Pieni museovallankumous

Aloitin museourani Kulttuurien museon lippukassana 1998. Kulttuurien museossa oli hyvä henki ja virkeä henkilökunta. Museo toimi silloin Tennispalatsissa yhdessä Helsingin kaupungin taidemuseon kanssa. Jälkimmäinen tunnetaan nykyisin "kinkkuna".

Kulttuurien museossa oli 2000-luvun alussa esillä ainutkertaisen upeita näyttelyitä Mannerheimin Aasian matkoista, pohjoisten löytöretkien historiasta (Ultima Thule) sekä Taidemuseon yleisömenestys The Art of Star Wars. Lippukassalla opin, että museoalalla työskentelee rohkeita ja ennakkoluulottomia ihmisiä.

Seuraavaksi työllistyin Seurasaaren ulkomuseoon. En tiennyt Seurasaaresta ennalta paljoakaan. Vähitellen pääsin sisälle työtehtäviin ja hurahdin Seurasaaren museotaloihin, luontoon ja kesäoppaiden työyhteisöön. Sittemmin olen toiminut Seurasaaren ystäväyhdistyksen puheenjohtajana ja Seurasaarisäätiön hallitusjäsenenä.

Seurasaari on ollut minulle opettavainen ja haastava kokemus. Ehkä hämmentävintä vuosien varrella on ollut törmätä suomalaiseen jääräpäiseen kulttuurihallintoon ja riiteleviiin ihmisiin. Etenkin alkuvuosilta päällimmäisenä mieleen on jäänyt vaikutelma, että tuloksilla ja uuden ideoinnilla ei ole merkitystä, vaan tärkeintä on pitää kiinni omista näkemyksistä ja valta-asemista. Olennaista on turvata oma selusta ja vanhat tottumukset, jänkätä loputtomiin erilaisia reviirikiistoja ja keksiä ikäviä vastatoimia. Sittemmin olen huomannut, että sama problematiikka on suomalaisella yliopisto- ja kulttuurikentällä valitettavan yleistä.

Seurasaaressa vanhempi museosukupolvi oli pitkään erittäin vastahankaista alueen ohjelmatoiminnan ja museopalveluiden uudistamiselle ja kehittämiselle. Käytännössä lähes kaikkia uusia ideoita joko vastustettiin tai vähäteltiin, ja uuden ideoijia myös kiusattiin ja syrjittiin. Pelko ja apatia oli määräävä tekijä myös nuorten museotyöntekijöiden keskuudessa, varsinkin, jos opiskelijat tähtäsivät itse alalle.

Luovuudesta ja uuden ideoinnista ei palkittu eikä siihen rohkaistu.

Vuosina 2005-2010 teimme museo-oppaiden ja ystäväyhdistyksen piirissä lukuisia uudistusehdotuksia Seurasaaren ulkomuseon ja koko alueen toimintojen ja palvelutarjonnan kehittämiseksi. Pyrimme ideoimaan alueelle kulttuuriesityksiä kuten kansanmusiikkia, teatteria, perinnekasvipalstaa ja tuomaan Seurasaareen uusia toimijoita. Vähitellen saimme museolta luvan, tukea ja jonkin verran myös ulkopuolista rahoitusta. Unelmat alkoivat toteutua.

Nyt vuonna 2015 on hämmentävää tarkastella kulunutta kymmenvuotiskautta. Seurasaaressa on moni asia nyt paremmin: museon henkilökunta on avointa ja innostunutta, alueella on uusia tapahtumia ja festivaaleja, konservaattoreilla on paremmat työskentelyolosuhteet, kaupunki hoitaa ympäristöä ja korjaa viemäriverkkoa. Seurasaareen on rakenteilla Museoviraston uusi kahvila ja näyttelykeskus jne.

