keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Satumaisen hieno Joulupolku

Seurasaaren Joulupolku järjestettiin 18. kertaa viime sunnuntaina 15.12.2013. Tapahtumalla on siis jo pitkähköt perinteet pääkaupunkiseudun suurimpana epäkaupallisena joulutapahtumana. Epäkaupallisuuden ja aidon vanhanajan joulutunnelman toteuttaminen on tapahtuman keskeinen tavoite. Se tarkoittaa turhan markkinakrääsän, mainonnan, myynnin sekä tyylittömien ohjelmanumeroiden ja visuaalisten ratkaisujen rajoittamista tai kieltämistä. Tässä on myös tapahtuman vetovoiman salaisuus. Seurasaaren Joulupolku on aidosti erilainen, tunnelmallinen, lämmin ja pyyteetön joulutapahtuma.

Lucia-neito seurueineen esiintyy Karunan kirkon portailla. 
Tänä vuonna Joulupolku nousi jälleen uudelle tasolle. Lucia-neidon saapuminen Karunan kirkolle ratsupoliisisaattueessa nosti tunnelman korkealle. Kun Lucia-neito seurueineen lauloi joululauluja Karunan kirkon portailla, huomasin ihmisten liikuttuvan. Karun kauniissa ympäristössä ja tunnelmassa oli jotain poikkeuksellisen lämmintä ja aitoa. Samalla myös Tampereella kovia kokenut hevonen palasi töihin ystävällisessä ympäristössä.

Toinen upea uutuus Joulupolulla oli Wanhan Waruswäen esiintyminen Antin talon salissa. 1700-luvun rahwaan pukuihin pukeutunut elävöittämisryhmä esitti lauluja, syöpötteli joulupöydässä, musisoi ja tanssi pitkin salia. Tunnelma oli satumainen. En muista nähneeni vastaavaa suomalaisessa museossa aiemmin. Esityksen sadunomaisuus korostui, kun warusväen esitystä sai seurata Antin talon ikkunoista kurkkimalla. Tässä toteutui joulusatuihin perinteisesti liittyvä tonttujen kurkistelu. Nyt oli mahdollista kurkistella 1700-luvun "kaupunkilaistonttujen" eli Wanhan Warusväen joulupuuhia.

Martat ripustivat kaulaliinoja Seurasaaren puihin. 
Kolmantena, kertakaikkisen sympaattisena ja myös työläimpänä uutuuteena Joulupolulla 2013 lanseerattiin Uudenmaan Marttojen kaulaliinatempaus. Martat kutoivat yli 250 villaista kaulaliinaa, joila merkittiin ja koristeltiin joulupolun reitti. Martat ripustivat kaulaliinat itse Seurasaaren puihin. Kaulaliinojen luoma vaikutelma oli hulvattoman hauska ja värikäs.

Hienon osansa Joulupolulle toi jälleen myös tapahtuman suojelija Jenni Haukio. Hän toi mukanaan lauluryhmän, joka esitti kauniita joululauluja Seurasaaren juhlakentällä. Arvostan erityisesti Haukion puheessaan jälleen mainitsemaa kiitosta tapahtuman vapaaehtoisille järjestäjlle. Seurasaaren Joulupolku kun todella järjestetään alusta loppuun täysin vapaaehtoisesti eri yhdistysten ja järjestöjen yhteistyönä. Tapahtumassa vierailevat aikuiset eivät ehkä tätä aina ymmärrä, vaikka palaute olikin jälleen myönteistä ja kiitollista. Vapaaehtoisella yhteistyöllä joulunajasta ja miksei myös koko Suomesta on mahdollista rakentaa hetkittäin yhtä inhimillinen, lämmin ja myönteinen kuin Seurasaaren Joulupolusta.

Marttojen kaulaliinat kuivuvat ensi Joulupolkua varten

Olkipukit kuivumassa

PS lisää Joulupolun kuvia täällä ja tapahtuman facebook-ryhmässä

lauantai 25. toukokuuta 2013

Tuomarikylän kartanomuseon sulkeminen on häpeä

Lisää kuvia -> http://picasaweb.google.com/miika.lauriala/TuomarikylanKartanomuseoSuljettu17112013






Helsingin kaupunginmuseon johtokunta päätti sulkea Tuomarinkylän kartanomuseon 21.5.2013 pidetyssä kokouksessa (kts. kohta 6, sivu 10). Sulkemista perustellaan kartanomuseon sulkemisesta koituvilla säästöillä sekä kuluilla, jotka syntyvät kaupunginmuseon näyttely- ja toimistotilojen muutosta Sofiankadulta ns. Elefantti-kortteliin

Tuomarinkylän kartano on viimeinen yleisölle täysin avoin kaupunginmuseon ylläpitämä kartanomuseo koko pääkaupunkiseudulla. Kaupunginmuseon lisäksi Tuomarinkylän kartanoalueella on useita aktiivisia ja vireitä toimijoita: ratsastustalli, kauppa, seppä, asukasyhdistyksiä, ravintoloitsija ja Vantaanjoen ulkoiluyrittäjiä. Tuomarinkylän kartanomuseo on ehjä kokonaisuus ja aluetta ympäröivät viljellyt pellot ja Vantaanjoki. Olosuhteet ja ympäristö historian ja kulttuuriperinnön elävöittämiselle ovat erinomaiset.

