupukin, Arajärven, vipukelkan, lauluja ja leikkejä, kettuja, jänöjä, susia, karhuja, hevoskärryt, aaseja, pipareita, puuroa, tikkupullaa, glögiä ja illan pimetessä myös rakovalkeita, lyhtyjä ja kynttiläpolun.

Joulupolulla esitetään myös näytelmiä ja lauletaan yhteislauluja. Illan laskeutuessa tunnelma muuttuu mystisen jännittäväksi, taianomaiseksi. Lapsille jää Joulupolusta vahvoja muistijälkiä; tarinoita, tuoksuja, elämyksiä, aitoa joulutunnelmaa.

Kuvia täällä

  

Tomtebon arvohuvila kulttuurikäyttöön

Tomtebon historiallinen arvohuvila Tamminiemeä vastapäätä (Tamminiementie 1) on jäänyt tyhjilleen, kun Seurasaarisäätiö muutti uuteen rakennukseen Seurasaaren eteläkärkeen. Täällä on kuvia rakennuksesta.

Meilahden huvila-alue on syntynyt 1870-luvulta alkaen Meilahden tilan maille. Seurasaareen liittyvä puistomainen kaupunginosa ulottuu Meilahden sillalta Humallahteen. Suurin osa alueen huviloista on viime vuosisadan loppupuolelta ja vuosisadan vaihteesta. Arkkitehti Gustaf Nyströmin itselleen suunnittelema Tomtebon huvila on vuodelta 1893.

Tomtebo on upea vanha arvohuvila, missä on yläkerrassa toimistotiloja, alakerrassa suuri sali ja keittiö sekä eri puolella rakennusta varastotiloja. Tomtebon takana on hiljattain romahtanut näyttämö, joka on helposti uudelleenrakennettavissa.

Tomtebon suuri sali sopii hyvin esimerkiksi kulttuuritilaisuuksien tai ravintolan pitoon. Helsingin kaupungin tilakeskus on etsinyt rakennukselle kaupungin sisäistä vuokralaista. Tähän asti tilakeskuksesta on annettu ymmärtää että jos sisäistä vuokralaista ei löydy, vuokrataan talo jollekin yleishyödylliselle toimijalle.

Hiljattain sain kuulla, että tilakeskuksen virkamiehistä koostuva johtoryhmä - ei siis lautakunta - olisi jo päättänyt myydä rakennuksen. Asiaa ei ole käsitelty kiinteistölautakunnassa. Talon mahdollisen myyntiin laittamisen motiivien perään voi kysellä, koska talo on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja aivan keskeisellä paikalla (UKK:n Tamminiemen ja Seurasaaren sillanaukion naapurissa).  

Tomtebon myynnin valmistelu tulisi pysäyttää siksi aikaa, että voidaan kartoittaa löytyisikö taloon vuokralaiseksi sellainen yleishyödyllinen toimija (yritys, säätiö, yhdistys, ravintola, päiväkoti jne.), joka sopisi alueen kulttuuriympäristöön ja voisi pitää talon puutarhan yleisölle avoimena.

Tietojeni mukaan rakennuksesta ovat olleet kiinnostuneita muun muassa Maatiainen ry., ja Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistys. Ehkä nämä toimijat voisivat yhdessä vuokrata Villa Tomtebon? Näin Tomtebohon saataisiin elämää, iloa sekä matkailu- ja kulttuuritapahtumia. Maatiainen voisi ylläpitää alueen puutarhaa sekä viljellä ja esitellä vanhoja suomalaisia kasvi- ja eläinlajeja.

Kun naapureina ovat Tamminiemi, Helsingin taidemuseo ja Seurasaari, ei taloa voi tuosta vaan myydä yksityisille. Jos näin tehdään, koko Tomtebon alue puutarhoineen sulkeutuu yleisöltä ja päätös vaikuttaa merkittävästi myös Seurasaaren historiallisen tuloaukion kehityssunnitelmiin. Huviloita Meilahdessa riittää, mutta Tomtebo on poikkeus. Rakennus ei sovellu normaaliin omakotitaloasumiseen. Sen sijaan kulttuuritapahtumien ja tunnelmallisen kesäkahvilan ja -puutarhan pitoon rakennus ympäristöineen ja ohi kulkevine yleisövirtoineen sopii lähes täydellisesti.  

Naapurissa Tamminiemi

Seurasaaren hyväkuntoista hirsisaunaa ei tule purkaa

Seurasaareen tultaessa heti oikealla, vanhan portinvartijan rakennuksen takana sijaitsee Seurasaaren ainoa "puolijulkinen" sauna. Saunan rakensi Helsingin kaupungin liikuntatoimi henkilökuntansa virkistyskäyttöön vuonna 1961. Täällä kuvia saunasta. Helsingin kaupungin omistamien Seurasaaren rakennusten siirryttyä viime vuonna Liikuntavirastolta Kiinteistövirastolle, tiedustelin saunan tulevaa käyttöä. Sain kuulla molempien virastojen edustajilta, että sauna on tarpeeton, rumentaa maisemaa, siltä puuttuu rakennuslupa eikä siinä ole käymälää. Siksi rakennus on tarkoitus purkaa.

Kävin rakennusvalvontavirastossa kopioimassa saunaa koskevat piirustukset, mistä selvisi, että toisin kuin virkamieheet kertoivat, sauna on merkattu Seurasaaren asemakaavaan ja sillä on on Helsingin kaupungin rakennustarkastajan lupa (leima 16.6.1961). Saunalla on myös Helsingin kaupungin julkisivulautakunnan hyväksyntä (21.6.1961) sekä urheilu- ja retkilautakunnan hyväksyntä (27.1.1961). Saunassa on myös käymälä (betonialustoineen). Kun esitin piirustukset virkamiehelle, hän myönsi virheensä ja pahoitteli väärää tietoa.

Kuten kuvista näkee, rakennus on hyvässä kunnossa ja sen katto on uusittu hiljattain. Tarvittaessa saunarakennuksen taakse voisi rakentaa uuden huussin, joka olisi ekologisin ratkaisu. Sauna on hyvin piilossa rannassa ja sen käyttö voisi olla pienimuotoista. Saunaa voisi vuokrata yleishyödyllisten yhdistysten ylläpidettäväksi (esim. Seurasaaren ystävät ry. ja Vähä-Meilahti seura ry.). Vaihtoehtoisesti kiinteistövirasto voisi vuokrata saunaa esimerkiksi turistiyrityksille, jotka voisivat esitellä ulkomaisille turistiryhmille suomalaista saunaperinnettä. Seurasaaressa pitäisi löytyä edes sen verran luovuutta ja yhteiskykyä, ettei ehjää hirsisaunaa tarvitse purkaa.

JÄLKIKIRJOITUS 

Kaupunki purki kesällä 2012 täysin ehjän ja käyttökuntoisen saunan. Saunan jättämälle aukiolle on suunniteltu laivalaituria ja tapahtumakenttää, mutta rahoitus on auki. Seurasaaren laiturit on tarkoitus kunnostaa osana uutta Merellisen Helsingin strategiaa, josta tosin viimeaikoina ei ole kuulunut mitään. Toivottavasti hanke on edelleen työn alla, koska Helsinki on poikkeuksellisen hieno merikaupunki. 

Seurasaari Soi! -festivaali tarvitsee tukea

Seurasaaren museotaloissa on vuodesta 2007 lähtien järjestetty elokuussa laajamuotoinen, viikon kestävä kansanmusiikkifestivaali Seurasaari Soi!. Helsinkiläisyleisö, turistit ja kansanmusiikin ystävät ovat ottaneet festivaalin omakseen. Tunnelmalliset konsertit museotalojen interiööreissä ovat tarjonneet eri-ikäisille kävijöille hienoja elämyksiä. 