Muutos on tapahtunut museokentällä vähitellen viivytystaktiikalla. Lehdet kirjoittivat juttuja ja keskustelu asioista virisi. Vähitellen paine kasvoi. Kun Museovirasto joutui taloudellisesti poikkeuksellisen tiukalle, uudisti se toimintakulttuuriaan hämmästyttävän reippaasti. Ratkaisevaa oli myös uuden museosukupolven astuminen esiin.

Kuka olisi kuvitellut, että vuonna 2015 Kansallismuseossa järjestetään deitti-iltoja ja tarjoillaan shampanjaa?

Tästä voi johtaa kysymyksen, miksi Suomessa on niin pirun hankalaa yrittää ajaa läpi erilaisia uudistusideoita ja hankkeita? Miksi uudistuksien toteutumista pitää odottaa niin pitkään? Miksi niin moni vastustaa uuden ideointia ja konkreettisia parannuksia? Ja miksi niin moni ammattilainen pelkää avata suunsa tärkeistä ja olennaisista asioista? Vaikeneminen ja nurkissa valittaminen on valtavaa taloudellista, sisällöllistä ja henkistä tuhlausta.

Väitän, että tämä vaikenemisen ja hyssyttelyn kierre on Suomessa juurtunut syvälle. Se on jarruttanut valtavasti erilaisia välttämättömiä kulttuurialan uudistushankkeita. Kun mahdollisuuteen ei ole ajoissa tartuttu, rahoitustilanne ja toimintaympäristö on johtanut museoiden sulkemiseen ja irtisanomisiin.

Nyt kun Suomi rämpii lamassa ja ihmiset pelkäävät potkuja, on erityisen tärkeää taas ideoida ja löytää uusia luovia toimintatapoja, jotta kulttuurialan työpaikat säilyvät ja kulttuurikohteisiin saadaan kävijöitä. Jos jokin uusissa lamatalkoissa tai yhteiskuntasopimuksessa on olennaista, löytää tilaa avoimelle keskustelulle ja uuden ideoinnille.

Vartiosaaresta idän Seurasaari

Seurasaari on ollut kansallispuistona 1880-luvulta lähtien ja saaren merkitys koko Helsingin alueen asukkaille on valtava. Saaressa käy vuosittain 900.000 kävijää mukaanlukien kuntoilijat, ulkoilijat, koti- ja ulkomaiset turistit, museokävijät, lintubongarit, luontoharrastajat, uimarit, kansantanssijat jne.

Seurasaaren hyvinvointivaikutus helsinkiläisille on korvaamaton. Seurasaaren luonto ja harmoninen ympäristö auttavat helsinkiläisiä palautumaan arjen kiireistä, paineista ja stressistä. Ja toisaalta Seurasaari on myös monen ikäihmisen, työttömän ja sairaan lohduttava rauhoittumispaikka, missä voi hetkeksi pysähtyä ja eheytyä. Seurasaari nostaa ihmisen arjen yläpuolelle.

Itä-Helsingissä ei nykyisellään ole Keskuspuiston tai Seurasaaren kaltaista suurta ja eheää luonnontilaista aluetta, kansanpuistoa, missä voi vapaasti liikkua ja rauhoittua. Seurasaaren kaltaisen kansanpuiston rakentaminen Itä-Helsinkiin on välttämätöntä tilanteesssa, missä Itä-Helsinki kasvaa asukasmäärältään ennennäkemätöntä vauhtia. Kun Malmin lentokentän, Myllypuron, Kruunuvuorenrannan ym. rakennushankkeet valmistuvat, muuttaa Itä-Helsinkiin kymmeniä tuhansia uusia asukkaita, jotka kaipaavat ulkoilualueita ja luontoa.

Ehdotan että Vartiosaari suojellaan uudessa osayleiskaavassa kansanpuistoksi, mihin kaavoitetaan alueita ulkoilua, liikuntaa, luontoa ja meriurheilua varten. Vartiosaareen on perusteltua kaavoittaa myös asuinrakentamista tarkoin harkitullle alueelle, mutta 7000 ihmisen betonilähiö tulee korvata huomattavasi fiksummin Vartiosaareen sopeutuvalla kompromissilla.