Kaupunginmuseon pienet museokohteet on viimeisen viiden vuoden aikana suljettu yksi kerrallaan, vaikka museon resurssit ovat suomalaisessa museokentässä ylivertaiset (budjetti 7,5 milj.€ ja vakituista henkilöstöä lähes 100). Elefantti-kortteliin muutosta ja kokoelmien uudelleenjärjestelystä syntyy toki kuluja, mutta museoita jatkuvasti suljettaessa esille nousee yhtä muuttoa olennaisempi museopoliittinen kysymys: Ovatko kaupunginmuseot olemassa asiantuntijoita vai museokävijöitä varten, vaiko kenties molempia? Voiko museon kokoelmia ja kaupungin historiaa esitellä ilman museotiloja?

Onko kaupunginmuseoissa mahdollista tuottaa ohjelmaa ja tapahtumia ilman moniportaista kankeaa byrokratiaa? Onko yhteistyö yhdistysten, yritysten ja järjestöjen kanssa ikävä velvollisuus vaiko myönteinen mahdollisuus? Estääkö suomalaisen museokentän asennemaailma ja historiallinen toimintakulttuuri uudistusten ja kiinnostavien yhteistyömuotojen toteutumista?

Museoammattilaisia työllistäviä seminaareja, selvityksiä, kokouksia ja aivoriihiä Suomessa riittää, mutta jos niiden johtopäätös on sulkea ja myydä loputkin museokiinteistöt, olen valmis siirtämään museot yhdistysten ja vapaaehtoisten hoidettavaksi. Parempi elävä museo kuin lauma keskenään jorisevia asiantuntijoita.

Tuomarinkylän merkitys on sen helsinkiläisten elämää rikastavassa, kulttuurihistoriaa elävöittävässä ja historiaa todeksi tekevässä autenttisessa ympäristössä. Jos toiminta ja näyttelytoiminta on taantunut, ei se johdu museokiinteistön kaukaisuudesta vaan resurssien kohdistamisesta. Tässä myös museon johtokunnan tulisi katsoa peiliin. Sen vastuu on pohtia uusia toimintamalleja ja kritisoida tarvittaessa myös museojohtoa. Hyssyttely ja esityslistojen viime tingassa pläräily ei edistä kaupunginmuseon toimintaa tai tulevaisuutta, varsinkaan, kun merkittävä osa johtokunnan jäsenistä ei itse vieraile lakkautettavissa museoissa.

Internetiin ja Elefantti-kortteliin voi upota ihmettelemään virtuaalimaailmoja, mutta ne eivät korvaa aitoa kartanoa pihoineen, ravintoloineen, ratsastustalleineen, peltoineen. Tuomarinkylän kartanon pihalla tuoksuu hevonkukku, pihalla voi kiivetä puuhun, pellolla voi leikkiä 1700-luvun sotaa, kartanon huoneissa voi järjestää tanssiaisia ja naamiaisia. Museossa on järjestetty erilaisia lastentapahtumia ja historiallista elävöittämistä tähänkin asti, mutta nyt hieno perinne katkeaa. Toivon, että Tuomarinkylän alueen toimijat pohtivat ja esittävät kaupungille erilaisia jatkosuunitelmia, missä kartano säilyy avoimena ja elävänä osana Tuomarinkylän kokonaisuutta.

Ihmettelen myös valtakunnan tason laiminlyöntejä vanhojen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojelussa ja säilyttämisessä. Elias Lönnrotin, Pehr Evind Svinhufvudin ja Johan Ludvig Runebergin kotimuseoiden tulevaisuus on epävarma, koska niiden hoitoon ja ylläpitoon ei tahdo löytyä enää rahoitusta. Museovirasto on luopumassa myös Myllymäen torpasta Nummi-Pusulassa, vaikka kyseessä on ainutkertaisen upea torppakokonaisuus autenttisine ympäristöineen ja metsineen. Mitä kansankunnan henkisestä tilasta kertoo se, että suomen kielen ja itsenäisyyden merkkihenkilöiden, niin torppareiden kuin runebergien, aineellista perintöä ei enää vaalita ja kunnioiteta? Riitääkö kaiken siirtäminen internetin ihmemaahan, vai onko vanhoilla rakennuksilla ja ympäristöillä vielä arvoa?

Helsingissä Aino Actén huvila ja Tomtebon huvila Tamminiemen naapurissa rapistuvat, vaikka rakennuksiin on tarjolla useita aktiivisia kulttuuritoimijoita. Helsingin budjetista pitäisi löytyä murusia myös kulttuuriperinnön elävöittämiseen ja vanhojen rakennuksien kunnostamiseen. Vanhat rakennukset ja niiden ympäristöt ovat meidän kaikkien yhteistä, elävää, inspiroivaa ja virikkeellistä historiaa, jos niin vain halutaan ja osataan.

Lisää kuvia..
Tuomarikylän kartanomuseo (suljettu 17.11.2013)

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Perinnekasvit piristävät Leppälän mökkiä

Seurasaaren ystävät ry ja Maatiainen ry ovat yhteisvoimin viljelleet suomalaisia perinnekasveja Seurasaaren Leppälän mökin palstalla keväästä 2010 lähtien. Kesällä 2012 mukaan liittyivät myös Uudenmaan martat ry:n puutarhamartat. Klikkaamalla tästä pääset katselemaan kuvia viime kesien talkoista.