Seurasaari on uniikki konserttipaikka: neljän kilometrin päässä Helsingin keskustasta on erinomaisten kulkuyhteyksien äärellä tarjolla kymmeniä alkuperäisiä ja aitoja maalaistaloja, torppia, kartano ja kirkko. Talojen saleissa ja tuvissa voi esittää ja kuunnella kansanmusiikkia, ja siirtyä elämyksellisesti entisaikojen elämään.

Seurasaari Soi! -festivaali edustaa sitä, mitä Helsingin kaupungin matkailustrategiaan on kirjattu ja Seurasaareen on kaivattu: uusia korkeatasoisia ja vetovoimaisia, matalan kynnyksen kulttuuri- ja yleisötapahtumia kaiken ikäiselle yleisölle.

Festivaalin taustalla on kansanmusiikkikentän huippuammattilaisista koottu työryhmä: Sibelius-Akatemian kansanmusiikin tutkijoita ja muusikoita, sekä Helsingin, Turun ja Tampereen yliopiston etnomusikologian tutkijoita. 

Festivaalilla on alusta alkaen ollut myös valistuksellinen ja pedagoginen rooli: lapsille ja aikuisille on kerrottu suomalaisen ja suomensukuisten kansojen musiikkiperinteestä luentojen, työpajojen ja soivien opastuskierrosten keinoin. Lapsille on järjestetty myös leikki- ja laulutupia, soitinrakentamista ja lastenkonsertteja. 

Soivat opastuskierrokset ovat olleet festivaalin ehdoton yleisöhitti. Opastuskierroksella kansanmusiikki on sijoitettu historialliseen ympäristöönsä, eli museotalojen alkuperäiseen sijaintiin ja sitä ympäröivään kulttuuriperinteeseen, oppaan ja elävien esitysten johdattamana. Muusikot ja tutkijat ovat kertoneet suomalaisesta kansanmusiikkiperinteestä laulun, tanssin ja tarinoin. 

Seurasaaren museotaloissa tarinat heräävät hienosti henkiin ja tunnelma kierroksilla on ollut koskettava. Erityisesti iäkkämmät ihmiset ovat kokeneet vanhojen muistojen ja elämysten nousevan jälleen pintaan, ja lapset ovat ihmelleet entisaikojan tapoja sekä laulu- soittoesityksiä. 

Ensimmäisenä toimintavuonnaan Seurasaari Soi! sai Suomen kulttuurirahastolta tuntuvan apuraha. Sen turvin järjestettiin kahden festivaalivuoden rahoitus, osa-aikaisen tuottajan ja esiintyjien palkkiot, matka- ja välinekulut. Sen jälkeen tukea on saatu säätiöltä ja paljon on tehty myös vapaaehtoistyötä. Museovirasto ei ole kyennyt tukemaan festivaalia kuin pienillä kulukorvauksilla, palkkioihin ei valtion tuottavuusohjelman kurjistamalla MV:lla ole ollut varaa.

Erikoista festivaalin järjestämisessä - kuten muissakin Seurasaareen ehdotetuissa uusissa tapahtumissa - on viime vuosikymmeninä ollut liian usein se, että uudet ideat ja ehdotukset kohtaavat selkeää vastustusta. Seurasaaren iäkkäät kansanperinnetoimijat näkevät uuden uhkana omalle toiminnalleen ja pyrkivät vesittämään tai jarruttamaan uusia ohjelmaideoita.

Tätä samaa ajattelua on ilmennyt aiempina vuosina myös Seurasaarisäätiössä, jonka säännöt velvoittavat säätiötä toimimaan päinvastaisesti: tukemaan, innostamaan ja edesauttamaan uusien tapahtumien, ideoiden ja toimijoiden pääsyä Seurasaareen. Toimin itse nykyisin Seurasaarisäätiön hallituksessa ja toimin sen edestä, että säätiön asenne uusiin toimijoihin on avoin, avulias ja yhteistyökykyinen. Seurasaarisäätiön tehtävä on auttaa ja kannustaa Seurasaaren kehittämisessä ja uusien ideoiden esilletuonnissa ja toteuttamisessa.

Pidän myös valtakunnantasolla asenteellisena ongelmana sitä, että kansanperinnekentällä tuntuu edelleen vallitsevan monissa instituutioissa täydellinen pysähtyneisyyden ja uuden vastustamisen henki. Tällainen asennemaailma vie kansanperinteet ja kulttuuriperinnön lopullisesti hautaan. Vanhempien sukupolvien on sallittava nuorille täysivaltainen asema kansanperinnejärjestöissä sekä tuettava ja rohkaistava nuoria uudistamaan kansanperinteiden esittelyä. Kansanperinteet ovat aina eläneet ja uudistuneet ajassa, rohkeasti ja luovasti, perinteitä kunnioittaen. 

Toivottavasti kansanperinteitä ja -musiikkia tukevilla säätiöllä sekä Helsingin kulttuurikeskuksella ja Museovirastolla on jatkossa halua tukea tätä Helsingin hienointa, konseptiltaan uudenlaista kansanmusiikkifestivaalia. Asialla ovat kuitenkin maailman parhaat suomalaisen kansanmusiikin tutkijat ja muusikot.

Laulu- ja tanssituvissa sekä laulukulkueissa halukkaat ovat pääsevät osallistumaan musisointiin.

Seurasaaren uimala tulee avata kaikille

Seurasaaren uimala on 1930-luvulla perustettu yleinen uimala. Paikka on kuvankaunis ja uniikki - viimeinen tuon aikakauden yleinen puu-uimala Helsingissä. Katso kuvia täältä. 

Parhaillaan Seurasaaren uimala on peruskorjattavana. Alueelle rakennetaan uusi terassi, kahvila, puku- ja pesuhuoneita sekä wc-tilat. Uimalan yhteyteen on suunniteltu myös yleinen sauna, jonka rakentaminen on taloussyistä siirretty tulevaisuuteen. Piirustukset ovat jo valmiina. Uimalan omistaa Helsingin kaupungin liikuntavirasto, joka maksaa uimaseuralle (Simmis ry.) siitä, että seura pyörittää uimalaa ja kerää itselleen kävijämaksuja. Käytäntö on ristiriidassa Helsingin kaupungin yleisten uimarantojen perussäännön kanssa: uimarannat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.

Seurasaaren uimala ei ole alunperin ollut naturistiranta. Parin viime vuosikymmenen ajan uimala on ollut vain nudistien ja talviuimareiden käytössä. Uimala on jaettu väliseinällä erikseen naisten ja miesten rantaan. Samalla Seurasaareen kesällä saapuvat kymmenet tuhannet tavalliset uimarit,lapsiperheet ja turistit ovat ahtautuneet Seurasaaren toiselle, länsirannalla sijaitsevalle ahtaalle ja kallioiselle rannalle.



Miksi tavalliset uimarit eivät pääse uimalaan? 

Joko he eivät halua uida tuntemattomien seurassa alasti, koska eivät koe sitä mukavaksi. Tai sitten Seurasaaressa kesäpäivää viettävät ihmiset eivät edes tiedä mahdollisuudesta liittyä uimaseuran jäseneksi. Selityksensä on myös siinä, että uimalan kävijöillä on reviiriään tarkoin valvova maine, joka on ristiriidassa uimalan alkuperäisen käyttötarkoituksen kanssa. 

Kummallista verovaroilla ylläpidetyn uimalan kohdalla on se, että viime vuosina Seurasaaren uimalan kävijämäärä on ollut hyvin vähäinen suhteessa Seurasaaren kokonaiskävijämääriin (vuosittain lähes 900.000 ihmistä). Uimalassa kävijöitä on kesäkaudella ollut päivittäin korkeintaan muutamia kymmeniä, kun luku voisi olla sekä uimalan puitteiden että Seurasaaren kävijöiden osalta monikymmenkertainen. 

