Helsingin historialliset museot kuntoon 200-vuotisjuhlan kunniaksi

Helsingin kaupunginjohdon ja kulttuuripäättäjien kiinnostus kohdistuu parhaillaan WDC 2012 -juhlavuoteen ja Guggenheimiin. Molemmat hankkeet avaavat uusia ajattelun ja mielikuvituksen latuja edelleen ummehtuneeseen suomalaiseen asenne- ja arvomaailmaan.

Toisaalta on hyvä muistaa, että tänä vuonna Helsinki viettää myös pääkaupungiksi tulon 200-vuotisjuhlia. Juhlan kunniaksi Helsingin tulisi investoida olemassaolevaan historialliseen museoverkkoon. Helsinki ei olisi yksi maailman parhaista pääkaupungeista ilman menneiden sukupolvien työtä, luovuutta, mielikuvitusta ja rohkeutta. Tämä kaikki näkyy keskuudessamme vanhoissa rakennuksissa, kulttuuriympäristöissä ja -perinnössä.

Emme olisi suomalaisia ja helsinkiläisiä ilman korkeatasoista koululaitosta, demokraattisia instituutioita, kansalaisyhteiskuntaa, kulttuurilaitoksia, kotimaista mediaa, elinkeinoelämää, teollisuutta ja puolustusvoimia. WDC 2012 ja mahdollinen Guggenheim Helsinki ovat tämän tarinan ja tradition jatkeita.

Esitän että Helsinki investoi juhlavuonna Helsingin kaupunginmuseon museoverkkoon. Kunnostetaan katumuseo, investoidaan Tuomarinkylän kartanon elävöittämiseen. Avataan Voimalamuseoon, Puotilan kartanoon ja Tomtebon huviloihin helsinkiläisille yhdistyksille avoin yhteisöllinen kulttuuritila. Korjataan ja ehostetaan historiallisia rakennuksia ja muistomerkkejä. Elävöitetään Helsingin historian vaiheita elämyksellisillä tapahtumilla kuten teatterinäytöksillä ja talkoilla, roolipeleillä ja teemakonserteilla.  

Helsingin ja valtion tulisi investoida myös Suomen suurimpaan ja kauneimpaan ulkomuseoon. Vuonna 1909 rohkeat kansalaisaktiivit Akseli Gallen-Kallela, Yrjö Blomstedt, Axel Olaj Heikel ja Julius Tallberg perustivat Seurasaaren ulkomuseon, joka sata vuotta myöhemmin riutuu ja rappeutuu taloudellisessa ahdigossa. Ensi kesänä merkittävä osa rakennuksista on kiinni.

Miten Helsingillä ja valtiolla on varaa laiminlyödä turistien silmissä ylivoimaisesti vetovoimaisimpia matkailukohteitaan? Valtaosa ulkomaisista turisteista etsii Suomesta omaleimaista agraaria ja autenttista kulttuuria ja arkkitehtuuria, pohjoista mytologiaa. Sitä kaikkea on elämyksellisesti tarjolla 500-vuoden ajalta Seurasaaressa.

Sofiankadun katumuseo on korvaamaton

HS uutisoi 13.1. kaupunginmuseon luopuvan Sofiankadun katumuseon ylläpidosta eli kadulla sijaitsevasta vanhasta puhelinkopista, vesipostista, kylteistä ja osittain myös mukulakivetyksestä.

Päätöstä ei ole tehty kaupunginmuseon johtokunnassa. Luopumisen sijaan kaupunginmuseon johtokunta linjasi 30.3.2010 palveluverkkosuunnitelmasta seuraavasti: 

”Johtokunta hyväksyy taloudellisten syiden vuoksi sen, että Sofiankadun katumuseoon ei lähimmässä tulevaisuudessa ja museon suunnittelussa uhrata varoja. Johtokunta samalla kuitenkin katsoo, että Katumuseo mitä parhaiten sopii osaksi torikortteleiden elävöittämis- ja kehittämishanketta [..] Johtokunta toivoo, että jossakin vaiheessa, kun talous antaa sille myöten, Katumuseo voidaan palauttaa esittäväksi osaksi katukulttuurissa tapahtunutta muutosta”.

Viime vuonna (2011) Sofiankatu siirtyi hallinnollisesti rakennusviraston vastuulle. Yleisten töiden lautakunta  hylkäsi viime vuonna katusuunnitelman, jossa Sofiankatu olisi muutettu normaaliksi asfaltoiduksi keskustakorttelien kaduksi ja asia palautettiin uuteenvalmisteluun. Myöhemmin yleisten töiden lautakunta hyväksyi uuden katusuunnitelman, jossa katumuseo säilyi ennallaan kivetyksiä myöten. Hiljattain ytlk:n kokouksessa päätettiin selvittää vanhan vesikaivon palauttaminen kadulle. Rakennusvirastolle on myös toistuvasti esitetty toive kehittää Sofiankatua yhteistyössä kaupunginmuseon kanssa.

Sofiankadun historiallisesta elävöittämisestä ei tule luopua sen takia, että kuorma-autokuskit eivät osaa peruuttaa. Historiallisen kadunpätkän puhelinkopin, vesipostin, kylttien ja mukulakivetyksen ylläpitoon ja liikenteenohjaukseen luulisi löytyvän rakennusvirastosta ja kaupunginmuseosta keinoja ja varoja. Sofiankatuon yksi niitä harvoja paikkoja, missä voi havannoida millainen Helsinki oli ennen asfalttia ja autoja. Entisaikojen helsinkiläisten arvokasta kävelyä ja olemista, hevosvaunujen kolinaa ja kavioiden kopsetta, kahviloiden elämää, Tuomiokirkon kellojen kuminaa, kiireetöntä tunnelmaa. 

Samassa kokouksessa päätettiin säästösyistä luopua Kalevalankadulla sijainneesta Koulumuseosta, Tuomarinkylän Lastenmuseosta ja Vanhankaupunginlahden Voimalamuseosta. Oli lähellä ettei myös Tuomarinkylän kartanomuseota luovuttu. Onneksi Tuomarinkylän asukkaat heräsivät puolustamaan kulttuuriaarrettaan. Voimalamuseon pelastivat asukasaktiivit yhdessä Helsingin Energian ja Tekniikan museon kanssa.