Idea perinnekasvipalstan perustamisesta lähti museon entisiltä työntekijöiltä ja Maatiainen ry:n aktiiveilta. Palstaa on suunniteltu Seurasaareen jo 1980-luvulta lähtien, mutta erilaisten asenteellisten ja teknisten esteiden takia sen toteuttaminen viivästyi. Nyt kun vauhtiin on viimein päästy, perinnekasvipalstan vastaanotto on ollut innostunutta. Museon henkilökunta on kiittänyt kesällä kukkivasta ja hehkuvasta perinnekasvipalstasta. Museokävijät ovat kiinnostuneita palstasta, kasveista ja niiden historiasta.

Talkoissa 4.5.2013 muokattiin maata ja istutettiin mm. papua
Seurasaaren perinnekasvipalstalla on kolmen vuoden aikana kasvatettu vaihtelevalla menestyksellä perinteisiä maatiaislajikkeita kuten perunaa, härkäpapua, kauraa, kaskiruista, kaskinaurista, pellavaa ja sipulia. Palstan eteläpäädyssä on kasvatettu mm. Carl von Linnén kotipuutarhasta periytyviä yrttejä: isohirvenjuurta, lipstikkaa, palavarakkautta, lehtosinilatvaa ja myskimalvaa.

Suurin urakka palstan perustamisessa oli keväällä 2010 maanmuokkaus ja lannoittaminen, koska palstaa ei oltu annoitettu vuosikymmeniin. Palstalle haettiin kyyttöjenlantaa Ilmari Majurin navetasta Espoon Luukista. Palstaa kaivettiin ja ojitettin perinteisillä kuokilla ja lapioilla. Ensimmäisenä kahtena kesänä kasvoivat parhaiten härkäpapu, perunat, kaskinauris ja isohirvenjuuri. Pellava, kaura ja kaskiruis eivät menestyneet. Yrtit kasvoivat vaihtelevalla menestyksellä.

Viime kesänä 2012 palsta kasvoi aiempaa paremmin - kiitos ahkerien talkoolaisten ja hyvän suunnitelman. Keskikesän kukkaloisto oli poikkeuksellisen kaunista ja syksyllä saatiin jo kohtuullisen hyvä sato. Kasvukausi on päätetty Seurasaaren perinnekasvipäivään, milloin museolla järjestetään siemenmarkkinat ja pidetään perinnekasveihin liittyviä luentoja. Seurasaaressa satunnaisesti liikkuvat ulkoilijat ja turistit ovat olleet palstasta poikkeuksellisen kiinnostuneita. Kun palstalla on pidetty talkoita, paikalle on pysähtynyt kymmeniä ohikulkijoita ihastelemaan palstaa ja keskustelemaan kasveista. Ihmisillä on tarve osallistua ja jutella.

Kesällä 2013 on tarkoitus testata Savitaipaleelta tulevaa Lassen lanttua sekä perinteisiä suomalaisia ruokakasveja keräkaalia, punajuurta ja porkkanaa. Palstan viljelyjärjestystä uudistetaan huomioimalla auringonpaisteen suunta ja maaperän happamuus.


Maatiaislajit uhattuna  


Nuoremmat suomalaiset sukupolvet eivät tiedä, että arviolta 2/3 maailman perinteisistä viljelylajikkeista on hävinnyt sadassa vuodessa koneellisen ja teollisen ruokatuotannon myötä. Maailman kasvituotanto on 1900-luvulla kasvanut valtavaksi, tarkoin säännellyksi kansainväliseksi teolliseksi toimialaksi. Viljeltävien lajikkeiden määrä vähenee ja köyhtyy, lajikkeiden standardisointi yksipuolistaa lajikkeita ja vahingoittaa siementen jatkojalostamista.

Suomi on maailman ja myös EUn mittakaavassa myönteinen poikkeus. Täällä käytettävistä lajikkeista 70 prosenttia on edelleen kotimaisesti jalostettuja, vaikka siementen omistajana on yhä useammin ulkomainen yritys. Siemenkaupan kontrollia ei tulisi päästää valumaan ulkomaille. EU:n siemenlakien kiristyessä suuryritysten valta ruuan kasvatukseen, saatavuuteen ja hintaan kasvaa. Vaarana on lajien yksipuolistuminen ja siementen perimän katoaminen.

Alkuperäiset, kotikonstein pohjoiseen elinympäristöön jalostetut kasvi- ja eläinlajikkeet voivat hävitä sääntelyn jalkoihin. Kansainväliset suuryritykset yrittävät patentoida kaiken pellavasta vehnään ja kieltää ihmisten omatoimisen siemenkaupan. Englannissa siemenkauppa on virallisesti laitonta, Itävallassa rekisteröimättömien lajikkeiden siemeniä ei saisi myydä. Ranskassa suuret siemenyhtiöt ovat haastaneet perinnekasviyhdistyksiä siemenkaupasta toistuvasti oikeuteen. Taistelun keskeinen rintama on EU-parlamentissa, missä taistellaan siemenkaupan tulevaisuudesta.


Maatiaiskasvit ovat elävää kulttuuriperintöä


Siitä se lähtee toukokuussa 2013. Taustalla olkikuhilas. 
Niiden arvo on luonnon monimuotoisuudessa, geneettisessä potentiaalissa ja kulttuurihistoriassa. Maatiaislajikkeita ei ole jalostettu tieteellisesti, vaan ne ovat aikojen saatossa sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin ja kehittyneet luonnonvalinnan sekä viljelijöiden tekemisen jalostusvalintojen myötä. Suomalainen maataloustuotanto perustui 1900-luvun alkuun saakka maatiaislajikkeisiin. Maataloustuotannon tehostuminen ja kasvinjalostuksen kansainvälistyminen vähensivät viljelykasvien monimuotoisuutta, ja monet maatiaiskasvit lähes katosivat 1960-luvulle tultaessa.