Johtopäätös: Uimala auki

Poikkeuksellisen suuri ja hieno Seurasaaren uimala tulee remontin valmistuttua avata tasapuolisesti kaikille, niin helsinkiläisille kuin eri puolilta Suomea ja maailmaa tuleville turisteille. 

Seurasaaren uimala ei ole yksityisranta, vaan kaupungin ylläpitämä yleinen uimala, joka on jaettu naisten ja miesten puoleen. Se, että uimala avataan remontin jälkeen osan viikosta kaikille uimareille, ei syrji ketään. Helsingissä ei ole enää käytössä yhtään historiallista (puu-) uimalaa, ja on varsin kummallista, että tämä viimeinen tulisi varata ympärivuotisesti vain parinkymmenen naturistin käyttöön.  Varsinkaan, kun uimala ei ole ollut alunperin naturistiranta. 

Naturisteille haluaisin korostaa, että asiassa on neuvoteltavissa ja löydettävissä hyvässä hengessä yhteinen kompromissi, joka tyydyttää kaikkia osapuolia. Paras ratkaisu olisi, että naturistit saisivat uida uimalassa esimerkiksi kolmena päivänä viikossa (ma-ke). Muina päivänä uimala olisi avoin kaikille uimareille, jotka haluavat käyttää uimapukua (to-su). 

Remontin jälkeen uimalassa on edelleen naisten ja miesten puolet. Uutta on se, että paikalle tuodaan myös liikultetava sermi, joka mahdollistaa joustavan monikäyttöisyyden. Nyt pitää vaan tehdä tarpeelliset päätökset uimalan uudesta konseptista ja toimintatavoista. Toivon myös, että uimalan yhteyteen suunniteltu yleinen sauna rakennetaan mahdollisimman pian. Piirustukset ovat jo valmiina. Remontin ja kaikille uimareille avaamisen myötä uimala nousee uniikiksi virkistys- ja turistikohteeksi, jota kelpaa esitellä Helsingin matkailuesitteissä. 

Seurasaaren kunnallistekniikka kuntoon

Seurasaari on Suomen suurin ulkomuseo, Helsingin merkittävimpiä turistikohteita ja ulkoilusaari, jonka alueella vierailee vuosittain yli 900.000 ihmistä. Seurasaari on kaikilla mittareilla poikkeuksellinen alue koko Helsingissä: viimeinen suuren luokan turistikohde, puistoalue ja ulkoilusaari, missä kunnallistekniikka on lähes olematonta.

Itseasiassa kunnallistekniikka on täysi fiasko. Vuosikymmeniä vanha suppea vesijohtoverkko kattaa vain osan alueen rakennuksista, viemäröintijärjestelmä on käyttöikänsä lopussa ja alueen suurin paineviemäri (Pappilan takana) on viallinen ja vuotaa päästöjä suoraan mereen. Ympäristökeskus on asettanut vuodoista kaupungille  uhkasakon. Päästöt eivät ole aivan mitättömiä, sillä jätevesien seassa on esimerkiksi ravintolan jätevesiä ja ihmisten ulosteita.

Seurasaaren eteläisen puoliskon putkisto jäätyy talvella. Putki on väliaikainen, maan pinnalle vedetty viritelmä jota lämmitetään sähkölangalla. Sähkölanka ei riitä pitämään putkea sulana, minkä vuoksi kesäravintola, verstas ja Seurasaarisäätiön toimisto ovat talvella ilman vettä ja vesivessaa. Seurasaaren vanhoja museorakennuksia korjaavat kirvesmiehet eivät voi peseytyä ja valmistaa ruokaa. Ylipäätänsä Seurasaaressa on vain yksi julkinen ja ympärivuotinen vesivessa, vaikka tarve olisi vähintään kahdelle. Kesäkaudella Seurasaaressa on toiminnassa 5 kompostivessaa, jotka suljetaan talvella jäätymisen vuoksi.

Miksi kunnallistekniikkaa ei sitten ole laitettu kuntoon? Samasta syystä, miksi Seurasaaressa ei muuteenkaan asiat etene. Saaren päivittäisestä toiminnasta ja uudistuksista "päättää" kaksi köyhää toimijaa (Museovirasto ja Seurasaarisäätiö). Niillä ei ole riittävän korkeatasoista ja kunnianhimoista osaamista Seurasaaren kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, eikä kykyä lobata Seurasaaren uudistusten edellyttämiä investointeja budjettiraameihin asti.

Helsingin kaupungin virastot ovat vetäytyneet Seurasaaren kunnallisteknisistä vastuista. Seurasaari kuului pitkään Liikuntavirastolle, joka ei ole huolehtinut alueen kunnallistekniikasta. Hiljattain alueen infra siirtyi HKR:lle, joka on nyt tarttumassa korjausprojektiin. Rahat puuttuvat. Asenne on HKR:n myötä muuttunut huomattavasti paremmaksi ja virastossa on aidosti halua kehittää Seurasaaren aluetta ja tehdä tarpeelliset korjaukset. Virkamiehet ansaitsevat nyt poliittisen tuen ja selkeitä päätöksiä. 

Kunnallistekniikka kuuluu Helsingin kaupungin hoidettavaksi, mutta liitokset maksaa kunkin kiinteistön vuokralainen. Liitoksien lisäksi voidaan neuvotella myös muiden kulujen jakamisesta, mutta tärkeintä on tehdä nyt päätöksiä. Meri saastuu, vessat eivät toimi, turistit hermostuvat, kirvesmiehet eivät pääse talvella suihkuun. Saareen on saatava toimivat viemärit ja vessat.

Tästä syystä toivon, että Helsingin kaupungin budjettineuvotteluissa merkataan ensi vuodelle 2012 rahat Seurasaaren kunnallistekniikan korjausrakentamiseen. Tarvittavat piirustukset ja hankesuunnitelmat ovat jo valmiina. Putken reittivaihtoehtoja on kolme. Yksityiskohtia voi tiedustella rakennusviraston investointiyksiköstä.

Vaihtoehto 1: 1.30 milj.€
Vaihtoehto 2: 1.20 milj.€
Vaihtoehto 3: 1.16 milj.€

Kustannusarviot sisältävät kunnallisteknisen vesijohtoverkon lisäksi mereen rakennettavan paineviemärin, mutta eivät sisällä Pukkisaaren vesihuoltoa. Juhlakentän yleisö-wc rakennetaan myöhemmin valmistuvan perinnelavan yhteydessä. Toivottavasti vuoteen 2015 mennessä.

TARKENNUKSIA 1.12.2011

Kuulin hiljattain, että Seurasaaren eteläkärkeen kulkevan väliaikaisen (maanpäällinen ja talvella sähkölämmitteisen) putken kohdalla akuutein vika löytyy ulkomuseon kaupan takaa, siellä olevassa putkessa on noin 20 metrin hajonnut osuus, joka tukkii talvikaudella koko eteläisen Seurasaaren vesihuollon (kirvesmiesten verstas, säätiön toimisto). Vesi ei kulje etelän suuntaisesti, mutta poistoputki ilmeisesti toimii. Putkea uusitaan parhaillaan, kiitos siitä kaupungille!

Merialueen saastuminen aiheutuu kaivon sijasta/lisäksi Seurasaaren ainoasta poistoputkesta, joka on merenalainen. Putki kulkee meren alla Seurasaaren Pappilan takaa Seurasaaren salmen läpi Tamminiemen edustalle. Putki on vanha ja vuotaa mereen. Eli koko merialue on kesällä enemmän tai vähemmän "saastunut", eikä siinä kannata uida.