Vartiosaareen tulee myös rakentaa pikinmiten Reposalmen ylittävä silta, joka yhdistää Helsingin Vartiosaareen. Kruunuvuoren sillan rakentamista tulee vielä harkita, eikä siltaa tule ehdollistaa Vartiosaaren rakentamiseen. Kruunuvuoren sillan voi tarvittaessa korvata pikaraitiotiellä Herttoniemestä Kruunuvuorenrantaan.

Vartiosaareen sopisi massiivista rakentamista paremmin esimerkiksi kongressi- ja meriurheilukeskus, missä eri ikäisillä olisi mahdollisuus urheiluun ja kuntoutukseen. Hillityn asuinrakentamisen lisäksi Vartiosaareen voisi kaavoittaa myös hotelleja ja ravintoloita.

Tärkeintä on varmistaa Vartiosaaresta itä-helsinkiläisille avoin kansanpuisto ja toimiva ulkoilu- ja luontokohde, missä myös turistit voivat nauttia Helsingin ainutlaatuisesta saaristoluonnosta.

Toivon, että kaupunkisuunnittelulautakunta harkitsee vielä Vartiosaaren käyttötarkoitusta ja huomioi "Itä-Helsingin Seurasaaren" myönteiset kerrannaisvaikutukset. Varaamalla Vartiosaari ulkoilu- ja luonnonsuojelualueeksi saadaan itä-helsinkiläisten hyvinvointiin investointi ja toisaalta terveydenhoitokuluihin kustannussäästö, joita ei millään mulla keinoin ole saavutettavissa.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan ja kaupunginvaltuuston tulee myös arvioida uudelleen Itä-Helsingin suurten rakennushankkeiden vaikutukset Vartiosaaren kaavoitukseen. Olisiko sittenkin viisainta varata Vartiosaari kansanpuistoksi tilanteessa, missä Itä-Helsinki kasvaa nopeammin kuin mikään muu alue koko Suomessa?

Uusi vuosi, uudet kujeet

Aluksi kertaus 14.12.2014 järjestetystä joulupolusta. Seurasaaren joulupolku on 100% vapaaehtoisten järjestämä tapahtuma, joka keräsi yli 13 000 kävijää. Tapahtuma onnistui erinomaisesti: tunnelma oli hyvä ja sää suosiollinen. Kuvia ja tunnelmia täällä. Tapahtuman järjestää Joulupolku ry. ja kymmenet yhdistykset, järjestöt ja yritykset. Toivoisimme tapahtumalle taloudellista lisätukea Helsingin kaupungilta, koska tekniikan ja liikenteen kustannukset ovat nousseet. Haluaisimme myös jättää Joulupolku ry:n omistamat valoroikat aitoihin ja talojen ympäristöön joululomien ajaksi Seurasaareen tunnelmaa nostamaan ja turisteja houkuttelemaan, mutta teknisistä ja taloudellisista syistä valoja ja koristeita ei ole toistaiseksi voitu sinne jättää. Seurasaaresta puuttuu mm. toimivia sähkötolppia.

Seuraavaksi uutisia koko Seurasaaresta. Seurasaareen rakennetaan uusi viemäriverkko ja sen mukana Soneran valokuitu helmikuusta 2015 alkaen. Samalla Seurasaareen saadaan Jusupoffin tallin läheisyyteen uusi ympärivuotinen vesi-wc. Sonera parantaa saaren kännykkäkuuluvuutta rakentamalla uuden tukiaseman, kunhan valokuitu on asennettu. Museoviraston kiinteistöjä siirretään Senaatti-kiinteistön omistukseen. Kesällä 2015 ulkomuseon Selkämän savolaistalo pysyy suljettuna kustannussyistä. Seurasaaren ulkomuseon Iisalmen pappilaan aukeaa viimeistään kesällä 2016 kauppa ja kahvila, kunhan ns. Hiltusen kivitalon toimistotilojen eli museon uuden toimiston remontti saadaan viimeisteltyä.