Vastavoimana siemenkaupan standarsoimiselle ja tehomaatalouden negatiivisille vaikutuksille luomu- ja lähiruoan tuotanto ja suosio ovat Euroopassa jatkuvassa kasvussa. Niiden juuret ovat perinteisissä, terveellisiksi ja luonnollisiksi katsotuissa jalostus-, viljely- ja lannoitusmenetelmissä. Laajassa mittakaavassa perinnekasvien säilyttämisessä ja jalostamisessa on Suomessa kyse myös maan huoltovarmuudesta ja elintarviketurvallisuudesta. On viisasta yrittää säilyttää elinvoimaisina sellaisia kotoperäisiä kasvi- ja eläinlajeja, jotka varmuudella menestyvät ja kasvavat pohjoisen karuissa ja vaihtelevissa olosuhteissa.

Leppälän murun esittelykyltti Seurasaaressa
Maatiaiskasvien viljely Seurasaaren ulkomuseon Leppälän mökin murulla  tukee perinnekasvien esittelyä ja kulttuuriperinnön vaalimista myös osana museomiljöötä. Mäkitupalaisten asumista edustava Leppälän mökki on tuotu Seurasaareen Loimaalta, jossa pientä peltotilkkua tai kasvimaata kutsuttiin muruksi. Mäkitupalaisilla oli usein pihapiirissään pieni keittiöpuutarha - kuten nyt Seurasaaressakin. 



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Seurasaaren viemäriverkko on korjattava pikaisesti

Seuraaressa on vuosikymmeniä vanha viemäriverkko, joka on puutteellinen, viallinen ja jonka merenalainen liitosputki mannerverkkoon vuotaa mereen (liitoskohta Seurasaaren parkkialueen alla). Ympäristökeskus on asettanut toistuvasti uhkasakkoja meriveden saastumisen takia. Huonon vedenlaadun voi kesällä havainnoida uimalla ja melomalla merenlahdella: vesi haisee pahalle, on limaista ja saastunutta. Likainen vesi lisää leväkasvustoja, aiheuttaa terveys- ja hajuongelmia ja haittaa luontoa, uimareita ja veneilijöitä. Viemäriverkko tulee siis korjata ja uusia. 

Parhaillaan Helsingin kaupunginhallituksen käsittelyssä on HSY:n saariston vesihuollon kehittämissuunnitelmaluonnos (Kaupunginjohtaja, kohta 8) vuosille 2013–2022 sekä HSY:n vesihuollon toiminta-alueluonnos 2014.

Suunnittelutoimisto Ramboll teki vuonna 2011 HKR:n eli Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osaston tilauksesta kattavan suunnitelman Seurasaaren viemäriverkon korjaamisesta ja uusimisesta. Kaupungin virastot eivät päässeet joulukuussa 2012 pidetyssä korjausrakentamisen rahoitusneuvottelussa kustannuksien jaosta sopuun. Viemäriverkon uusimisen kustannusarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa. Investointi pitäisi saada ehdottomasti kaupungin budjettiin, ei lykätä hamaan tulevaisuuteen.

HSY:n vesihuollon kehittämisuunnitelmassa Seurasaari on merkitty selvitysalueeksi, vaikka korjaustoimia tarvitaan heti. Toisena HSY:n selvitysalueena mainitaan Vasikkasaari. Kruunuvuorenselällä sijaitsevaa veneilysaarta ei voi verrata Seurasaareen, jonka kävijämäärät ovat satakertaiset eli vuosittain 800 - 900 000 välillä. Seurasaari on pinta-alaltaan vähintään nelinkertainen, yhdistetty sillalla mantereeseen ja on auki ympärivuotisesti.

Seurasaaren viemäriverkkoon kuuluu useita rakennuksia: ympärivuotisesti avoin kahvila-ravintola, museon toimisto ja huoltorakennus, Antin kaffeliiteri, ns. Hiltusen talo, missä asuu Museoviraston sivareita, sekä ympärivuotisesti avoin Seurasaaren huoltorakennus ja yleisö-wc. Kaikissa on vessat, keittiöt ja viemärit, mistä jätevedet johdetaan viemäriverkkoon. Puutteellisen ja etenkin talvella katkeilevan vesihuollon ja viemäröinnin varassa ovat saaren eteläkärjessä sijaitsevat kirvesmiesten verstas ja Seurasaarisäätiön toimisto. Lisäksi saaressa on muutamia muita rakennuksia, kuten kahvila ja uimala, joita ei ole liitetty viemäriverkkoon, vaan niissä on oma erillinen likakaivo.

Huussit ovat asia erikseen. Seurasaaressa on kesäkaudella ollut käytössä neljä kompostivessaa, joita Stara ei ole kahtena viime kesänä hoitanut kunnolla. Tästä on tullut valtavasti negatiivista yleisöpalautetta. Kompostivessojen uusimista tulisi suunnitella yhdessä HKR:n ja Huussi ry:n kanssa. Viemäriverkko ei kilpaile huussien kanssa, vaan huusseja voidaan sen rinnalla käyttää ympärivuotisesti. Huusseja voisi esitellä Seurasaaressa vuosittain käyville kymmenille tuhansille ulkomaisille turisteille esimerkkinä suomalaisesta kestävästä, ekologisesta ja modernista käymäläkulttuurista.