Museoalan luottamustehtävissä opittua

Olin vuonna 2008 sitoutumattomana kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä. Sain 183 ääntä. Lähdin ehdokkaaksi, koska halusin vaikuttaa oman asuinympäristöni kehitykseen. Kiitos oman viiteryhmäni pääsin kahteen mielenkiintoiseen luottamustehtävään: Seurasaarisäätiön hallitukseen ja kaupunginmuseon johtokunnan varajäseneksi. Näissä tehtävissä olen sittemmin perehtynyt niin Seurasaaren realiteetteihin kuin Suomen suurimman kaupunginmuseon toimintaan.

Kokemus on ollut sekä avartava että turhauttava. Muutosten aikaansaaminen museoalalla on vaikeaa ja hidasta. Esteenä ovat niin byrokratian koukerot, pinttyneet ajattelutavat kuin toisistaan eriävät ja kehitystä jarruttavat näkemykset. Molemmista luottamustehtävistä olen kuitenkin oppinut runsaasti sekä tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin.

Jotain olen saanut myös aikaiseksi. Seurasaarisäätiön toimintaa on viritelty asteen aiempaa avoimempaan ja vuorovaikutuksellisempaan suuntaan. Juhannusvalkeille on tehty uudistuksia ja lisää on luvassa. Seurasaaren toimijoiden välinen yhteistyö on parantunut.

Museovirasto on kohottanut Seurasaaren strategiseksi kehittämiskohteeksi ja investoi vuoteen 2013 mennessä Seurasaareen voimakkaasti: alueelle on rakennettu uusi vertas ja huoltokeskus. Ensi vuonna aukeaa Iisalmen Pappilan yhteyteen uusi kahvila. Vuoden alussa Seurasaaressa aloittaa täysin uudessa virassa Seurasaaren intendentti, Mikko Teräsvirta.

Helsingin kaupunki on myös herännyt Seurasaaren suhteen. Kaupunki on toimeenpannut Seurasaaren hoitosuunnitelmaa kiitettävän tehokkaasti, alueelta on kaadettu lahoja puita, raivattu pusikoita, ehostettu teitä ja pystytetty uudet opaskyltit. Parhaillaan HKR suunnittelee Seurasaaren vesijohtoverkon ja vessojen korjausta. Syksyllä puisto-osasto raivaa Seurasaaren alueen pusikoita.

Viime vuonna Seurasaareen saatiin myös uusi rakennus, yhdysvaltalainen arkkitehti Travis Pricen opiskelijaryhmänsä kanssa Seurasaaren eteläkärkeen rakentama upea moderni puurakennus Kalevalakehto. Hanke sai taloudellista tukea Helsingin kaupungilta sekä useilta yrityksiltä, joista mainittakoon Fenestra Oy, Kuhmo Oy, Woodpolis, Outokumpu, Iittala ja Marimekko.

Parhaillaan Helsingin kaupungin liikuntavirasto korjaa Seurasaaren historiallista uimalaa, joka viime vuosina on ollut harvalukuisen nudistijoukon käytössä. Korjauksen jälkeen ainutlaatuinen historiallinen puu-uimala tulee avata kaikille: vuoropäivin nudisteille ja kaikille helsinkiläisille uimareille.

Kaupunki on korjannut perusteellisesti myös Seurasaaren kesäravintolaa ja korjaa parhaillaan Portinvartijan rakennusta, mihin Seurasaarisäätiö avaa ensi kesänä Cafe Mieritzin.

Kaupunginmuseossa olen ollut vaikuttamassa siihen, ettei Tuomarinkylän kartanomuseota myyty vaan kohde säilytettiin kaikkien kaupunkilaisille avoimena. Toinen voitto oli se, että Voimalamuseon sulkeminen peruttiin - kiitos Helsingin energian ja Tekniikan museon.

Kaupunginmuseon osalta pidän pettymyksensä sitä, että Lastenmuseon siirto Hakasalmen museoon peruttiin. Toki Sederholmin taloon avattu lasten- ja koulumuseo on hyvä korvike, mutta tiloiltaan huomattavasti ahtaampi, eikä Sederholm ole koskaan toiminut kouluna. Toinen pettymys on se, ettei kaupunginmuseo ole useista johtokunnan esityksistä ja ohjeistuksista huolimatta kyennyt organisoimaan museon ympärille toimivaa vapaaehtoistoimintaa. Vaikka juuri Helsingin kaupunginmuseolla on ylivoimaisesti parhaat edellytykset ja resurssit esimerkiksi osallistaa kaupunkilaisia elävöittämään kotikaupunkinsa historiaa ja kunnostamaan historiallisia kohteita.

Kaupunginmuseon taloudellinen tilanne on vuosi vuodelta kiristynyt ja vuonna 2009 kaupungin johto edellytti tilojen karsimista - ilmeisesti vaihtoehtona henkilöstön vähentämiselle. Yhtä tilavuokriin liittyvää seikkaa en kuitenkaan ymmärrä: Kaupunginmuseo maksaa koko Korjaamon kulttuurikeskuksen sekä raitiovaunumuseon vuosivuokran (yht. 392.196€), mistä Kulttuuritehdas Korjaamo Oy palauttaa vuosittain kaupunginmuseolle 186.000 €. Tähän Korjaamo saa vielä erikseen Kulttuurikeskukselta tukea.

Kannatan itse lämpimästi Korjaamon toimintaa, mutta kaupunginmuseon johtokunnan varajäsenenä minun on vaikea ymmärtää, miksi museoitaan sulkemaan pakotettu kaupunginmuseo maksaa edelleen yli puolet Korjaamon tilavuokrasta. Kyse on kaupunginmuseon budjettiin sisällytetystä Korjaamon piilotuesta, joka tulisi avoimuuden nimissä siirtää näkyvästi Kulttuurikeskuksen budjettiin.

Avoimuutta ei kunnallishallinnossa ole koskaan liikaa - tästä esimerkkinä vaikkapa se, että Korjaamon vuokraosuudesta kertova asiakirja on poistettu, ja perusteena mainitaan: "Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden". Höpöhöpö.

Raitiovaunumuseo on toki hieno kohde, ja on hyvä että Korjaamon henkilökunta laskee museon kävijämääriä, mutta kävijöiksi on laskettu myös henkilöitä, jotka eivät välttämättä ole käyneet itse museossa. Tämän vuoksi museo on hankkimassa paikalle automaattisen kävijälaskurin.

En ole myöskään kaikilta osin tyytyväinen kaupunginmuseon johtokunnan toimintaan. Vaikka olen varajäsen ja osallistunut vain muutamiin kokouksiin, olen huomannut, että johtokunta on usein ollut asiakysymyksien suhteen luvattoman laiska ja perehtymätön. Kokouksissa esityslistat juostaan usein läpi ja huomio kiinnittyy epäolennaisuuksiin, suurten asioiden, kuten budjetin, kiinteistöverkon, investointien ja henkilöstön toiminnan kehittämisen ja johtamisen sijasta.

Itse katson, että luottamushenkilöiden tehtävä on ensisijaisesti perehtyä, analysoida ja tiedustella museon liittyviä asioita, ja niiden perusteella johtaa ja esittää parannuksia.

Olen useissa aiemmissa luottamustehtävissä kohdannut ilmiön, jota kutsun konsensushyminäksi. Suomalaisessa hallitus- ja johtoryhmäkulttuurissa katsotaan usein oikeanlaiseksi käytökseksi vakavahenkisen hallintojargonin latelu ja hyssyttely, jota kevennetään joskus tekopyhillä kohteliaisuuksilla. Höpinän taakse jemmataan kuitenkin usein todella painavat asiat, kuten budjetin ja toiminnan konkreettiset muutokset. Kun uusi luottamushenkilö huomaa toiminnassa selkeitä puutteita ja arveluttavia kohtia, hän esittää kysymyksiä, haastaa ja tarvittaessa kritisoi. Tällöin konsensushyminään tuudittautunut iäkkäämpi luottamushenkilö tai virkamies herää ja kiukustuu: "kuka kehtaa herättää minut turvallisesta konsensusunesta"!?!