Ulkomuseon konservointikeskus saa uuden (neljännen) konservaattorin viran, mikä on Seurasaaren ulkomuseon rakennusten tulevaisuuden kannalta erinomaista. Florinin huvimaja siirretään Leppälän perinnekasvipalstan yläpuolelle rinteeseen. Palstan reunalle rakennetaan riukuaita yhteistyössä ystäväyhdistyksen ja konservoijien kanssa. Ylipäätänsä Museovirasto on nostanut Seurasaaren strategiassaan hyvin korkealle ja investoi vähistä rahoistaan juuri Seurasaareen.

Meilahden historiallisesti arvokkaan huvila-alueen kaava etenee. Seurasaarisäätiö toivoo mm. että laivaliikenteelle varataan toimiva laituripaikka. Itse toivon, että kävely- ja pyöräreitit laitetaan kuntoon, uudisrakentaminen kunnioittaa alueen historiaa, parkkialue siirretään pois Seurasaaren sillan aukiolta ja turhaa autoilua muutenkin rajoitetaan. Meilahden huvila-alueen kaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto on esillä täällä.

Seurasaarisäätiön hallitus kokousti viimeksi 8.12.2014. Säätiön budjetti v. 2014 on tappiolla. Vuonna 2015 tappion välttämiseksi hallitus pohti säästöjä ja säätiön tehtäviä. Säästöjä tehdään etenkin juhannusvalkeiden ohjelmasta, mutta samalla käytiin vilkas keskustelu säätiön roolista ja työntekijöiden talvikauden työtehtävistä. Työntekijät (1,5 hlötyövuotta) ovat täystyöllistettyjä ennen ja jälkeen juhannuksen, mutta syys- ja talvikaudella on hiljaista.

Itse olen vuosia työskennellyt sen eteen, että Seurasaari avautuisi ja houkuttelisi uusia kulttuuritapahtumia niin teatterin, musiikin kuin kuvataiteiden saralta. Olemme saaneet Seurasaareen mm. Seurasaari Soi! -festivaalin (tukijana Koneen säätiö) ja Seurasaaren Kekrin (tukijana Talonpoikaissäätiö). Seurasaaren tapahtumien rohkaisijana ja rakentajana Seurasaarisäätiö voisi toimia nykyistä yhteistyökykyisemmin, joustavammin ja tehokkaammin, mutta tähän tarvitaan asennemuutosta ja rahaa. Tästä keskusteltiin säätiön 8.12. kokouksessa ja toivottavasti ensi vuonna yhteistyö jälleen hieman paranee. Hyvä uutinen säätiön osalta on, että Hietasen säätiön omistama toimistohuoneisto Viipurinkadulla muunnetaan yliopiston kansatieteen tutkijoiden ja opiskelijoiden residenssiksi, johon voi jatkossa anoa 3-4 tutkijaa kerrallaan vuokralaiseksi.

Viime päivinä Helsingin Sanomissa on kaipailtu Helsinkiin uutta yleistä saunaa merenrannalle. Kaupunginjohtajan Seurasaaren ulkomuseon 100-vuotisjuhlissa vuonna 2009 lupaaman puusaunan piirustukset ja suunnitelmat ovat jo valmiina Helsingin kaupungin liikuntaviraston arkkitehtien pöytälaatikossa. Sauna oli tarkoitus rakentaa Seurasaaren uimalan yhteyteen, mutta LIV pisti hankkeen säästösyistä jäihin. Jostain pitäisi löytää rahat Seurasaaren yleisen saunan rakentamiseen, koska siitä tulisi ympärivuotinen turistivetonaula.