Rambollin suunnitelmassa esitellään kolme vaihtoehtoista reittiä, joista pidän parhaimpana linjaa nro 1 (sininen), koska se kulkee saaren päätietä pitkin juhlakentälle ja kirvesmiesten verstaalle, ja on helpoiten huollettavissa. Nro 1:een kuuluu myös suunnitelma juhlakentän uudesta ympärivuotisesta lämmitetystä vessasta, joka on Seurasaaren kävijämäärät huomioiden ehdottomasti tarpeen. Linjavaihtoehto nro 2 edellyttää peruskallion räjäytyksiä, joka on hölmöä. Linja 3 kiertää saaren takametsissä.

Summa summarum: Seurasaaressa ei siis riitä viemäröinnin kevytversio vaan saareen tarvitaan uusittu, toimiva ja pitävä viemäriverkko, joka liitetään pitävästi mannerverkkoon. Kaupungin ja HSY:n tulee kustantaa uusi viemäriverkko meriveden ja maaperän puhtauden sekä Seurasaaren kävijöiden ja toimijoiden hyväksi.
https://drive.google.com/file/d/0B98NAvFByF2GR1c4WU5jVldRVlU/edit?usp=sharing

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Miten uudistaisit Seurasaaren juhannusvalkeita?




Juhannusta Seurasaaren alueella on juhlittu pitkään. Museoviraston edeltäjä Suomen muinaistieteellinen toimikunta järjesti ensimmäiset viralliset Seurasaaren juhannusvalkeat 1954. Kahta vuotta myöhemmin eli 1956 juhlien järjestelyvastuu siirtyi tarkoitusta varten perustetulle Seurasaarisäätiölle.

Helsingin yliopiston kansatieteen professori Niilo Valonen perusti Seurasaarisäätiön Seurasaaren ulkomuseon tukijärjestöksi järjestämään juhannusjuhlia ja muita suomalaisen kansantaiteen esityksiä. Säätiön keskeisenä tehtävänä oli alusta alkaen tukea myös kansatieteellistä tutkimusta. Helsingin yliopiston kansatieteen sivuilta löytyvän lyhyen esittelyn mukaan "professori Valonen oivalsi urbanisoitumisesta lähtevät tieteenalan muutostarpeet ja otti ne opetuksessaan ja ohjauksessaan huomioon. Valonen hyödynsi taitavasti vaurastuvan Suomen mahdollisuuksia kanavoida rahoja talonpoikaiskultturia koskeviin laajoihin keruuhankkeisiin."

Valosen aikana säätiöllä oli helsinkiläisistä koottu oma edustajisto ja lukuisia aktiviisia toimintoja. Seurasaari eli kukoistuskautta 1950- ja 1960-luvuilla. Museoon siirrettiin uusia museorakennuksia ja saarella esitettiin jatkuvasti tanssia, musiikkia ja kansanoopperoita. Museo oli asiallisesti resursoitu ja juhannusvalkeat oli valtava tapahtuma. Kekkonen piti Seurasaarta silmällä.

Seurasaarisäätiön hallituksessa on alusta asti ollut Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston, Museovirastoston ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran edustus. Hallitusjäsenten osaaminen ja omistautuminen on vaihdellut suuresti. Helsingin kaupunki tukee säätiön toimintaa, mutta säätiön rahoitus on pitkälti omarahoitteista. Ohjelmatoiminnan on tuotettava voittoa, jotta henkilökunta saa palkkansa, säätiön vuokrat ja sähköt maksettua. Säätiön toimintaa ohjaavat säännöt ovat luettavissa tämän blogitekstin lopusta.

Kansatieteellisen tutkimuksen edellytykset parantuivat 1990-luvun alussa, kun merimies Emil Hietanen ja keittäjä Lempi Hietanen (os. Kovanen) testamenttasivat omaisuutensa Seurasaarisäätiölle. Pariskunnan elämäntarina on koskettava. Köyhistä oloista ensiksi kaupunkiin ja sieltä maailmalle lähtenyt, maailman meriä ja Etelä-Amerikan valtioita kolunnut merimies Emil Hietanen rakasti vaimonsa kanssa Seurasaarta. Keittäjä Lempi Hietanen piti huolta huushollista ja välillä epäonnistumisiin sortuneesta miehestä, säästi rahaa ja eli niukasti. Yhdessä he kokivat Seurasaaren maaseutumaiseksi ympäristöksi, paikaksi, jossa oli hyvä olla. Säästäväisen elämän päätteeksi pariskunta testamenttasi varansa Seurasaarisäätiölle käytettäväksi kansatieteelliseen tutkimustyöhön. Nykyisin hallinnollisesti säätiön yhteydessä toimiva, taloudellisesti ja juridisesti täysin itsenäinen Emil- ja Lempi Hietasen rahasto tukee kansatieteellistä tutkimustyötä vuosittain noin 20 000 eurolla. Rahaston varojen käytöstä päättää tieteellinen johtokunta ja varojen käyttö on tiukasti rajattu vain tieteelliseen käyttöön. Rahasto jakaa stipendejä kansatieteen opiskelijoille ja tutkijoille. Stipendien suuruutta on mahdollista tulevaisuudessa kasvattaa, koska säätiön pääoma on kasvanut tasaisesti.