Kriittisten kysymysten esittäminen ja perustelujen vaatiminen koetaan edelleen lähes aina hyökkäykseksi. Miksi?

Pidän konsensushyminää uhkana koko suomalaisen hyvinvointijärjestelmän uudistamiselle - erityisesti juuri haavoittuville museoalan kaltaisille kulttuuripalveluille. Jos Suomessa ei uskalleta johtoryhmissä, hallituksissa ja työyhteisöissä aidosti kohdata toisia ihmisiä ja käsillä olevia asioita, eikä sallita avointa ja rehellistä keskustelua, ei niissä voida myöskään analysoida tehokkaasti organisaation heikkouksia tai vahvuuksia, eikä tulevaisuutta. Asiat eivät etene, uudistukset hidastuvat, valta keskittyy ja muutosvastaisuus vahvistuu. Roolit ovat pahasti vinksallaan, jos luottamushenkilöt keskittyvät kahvin juontiin ja herkkujen syöntiin sen sijaan, että aidosti perehtyisivät hallinnonalaansa ja toimisivat veronmaksajien parhaaksi.

Lopuksi myönteinen huomio. Politiikka niin kunnallisella kuin valtakunnallisella tasolla on kuluneen kolmen vuoden aikana sähköistynyt. Nyt tuntuu olevan jälleen olevan täysin sallittua - jopa toivottavaa osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen ja keskusteluun. Kun vielä Suomen yleinen asenteellinen ilmapiiri avautuisi ja ihmisten keskinäinen luottamus ja yhteistyökyky niin työpaikoilla, arjen kohtaamisissa kuin kunnallispolitiikassa paranisi, olisi helpompi jälleen luottaa tulevaisuuteen. Toivon myös, että yhteiskunnan toimintoihin osallistuminen katsottaisiin kaikilla työpaikoilla kansalaishyveeksi, johon vilpittömästi tuetaan ja kannustetaan. Osallistuminen ja välittäminen ovat parhaita takeita suomalaisen yhteiskunnan menestykselle nyt ja tulevaisuudessa.

Seurasaaren yhteistyöryhmä Skansenilla

Seurasaaren yhteistyöryhmä vieraili Skansenin ulkomuseossa torstaina 22. syyskuuta. Ryhmään kuului kaikkiaan 15 virkamiestä kaupungin eri virastoista sekä Seurasaarisäätiöstä.  Tutustuimme erityisesti Skansenin rakennusperintö- ja puisto-osaston toimintaan.

Retki oli avartava ja opettavainen. Skansenin rakennusperintöosaston (Byggnadsvård) arkkitehdit kertoivat organisaatiostaan ja käynnissä olevista restaurointitoimenpiteistään.

Skansenin perusluvut ovat mykistäviä. Skansenilla käy vuosittain n. 1,3-1,5 miljoonaa turistia, henkilökuntaa on noin 200, joista oppaita reilut 100. Ympärivuotisia puutarhureita on 5 ja konservoijia on peräti 14.

Skansenin liikevaihto oli vuonna 2010 183 milj. kruunua (11,5 milj.€). Tästä 65% Skansen hankkii itse: lipunmyyntituloina, tuotemyyntinä, ohjelma- ja huoltopalveluina. Pelkkä lipunmyynti vuonna 2010 tuotti Skansenille 74 milj. kruunua. Lisätietoja.

Skansen toimii säätiöpohjalta. Säätiön hallituksessa istuu seitsemän jäsentä, joista neljä valitsee hallitus ja kaksi Nordiska museet eli Ruotsin museovirasto. Skansenin alla toimii kahdeksan eri osastoa: hallinto- ja rahoitus-, turvallisuus-, ohjelma-, viestintä-, sosiaalihistorian-, eläintarha-, kunnossapito- ja puisto-osasto. Jokaisella on oma johtajansa ja budjettinsa.

Skansenia on turha verrata Seurasaareen. Kaikki on suurempaa, parempaa, tehokkaampaa. Turhaan emme reissua kuitenkaan tehneet, sillä mukana Seurasaaren yhteistyöryhmän retkellä oli myös kaupungin uusi matkailupäällikkö Katrilena Eklöf. Hän tiivisti erinomaisesti Seurasaaren keskeisimmät haasteet.

Skansenille valmistuu keväällä 2012 lasten eläinpuisto

Kaupungin matkailupäällikkö ja Museoviraston arkkitehti tutkailevat piirustuksia

Helsinki tähtää lähivuosina siihen, että Helsinkiin syntyy merellisten virkistyspalveluiden keskittymä, Merellinen Helsinki. Tämä edellyttää, että saariston infra on kunnossa ja saaristoristeilyverkosto toimii. Peruspalvelut, ravintolat, yhteysliikenne ja pienvenesatamat on oltava kunnossa. Merellisen Helsingin toteuttamiseksi kaupunki on perustanut strategisen ohjausryhmän ja poikkihallinnollisen matkailun edistämisryhmän. 

Matkailustrategia edellyttää valikoitujen kohteiden kehittämistä ja tuotteistamista. Helsinkiin perustetaan  infopisteitä ja standartisoituja palveluita. Meri-Helsinkiä markkinoidaan lähitulevaisuudessa näkyvästi ja aihepiirin ympärille rakennetaan kattava palveluverkosto.

Päästäkseen onnistuneesti mukaan Helsingin uuteen merelliseen matkailustrategiaan, Seurasaaren tulee tehdä merkittäviä parannuksia infrastruktuurin, ohjelmiston ja markkinoinnin osalta. Tehtävät investoinnit tulee jakaa Museovirastolle, Helsingin kaupungin virastoille ja Seurasaarisäätiölle. Kustannuksiin tarvitaan myös valtion ja EU:n investointitukea. Kehittämistyöhön tarvitaan myös matkailualan yrityksiä sekä tuotteistamisen ja palvelualan ammattilaisia.

Seurasaaren yhteistyön raamit, ehdot ja kriteerit tulee tarkoin määritellä. Seurasaarelle tulee löytää kirkas, yhteinen visio, mihin kaikki alueen toimijat sitoutuvat. Visio voi olla esim. Satujen saari, Kansanperinteen aarreaitta tai mitä tahansa, kunhan Seurasaarelle saadaan luotua kirkas brändi. Sellainen minkä kaikki tunnistavat ja mihin kaikki sitoutuvat.


Mikä voisi olla Seurasaaren visio? 

Tässä ideoita: Seurasaari on entisaikojen elämää, kulttuuriperintöä ja asumista esittelevä kansainvälinen ulkomuseo. 1000-vuotta suomalaista elämää. Satujen Seurasaari. Eläinten Seurasaari. Elävän kansankulttuurin keskus. Kansainvälinen etnomusiikin ja -tanssin keskus. Kansanperinteiden luovuuskeskittymä. Korkeakoulujen perinnehautomo. Kalevalasaari. Jne.

Seurasaaren yhteistyöryhmän on tehostettava yhteistyötä, korjattava infraa, hiottava Seurasaaren brändiä ja hankittava rahoitusta Seurasaaren investointeihin. Rahoitukseen tarvitaan liike-elämän ja poliitikkojen apua, sekä valtion ja Helsingin investointeja.