Takaisin juhannukseen. Seurasaaren juhannusvalkeat ovat korostetun perinteinen, joidenkin mielestä jopa vanhoillinen tapahtuma. Juhannusvalkeisiin kuuluvat juhannuskokot, hääpari, perinteiset kansantanssit ja -musiikkiesitykset. Tanssiorkesteri soittaa juhlakentällä perinteisen rauhallisia säveliä. Tanssi on tyylikästä ja hillittyä. Juhlakentällä esitetään kesänäytelmä ja työnäytös. Seurasaaren sillan tuntumassa esiintyy tukkilaisia. Pääreitin varrella voi tehdä käsityöläisiltä ostoksia ja nähdä työnäytöksiä, lastenteatteria ja juhannustaikoja. Osa museotaloista on auki.

Juhannusvalkeat on suunnattu erityisesti koko perheelle sekä ulkomaisille turisteille. Alueella ei tarjoilla alkoholia eikä juopottelua sallita. Ruokatarjoilu on vaihdellut makkarasta muikkuihin, mutta yleensä on ollut tarjolla myös suomalaista perinneruokaa. Juhlien kävijämäärät ovat vaihdelleet 4000-8000 välillä. Aurinkoinen kesäsää on yleensä nostanut kävijämäärän ylös ja päinvastoin, sateella on koettu kävijäkato, joka puolestaan on rasittanut seuraavalla tilikaudella säätiön taloutta ja toimintaa.

Seurasaaren juhannusvalkeilla on kaksi houkutinta ja kliimaksia yli muiden:


1. Seurasaaren juhannushääpari


Seurasaaren juhannuspari vihitään Seurasaaren ulkomuseon tunnelmallisessa 1600-luvun Karunan kirkossa. Häätoimituksen jälkeen hääpari kulkee yleisön seassa kaustislaisen hääkatoksen alla, jota pitelevät parhaisiin pukeutuneet kansantanssijat. Kulkue päätyy Seurasaaren juhlakentälle ja hääpari tanssii häävalssinsa monituhatpäisen yleisön ympäröimänä. Tanssin lopuksi hääpari soudetaan juhlakentän viereisestä kokkorannasta kirkkoveneellä Seurasaaren pääkokon luo ja he sytyttävät pääkokon tuleen.

2. Seurasaaren juhannuskokot


Suomen juhannusta kuvaillaan tiedotusvälineissä usein kuvilla Seurasaaren pääkokosta. Seurasaaren pääkokosta on tullut kansallisen juhannusjuhlan symboli. Juhannusvalkeiden kokkojen suunnittelusta ja rakennustöistä on vastannut vuodesta 1975 lähtien liperiläinen, eläkkeellä oleva maanviljelijä Yrjö Aspiola. Hän rakentaa kokkoja usean miehen avustamana. Seurasaari on suomalaisen juhannuskokkotradition ylläpitäjä. Kansanperinteiden mukaisia kokkoja tehdään eri puolille saarta kymmenkunta: koivistolainen sankakokko ja vanhapiika, inkeriläinen rattaanpyöräkokko, virolaisia tynnyrikokkoja, uusmaalainen risukokko, oriveteläinen ristikkokokko, lasten havukokko, tukkilaisten pikkukokko sekä lautalla kelluva pääkokko, jonka latva nousee kymmenen metrin korkeuteen. Kokot sytytetään tietyssä järjestyksessä pienimmistä suurimpaan. Pääkokon sytyttämishetkellä monituhatpäinen yleisö hakeutuu Seurasaaren rannoille ihailemaan tulta. Kun kokko syttyy, kokkorannassa vanhojen naisten lauluryhmä esittää kauniita suomalaisia suvilauluja. Tunnelma on hyvin harras ja kaunis.

Juhannusvalkeiden ohjelma on vuosikymmenien ajan pysynyt samankaltaisena, perinteisenä ja konservatiivisena. Juhlien sisällön suunnittelusta ja toteutuksesta ovat vuosikymmenien ajan vastanneet samat arvostetut ja kunnioitetut kansanmusiikki- ja tanssipiireistä tulevat henkilöt. Käytännön tasolla juhannusvalkeita järjestää säätiön kaksi sihteeriä (toinen osa-aikaisena) yhdessä apuvoimien kanssa. Apuna juhannuksena on kymmeniä palkattuja ja vapaaehtoisia henkilöitä, liikuntajärjestöjä ja yhdistyksiä, järjestyksenvalvojia, tiepalvelumiehiä ja entisiä poliiseja. Ohjelmiston, liikenteen ja turvallisuuden järjestäminen on suuri urakka. Tuhansien kävijöiden viihdyttäminen teettää työtä ja maksaa.


HAASTEENA UUDISTAMINEN


Seurasaaren juhannusvalkeat ovat poikkeuksellisen kaunis ja miellyttävä tapahtuma. Traditioilla on sijansa. Perinteitä tulee kunnioittaa ja vaalia huolella. Ihmiskunnan historiassa elämällä ja perinteillä on kuitenkin ollut tapana myös uudistua eli varioitua ja rikastua, ja näin tulisi olla myös Seurasaaren juhannusvalkeiden kohdalla.

Seurasaarisäätiön hallituksen jäsenenä olen huolissani siitä, löytävätkö alle 50-vuotiaat suomalaiset tämän arvokkaan ja pieteetillä toteutetun juhannusjuhlan?  Ottavatko nuoremmat sukupolvet Seurasaaren juhannusvalkeat omakseen? Vai kokevatko he juhannusvalkeat vanhemman väen kuivana ja tylsänä kinkerinä? Torjuvatko he juhlat? Onko Seurasaaren juhannusvalkeista tullut perinteiden vanki, samanmielinen kyläjuhla? Kykeneekö yhteisö ja juhla enää uudistumaan?

Toisaalta, kun muu Suomi juhlii juhannusta railakkaasti ja jopa vaarallisesti, Seurasaaressa on voinut luottaa järjestelyiden turvallisuuteen ja toimivuuteen. Känniset räyhääjät eivät öykkäröi eivätkä nyrkit heilu. Rauhallisuudessa ja ennustettavuudessa on ehdottoman hyviä ja kannatettavia puolia. Ohjelmiston perheystävällisyys on arvokas traditio, josta on syytä pitää kiinni.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että juhannusvalkeita tulee uudistaa reippaasti uusien yleisöjen löytämiseksi ja juhlan identiteetin virkistämiseksi. Säilyäkseen juhannusvalkeiden tulee elää ajassa, uudistua ja voida hyvin. Olen ehdottanut seuraavia uudistuksia:
  1. Uusia esiintyjiä: nykykansanmusiikkia, monipuolisempia teatteriesityksiä
  2. Avataan juhannusvalkeat kaikille halukkaille esiintyjäryhmille, kunhan ohjelmaidea sopii sisällöllisesti  juhannusjuhlille ja on kustannuksiltaan kohtuullinen 
  3. Uusitaan ruokatarjoilu  ja catering - suomalainen juhannusruoka
  4. Järjestetään 50-luvun perinteiset  lavatanssit 
  5. Lasten juhannuskonsertti
  6. Maahanmuuttajien osallistaminen, paremmat englanninkieliset palvelut
Seurasaarisäätiön hallituksessa olemme pohtineet juhlien modernisointia ja erityisesti ruoka- ja juomatarjoilun uudistamista monesta eri näkökulmasta. Sopivaa catering-firmaa ei kuitenkaan ole löytynyt ja useat esiintyjät ovat kieltäytyneet muiden juhannuskiireiden vuoksi. Olen ehdottanut, että kesäravintolan yhteyteen pihamaalle perustettaisiin tanssilava ja juhla-alue nuoremmalle väelle, missä voisi esittää kiinnostavaa kesähenkistä livemusiikkia, tanssia ja muuta ohjelmaa. Uudistukset ovat edenneet hitaasti, mutta pieniä parannuksia on jo saatu aikaiseksi. Ensi kesänä 2014 juhlien musiikki nuorentuu jälleen hieman, kun alueelle saadaan Perinnearkku ry:n muusikoita. Luvassa on myös uudenlaista runolausuntaa ja uusi kesänäytelmä.

Lopuksi pyydän kaikkia juhannusvalkeiden uudistamisesta kiinnostuneita, niin kävijöitä kuin esiintyjiä, ottamaan rohkeasti yhteyttä Seurasaarisäätiön hallitusjäseniin ja säätiön sihteereihin. Lähettäkää ideoita ja ehdotuksia sähköpostilla tai soittakaa. Konkreettisia kirjallisia ohjelmatarjouksia ja palautetta käsitellään säännöllisesti Seurasaarisäätiön hallituksessa. Ehdotusten pohjalta tehdään tarvittaessa uusia linjauksia. Uudistusten käytännön toteutus riippuu resursseista, toimijoista ja henkilöistä sekä näiden asenteista. Pieni piristävä paine vakiintuneen kansanperinneväen suuntaan ei ole sekään pahitteeksi, jotta saadaan uusia ajatuksia ja toimia liikkeelle. Uskon, että Seurasaaren juhannusvalkeita on mahdollista uudistaa yhteistyössä, hyvässä hengessä.


SEURASAARISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

 

SEURASAARISÄÄTIÖ – FÖLISÖSTIFTELSEN SÄÄNNÖT

Säätiön nimi, kotipaikka ja tarkoitus

1 § Säätiön nimi on Seurasaarisäätiö – Fölisöstiftelsen ja kotipaikka Helsingin kaupunki.

2 § Säätiön tarkoituksena on Seurasaaren museotoiminnan tukeminen
1. tukemalla kansatieteellistä tutkimus- ja julkaisutoimintaa;
2. harjoittamalla suomalaisen kansantaiteen ja muun kansanperinteen tutkimusta ja tunnetuksi tekemistä;
3. järjestämällä kansanperinnettä ja suomalaisen kansankulttuurin ominaisluonnetta kuvaavia esityksiä ja toimintoja;
4. kehittämällä muuta Seurasaareen sopivaa kansaperinteeseen liittyvää toimintaa;
5. ylläpitämällä kokoelmia ja järjestämällä näyttelytoimintaa.
Tarvittaessa säätiö hankki toimintaansa varten asianomaisen viranomaisen luvan tai suos- tumuksen.

3 § Säätiön omaisuutena on
1. säädekirjassa mainittu peruspääoma viisisataa (500) nykymarkkaa sekä mitä siihen lahjoin testamentein tai säätiön edustajiston päätöksellä säätiön muista varoista saatetaan lisätä;
2. käyttövarat, so. peruspääoman tulot ja muu omaisuus, jonka säätiö myöhemmin laillisesti hankkii ja jota ei liitetä peruspääomaan.
Säätiön varat on sijoitettava tuloa tuottavasti ja turvatusti. Peruspääomaa saadaan käyttää säätiön tarkoituksiin vain hallituksen kokouksen päätöksellä, jos sitä on kannattanut vähintään viisi läsnä olevista jäsenistä.