Seurasaaren säätiöintiä Skansenin kaltoin tulisi harkita. Seurasaaren toimijat (Museovirasto, kaupunki, säätiö) voisi yhditää uuteen itsenäiseen säätiöön, jonka hallitukseen kuuluisi myös elinkeinoelämän asiantuntijoita. Päätösvalta siirettäisiin nykyisestä epäselvästä käymistilasta uuden säätiön toimivalle johdolle. Hallinto, kustannustehokkuus ja tuottotavoitteet paranisivat. Markkinointi ja ohjelmasuunnittelu yhdenmukaistuisi ja tehostuisi. Toiminta saataisiin taloudellisesti pitkäjännitteiseksi, kestäväksi ja tuottavaksi.

Mitä tulee tehdä:

1. INFRA KUNTOON
Vesijohtoverkko, huoltorakennukset, polut, laiturit, vessat ja valot kuntoon. Perinnelavan rakennusprojekti valmiiksi. Seurasaareen yleinen sauna. Helsingin viimeinen jäljellä oleva yleinen uimala avataan kaikille. Niemelän nokkaan rakennetaan saaristolaiskylä. Alueelle tuodaan uusia rakennuksia. Rakennetaan uusvanha opastuskeskus. Kotieläimet kesäkaudella saareen. Palkataan puutarhuri, eläintenhoitaja ja lisää kirvesmiehiä.

2. SISÄLTÖ KUNTOON
Konsepti uusiksi. Hiljaisen ulkoilusaaren rinnalle tarvitaan aktiivinen, tarinoita, elämyksiä ja tuoksuja ympärilleen levittävä kansankulttuurin keskus. Ohjelmisto, elävöittäminen, yleisösuhde ja yritysyhteistyö kuntoon. Riittävä budjetti ja henkilökunta. Alueen aitaus ja pääsilippujen tuntuva nosto. Oheistuotteiden ja kahviloiden myynnin moninkertaisetaminen.

3. MARKKINOINTI KUNTOON
Luodaan uskottava, kattava, yhtenäinen brändi. Museovirasto ja Seurasaarisäätiö sitoutuvat noudattamaan uutta yhtenäistä toiminnallista ja markkinointiviestinnällistä konseptia. Päätökset tehdään keskitetysti.

Seurasaaren parhaaksi

SEURASAARI-PAMFLETTI

Julkaisin tässä uudelleen vuoden 2008 Seurasaari-pamfletin.

Tervetuloa lukemaan mietteitäni Seurasaaren alueen kehittämisestä.

SEURASAAREN ULKOMUSEO

Seurasaaren ulkomuseo on nostettava arvonsa mukaiseen asemaan, Suomen suurimmaksi ja hienoimmaksi ulkomuseoksi, kansallisesti merkittäväksi kulttuurikohteeksi.

Seurasaaren ulkomuseon toiminta on nostettava kansainväliselle tasolle: henkilöstöresurssit, ohjelmatoiminta, esillepano, opasteet ja palvelut kuntoon.

Olisi toivottavaa, että Seurasaaresta vastaava ministeriö (OKM) kiinnostuisi ulkomuseosta vastaavan Suomen kansallismuseon vakavasta rahoitusvajeesta ja toimisi kansallismuseon resursoinnin, henkilöstön osaamisen, ohjelma- ja matkailutoiminnan voimakkaan kehittämisen puolesta.

Museoviraston ja Suomen kansallismuseon valtiolta saamaan budjettiosuuteen tulisi tehdä tuntuva kertakorotus, jotta ne selviäisivät lakisääteisistä tehtävistään. Samalla kansallismuseolle tulisi budjetoida sama palvelu- ja näyttelytoiminnan tuki (3,1 miljoonaa euroa) kuin Valtion taidemuseolle. 

Seurasaaren museorakennusten konservoitityöhön tulisi palkata lisää kirvesmieskonservaattoreita, jotta kirvemiesten työolosuhteet olisivat kohtuullisia, ja museorakennusten tulevaisuus olisi turvattu.

Seurasaaressa vuonna 2007 perustettu yhteistyöryhmä Helsingin kaupungin virastojen, Museoviraston ja Seurasaarisäätiön kanssa on erinomainen alku. Yhteistyötä helsinkiläisten yritysten, taide- ja tiedekorkeakoulujen sekä kansanperinneyhdistysten kanssa tulee entisestään tiivistää ja tehostaa. 

IDEOITA SEURASAAREN KEHITTÄMISEKSI

Seurasaaren ulkomuseon opastus- ja ohjelmatoimintaa hoitava Museoviraston Kansallismuseon alainen ulkomuseon kaipaa tukea. Ulkomuseon toimintaa tulisi suunnitella ja toteuttaa Seurasaaren ulkomuseon kansalliselle ja kansainväliselle merkitykselle sopivalla tasolla.

Seurasaaren virallisen yhteistyöryhmän (Helsingin kaupunki, Museovirasto ja Seurasaarisäätiö) toiminta tulee nostaa uudelle tasolle, missä puisto- ja ulkoiluasioiden lisäksi tarkastellaan yhdessä matkailun näkökulmasta Seurasaaren rakennuskannan monikäyttöisyyttä, ulkomuseon elävöittämis- ja kulttuuritarjontaa, sekä kesäaikana alueelle tuotavia kotieläimiä.

Yhteistyöryhmään tulee ottaa mukaan myös alueen yritykset ja asukasyhdistykset (Vähä-Meilahti-seura ja Seurasaaren ystävät ry).

Ulkomuseon tulee panostaa yhteistyössä korkeakoulujen, yritysten ja yhdistysten kanssa ulkomuseon elävöittämiseen, eli ohjelmatoimintaan: kansanmusiikkiin, teatteriin, työnäytöksiin ja kotieläimien ylläpitoon.

Sponsoriyhteistyötä alueen yritysten kanssa tulee harkita ja kehittää asiantuntevasti ja pitkäjännitteisesti

Museoon tulee palkata lisää rakennuskonservaattoreita ja kirvesmiehiä sekä ympärivuotinen vahtimestari.

Seurasaaressa vuoteen 2005 asti pidetyt kotieläimet (kanat, lampaat, siat) tulee palauttaa alueelle kesäkaudeksi yhteistyössä Helsingin kaupungin ja -yliopiston, sekä Etelä-Suomen kotieläintilojen kanssa.

Seurasaareen tulee luoda ammattilaisten verkosto (vrt. Luostarinmäen käsityöläismuseo). Tällöin alueelle saadaan monipuolista ja elinvoimaista elävöittämistoimintaa, joka puolestaan nostaisin ulkomuseon toiminnan tasoa.

Museoon tulee kehittää ympärivuotista toimintaa.

Vapaaehtoistyö on hyvä saada kiinteäksi osaksi saaren toimintaa ja sen järjestämiseen tarvittaisiin resursseja.

Jusupoffin talli olisi hienoa saada kesäaikaan tallikäyttöön. Lähialueiden kotieläintiloilta voisi tuoda hevosen ja kyyttöjä, joille voisi rakentaa alueelle kivinavetan.

Konservointikirvesmiesten nykyisen Niemelän niemen nokassa sijaitsevan puuvaraston tilalle voisi joko siirtää tai rakentaa uusvanhan ”kalastajakylän” ja tanssilavan.

Seurasaaren länsipuolella sijaitsevan nudistiranta tulee avata pysyvästi kaikille kaupunkilaisille. Uimalan yhteyteen suunniteltu yleinen sauna tulee rakentaa mahdollisimman pian. Uimalan nudistivuorot tulee jatkossa rajata vain tietyille päiville.

Seurasaaren juhannusvalkeita tulee uudistaa ja modernisoida harkiten siten, että juhlien järjestämiseen otetaan mukaan nykykansanmusiikkia ja -teatteria esittäviä nuoria taiteilijoita ja ryhmiä. Ruokailutarjontaa tulee lisätä ja ravintolassa voisi järjestää myös vanhanajan lavatanssit. Kansanperinne on aina uudistunut ajassa ja ihmisten mielissä. Tradition uudistumista on turha pelätä.