4 § Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan apurahoja, lahjoituksia ja testamentteja sekä muullakin laillisella tavalla hankkia varoja tarkoitustensa toteuttamiseksi.
Seurasaarisäätiöllä on oikeus harjoittaa museovieraita palvelevaa kahvila- ja kioskitoimintaa sekä ulkomuseoon ohjelmatoimintaan liittyvää julkaisujen ja esineiden myyntiä.
Säätiöllä voi olla erikoisrahastoja.

5 § Säätiön hallintoelimenä on säätiön hallitus.

Säätiön hallitus
6 § Säätiön asioita hoitaa ja säätiötä edustaa sen hallitus. hallitukseen kuuluu seitsemään (7) lokakuun loppuun mennessä valittua jäsentä, joista kolme (3) valitsee Helsingin kaupunginhallitus, kaksi 82) valitsee Museovirasto, yhden (1) valitsee Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos 7 kansatiede ja yhden (1) valitsee Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Hallituksen jäsenten toimikausi on kolme (3) kalenterivuotta. Jäsenistä on vuorovuosin kaksi (2), kaksi (2) ja kolme (3) erovuorossa.
Hallituksen asiana on mm.
1. valita itselleen keskuudestaan vuosittain puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa;
2. ottaa pääsihteeri, taloussihteeri ja muut toimihenkilöt;
3. vahvistaa pääsihteerin, taloussihteerin ja muiden toimihenkilöiden tehtävistä määräävä johtosääntö,
4. laatia seuraavan vuoden toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio huhtikuun loppuun mennessä;
5. laatia säätiön toimintakertomus ja tilinpäätös, antaa toimintakertomus ja tilit tilintarkastajien tarkastettavaksi;
6. toimittaa viimeistään huhtikuun 30. päivään mennessä Patentti- ja rekisterihallituk- selle, opetusministeriölle, Helsingin kulttuurien tutkimuksen laitokselle / kansatiede sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle jäljennökset säätiön toiminta- ja tilin- tarkastuskertomuksista, tilinpäätöksestä sekä tilinpäätöksen käsittelyä koskevasta hallituksen kokouksen pöytäkirjasta, Patentti- ja rekisterihallitukselle lisäksi jäljennökset taseen liitetiedoista ja tase-erittelyistä.

7 § Hallitus on päätösvaltainen, kun yli puolet jäsenistä on läsnä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuina. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kui- tenkin arpa.
Hallituksen kokoukset

8 § Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan toimesta vähintään kolme (3) vuorokautta ennen kokousta annetulla suullisella tai kirjallisella kutsulla. Hallitus pitää kevätkokouksen helmikuun loppuun mennessä ja syyskokouksen lokakuun loppuun mennessä. Muita kokouksia hallitus pitää tarvittaessa.
Kevätkokouksessa
1. hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus;
2. hyväksytään edellisen vuoden tilinpäätös;
3. annetaan edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös tilintarkastajille tarkastet- tavaksi;
4. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Syyskokouksessa
1. todetaan hallituksen jäsenet seuraavaksi toimintavuodeksi;
2. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa seuraavaksi toiminta- vuodeksi;
3. todetaan tilintarkastajat, jotka on valittu tarkastamaan seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa;
4. vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Tilintarkastajat
9 § Säätiölle valitaan lokakuun loppuun mennessä kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet tarkastamaan seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa; toisen tilintarkastajan varamiehineen valitsee Helsingin kaupunginhallitus ja toisen tilintarkastajan varamiehineen Museovirasto; ainakin toisen tilintarkastajan ja hänen varamiehensä on oltava Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja.
Yleisiä määräyksiä

10 § Säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtaja, kukin erikseen yhdessä pääsihteerin kanssa.

11 § Säätiön tilivuotena on kalenterivuosi.
Säätiön tilit ja toimintakertomus on jätettävä helmikuun loppuun mennessä tilintarkastajille, joiden on annettava kertomuksensa maaliskuun 15. päivään mennessä hallitukselle.

12 § Hallituksen jäsenille maksettavat kokouspalkkiot voivat olla enintään valtion komiteapalkkioiden mukaiset, tilintarkastajille maksetaan palkkiot laskun mukaan.

13 § Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä vain hallituksen kokouksessa. Yksityiskohtainen muutosehdotus on liitettävä kokouskutsuun. Muutosehdotus voi tulla hyväksy- tyksi ainoastaan, jos vähintään hallituksen viisi läsnä olevaa jäsentä on sitä kannattanut.
Sääntömuutoksille on haettava Patentti- ja rekisterihallituksen vahvistus. Säätiön lopettaminen toimitetaan samaa menettelytapaa noudattaen.

14 § Jos säätiö lopettaa toimintansa, sen jäljelle jääneet varat on käytettävä säätiön tarkoituksen toteuttamiseen sen mukaisesti kuin siitä hallituksen kokouksessa lähemmin päätetään.


Seurasaaren yhteistyökuvioista

Seurasaaressa pyritään parantamaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka on tavoitteena erittäin tärkeä. Suurin este yhteistyön ja vapaa...