Kansanperinteen alati uudistuvien ja elävien tulkintojen tulee saada sijansa Seurasaaren kaikessa ohjelmatarjonnassa. Seurasaaresta tulee rakentaa yhteistyössä kaikille avoin, myönteinen ja elinvoimainen kansanperinteen keskus.

Jos Seurasaareen liittyvä vaikuttaminen kiinnostaa, liity Seurasaaren ystäviin!


SEURASAARI ON

Ulkomuseo, Kansallismuseon hallitsema
Ulkoilusaari
Piknik-saari
Elämysten saari
Kansankulttuurin keskus
Matkailukohde
Pääkaupunkiseudun ja koko Suomen merkittävin ulkomuseo
Tapahtumien ja rauhoittumisen saari
Luonto- ja kasviretkien saari


SEURASAAREN OMISTAA

Seurasaaren ja sen lähialueiden maa-alueet sekä rakennukset omistaa Helsingin kaupunki.
Museovirasto omistaa museorakennukset.
Seurasaarisäätiöllä ei ole omistuksia saaressa.


MITÄ SEURASAARESSA ON TÄNÄÄN?

Ulkomuseoalue, joka muodostuu eri maakunnista siirretyistä rakennuksista ja esineistä
Luonnontilaista ja kaupungin hoitamaa metsää, lammikoita
Monimuotoista maapohjaa, kasvistoa ja eläimistöä
Ulkoilupolkuja, joita käytetään myös huoltoteinä
Nudistiranta
Ravintola
Juhlakenttä ja kokkoranta (juhannusjuhlat)
Alueen alkuperäisrakennuksia, jotka ovat asuinkäytössä
Kioskeja
Kiinteistöjen huoltovarasto
Museoalueen palvelu- ja huoltorakennukset
Puusilta saareen (jolla on sallittu vain huoltoliikenne ja jalankulku)


Lisätietoja

Seurasaaren ystävät ry http://www.seurasaarenystavat.fi/


Seurasaaren ulkomuseo http://www.nba.fi/fi/seurasaari


Seurasaarisäätiö http://www.seurasaarisaatio.fi/

Voimalamuseon toiminta jatkuu

Eilen perjantaina 25. maaliskuuta tuli ilouutinen: Vanhankaupunginlahden Voimalamuseo jatkaa toimintaansa. Museotoiminnasta vastaa jatkossa Tekniikan museo. Tilavuokran kustantaa Helsingin Energia, joka tukee myös ohjelmatoimintaa. Museon avajaisia juhlistetaan tiistaina 5.4. klo 14 ja yleisölle tila aukenee keskiviikkona 6.4. Museon toimikausi myös pitenee entisestä kahdesta kuukaudesta peräti kuuteen kuukauteen. Kiitos kaikille Voimalamuseon puolesta toimineille!

Helsingin kaupunginmuseon vuosiseminaarissa 22.3. käytiin läpi kaupunginmuseon taloudellista tilannetta ja sen toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia. Kaupunginmuseon lähitulevaisuus näyttää kohtuullisen hyvältä, vaikka kaupungin tiukka taloudellinen tilanne koettelee myös museota. 

Toisaalta Kaupunginmuseo on jo kantanut kortensa kekoon. Kaupunginmuseo teki ensimmäisenä kaupungin yksikkönä mittavat toimitilasäästöt jo viime vuoden 2010 keväällä, kun se luopui kerralla kolmesta museosta: Koulumuseosta, Lastenmuseosta ja Voimalamuseosta. Koulumuseo ja Lastenmuseo muuttavat Sederholmin taloon, ja Voimalamuseollekin saatiin nyt onneksi uusi ylläpitäjä ja tukija. 

Voimalamuseon pelastaminen on upea esimerkki kansalaistoimijoiden ja yrityksen määrätietoisesta yhteistyöstä. Kiitos kuuluu Arabian alueen aktiivisten asukkaiden lisäksi erityisesti Helsingin Energian johtajille, jotka näkivät Voimalamuseossa mahdollisuuden esitellä voimalayhtiön historiaa autenttisessa ympäristössä. Voimalamuseossa kun toimii edelleen myös 2000-luvun alussa EU-varoilla korjattu vesivoimala, josta kaikki helsinkiläiset Helenin asiakkaat voivat halutessaan ostaa ympäristöpennisähköä. 

Kaupunginmuseon seminaarissa kerrottiin myös museotyön tulevaisuuden trendeistä,: 

- Pelillistyminen

- Unitasking vs. multitasking

- Muistojen markkinat

- Ekologisuus megatrendinä

Trendit vaikuttavat todella kiinnostavilta, ja avaavat museoille upeita mahdollisuuksia. Kun esimerkiksi Helsingissä eläkeläisten, osa-aikaisesti työttömien tai muuten osittain toimettomien ihmisten määrä tulevaisuudessa todennäköisesti kasvaa, mielestäni Kaupunginmuseolla olisi hieno mahdollisuus kehittää ja tukea uudentyyppistä kaupungin historiaan liittyvää asukasaktiivisuutta. Sekä kaupunginmuseon tiloissa että muissa Helsingin hallinnoimissa kulttuurihistoriallisisesti arvokkaissa kohteissa voisi järjestää talkoita ja kerhotoimintaa, ja luoda uudenlaista yhteisöllistä kaupunkilaisuutta. 

Pelillistymisen voisi toteuttaa erilaisina lapsille ja nuorille - ja miksei myös vanhemmille - suunnattuina historiallisina roolipeleinä, joita voisi täydenttää tietokonepeleillä ja virtuaalimaailmoilla. 

Unitasking eli yhteen asiaan ja aiheeseen kerralla keskittyminen, esim. työelämästä tutun jatkuvan monisähläämisen sijaan, on museoiden ydintä. Ennen vanhaan asioita tehtiin harkiten ja keskittyen ja tästä museot voisivat esitellä lukuisia esimerkkejä esim. kengänteosta puunkaatoon, pellavanteosta talonrakennukseen, metallitöistä erilaisiin kotitöihin.

Kun suuret ikäluokat eläköityvät, muistojen markkinat kasvavat huimasti. Parhaillaan on nähtävissä menneisyyden ihannoinnin ja tuotteistamisen ilmiöitä niin muodissa, mediassa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Museoilla on valtavat kokoelmat ja tietovarannot. Museot voisivat kehittää menneisyyden tallentamiseen ja markkinointiin sisällöllisesti ja teknisesti uusia välineitä ja alustoja. Olennaista on erityisesti henkilöhistorian tallennus, joka tietokoneiden aikakaudella on selkeästi uhattuna. Ihmiset eivät pidä enää päiväkirjoja, kirjoita kirjeitä ja kerää valokuva-albumeja, vaan kaikki tallentuu ykkösnollina kovalevyille - jos tallentuu. Tässä museot voisivat tulla hätiin ja tarjota toimivia ja uskottavia tallennuspalveluita - sekä samalla tallentaa niitä luvalla museoiden kokoelmiin. 

Ekologisuus megatrendinä on jo aivan keskeinen osa kaikkea päivänpoliittista keskustelua. Ekologisen elämäntavan vaikutukset kulutuskulttuuriin tulevat muokkaamaan koko länsimaista elämäntapaa. Tässä jos missä museoilla olisi "iskun paikka". Museot voisivat nostaa uudelleen esille satojen vuosien aikana hyväksi todettuja työ- ja tuotantotapoja, joilla rakennettiin ja tuotettiin käyttökelpoisia arkiesineitä ja energiaratkaisuja nykyistä kestävämmällä tavalla. Esimerkiksi erilaisten käyttöesineiden, rakennustekniikoiden ja energiansäästökeinojen esittelijänä museot voisivat aidosti olla mukana pelastamassa myös tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia.

PS Voimalamuseon tulevaisuus ensi vuodesta eteenpäin on edelleen avoin. Varmuutta siitä onko Voimalamuseo avoinna myös ensi kesänä 2012, ei vielä ole. Toivottavasti nykyisestä järjestelystä saataisiin pysyvä. 

Meilahti on taidemuseon koti

Kuvataidekriitikko Kaisa Heinäsen mielestä Helsingin taidemuseon yksiköt tulisi yhdistää. Meilahden taidemuseon tulisi muuttaa Kulttuurien museon nykyisiin tiloihin (HS 30.1.). 

Helsingin (kaupungin) taidemuseo on perustettu Leonard ja Katarina Bäcksbackan lahjoituskokoelman varaan. Meilahden kulttuurimiljööseen valmistui vuonna 1976 arkkitehti Tero Aaltosen suunnittelema Helsingin taidemuseon rakennus. Meilahti on taidemuseon koti.  

Yleisö on kiintynyt Meilahden taidemuseoon. Rakennus on helposti lähestyttävä, ikkunoista aukeaa upea puisto- ja merimaisema, ja museossa on uniikki, taiteelle pyhitetty tunnelma. Museoon pääsee keskustasta 20 minuutissa. 

Meilahden taidemuseo muodostaa yhdessä UKK:n Tamminiemen, Seurasaaren ulkomuseon, Alvar Aallon Munkkiniemen kodin ja Gallen-Kallelan Tarvaspään ateljeen kanssa Länsi-Helsingin kulttuurireitin. Sulkemisten ja kurjistamisen sijasta museoreitti ansaitsisi tasokkaan markkinoinnin.

Toisin kun Heinänen antaa ymmärtää, Kulttuurien museon kohtalo ei ole vielä ratkaistu. Kulttuuriministeri Stefan Wallin on pyytänyt Museovirastolta selvityksen museon tulevaisuudesta. Kulttuurien museon haaskalla kärkkymisen sijasta taideammattilaiset voisivat vaihteeksi osoittaa tukensa sulku-uhan alla kärvisteleville kulttuurihistoriallisille museoille.

Guggenheimin museokonseptin toivoisi sisältävän ajatuksen lähellä tuotetun taiteen, kulttuuriperinnön ja luonnon kunnioittamisesta. Avoimeen ja vuorovaikutteiseen kulttuuriin kuuluvat erilaiset museot eri ympäristöissä. Guggenheim on osa kansainvälistä trendiä: kaikilla aloilla kiihtyvää keskittämisen ja brändäämisen utopiaa. Pahimmillaan tuotteistaminen latistaa yhteisöjen elinpiiriä ja taiteen elinvoimaisuutta.

Avoimeksi jää, miksi Guggenheim haluaisi yhdistyä Helsingin kaupungin taidemuseoon? Guggenheim on kansainvälinen säätiö, jolla on museoita eri puolilla maailmaa. Helsingin osalta kyse on toistaiseksi selvityksestä. Jos Guggenheim toteutuu, museon sisältö tulee olemaan sama kuin muissa taidemuseoissa: modernia taidetta. Luonteeltaan vuorovaikutteinen, uutta luotaava museorakennus sopisi parhaiten meren äärelle, Hernesaareen, Kalasatamaan, Mäntyniemen naapuriin Rajasaareen tai uuteen itään, Östersundomiin. 

Pölyt pois museoasenteista

Kulttuuritoimittaja Paula Holmila kirjoitti museoalan haasteista osuvasti Uuden Suomen blogissa. Kirjoitin blogiin kommentin (jonka talouslukuja käsittelevän alkuosan voi lukea edellisestä bloggauksestani):

..on väärin moittia kansallismuseota laiskaksi. Kyse on riihikuivasta rahasta ja siitä, mitä voidaan tehdä. On totta, että kansallismuseo kantaa raskasta historiallista asenteellista painolastia, mutta sitäkin tärkeämpää on kannustaa ja tukea Museoviraston uutta johtoa poikkeuksellisen vaikeassa taloustilanteessa.

Molemmat uudet johtajat ovat erittäin asiantuntevia ja ammattitaitoisia, heillä on vahvat näytöt. Juhani Kostet on uudistanut määrätietoisesti ja onnistuneesti Turun museotoimea, ja Helena Edgrén on työntekijöiden keskuudessa laajalti arvostettu ja pidetty johtaja, joka ei pelkää uusia ideoita ja yhteistyömalleja.

Paula Holmila on oikeassa siinä, että valtion kulttuurihistorialliset museot ovat jääneet ohjelma-, julkisuus- ja budjettikamppailussa altavastaajiksi. Museovirastoa on myös painanut vuosikymmenten asenteellinen, valvonnan, holhouksen ja kieltojen kulttuuri, joka on rakentunut korkeakoulu- ja museomaailmassa 1800- ja 1900-lukujen aikana. Tällaisen taakan purkaminen ei ole helppoa.

Kulttuurihistorialliset museot ovat altavastaajia julkisuudessa ja valtion rahanjaossa. Kulttuurihistoriallisista museoista ja niiden kokoelmista on vaikea kehittää draamaa, lööppejä tai taidekeskusteluja. Kulttuurihistoriallisten museoiden voima on toisenlaisissa tehokeinoissa: tarinoissa, elämyksissä, esteettisistä kokemuksissa ja oivalluksissa, rauhassa, viisaudessa, kauneudessa ja rumuudessa, ajan patinassa.

Kulttuurihistorialliset museot rakentavat todellisuutta, sitä mitä Suomi ja maailma on ollut, mitä se on nyt, ja mitä ne ovat tulevaisuudessa. Juuri tästä syystä on surullista, että Kulttuurien museo suljetaan. Se on ainoa museo Suomessa, joka on laajalti esitellyt maailman kulttuureita kattavavasti, elävästi ja asiantuntevasti.

Holmila on oikeassa siinä, että museoala kaipaisi läpivalaisua ja asenteellista uudelleenananalyysia. Miksi alaa vaivaavat niin monet kiellot ja estot, eikö museoihin ja kokoelmiin voisi suhtautua astetta vapautuneemmin vailla loputtomia pelkoja? Kyllä esineet säilyvät, vaikka niitä kosketeltaisiin, eivätkä museorakennukset tuhoudu, vaikka niissä esiteltäisiin ruokakulttuuria ja soitettaisiin musiikkia, tai takassa palaisi elävä tuli. Jälleen kerran esimerkkiä tulisi hakea naapurimaa Ruotsista, missä museomaailman asenteissa ja yhteistyössä ollaan edellä vuosikymmeniä. Perässä tullaan.

Itse alaa reilun vuosikymmenen seuranneena voin iloisena todeta, että viimeisien vuosien aikana Museovirastossa on tapahtunut valtavia, myönteisiä asenteellisia muutoksia. Museoviraston uusi johto on hyvin avoin ja yhteistyökykyinen kansalaisjärjestöihin, korkeakouluihin ja yrityksiin päin, ja pyrkii aktiiviseen yhteistyöhön sidosryhmien kanssa. Tietääkseni Kansallismuseo on perustamassa myös ystäväyhdistystä, mihin toivon kaikkien museosta välittävien liittyvän.

Museoalan oikeita lääkkeitä ovat uudet näyttelyt, tekniikat ja filosofiat, uusi avoimempi ja ystävällisempi työ- ja toimintakulttuuri sekä tehokas markkinointi ja julkisuuskuvan rakentaminen. Lisäisin listaan vielä seuraavalla vaalikaudella toteutettavan tuntuvan kertakorotuksen Museoviraston perusbudjettiin. Sen edellytyksenä on aktiivinen ja asiantunteva vaikuttamisviestintä eli lobbaaminen eduskuntaan, yrityselämään, korkeakouluihin ja kansalaisyhteiskuntaan päin.