tiistai 17. lokakuuta 2017

Helsinki ja meri - kehitysehdotuksia



Helsingin kaupungin merellinen strategia laaditaan kaupungin merellisten kohteiden saavutettavuuden ja saariston palvelujen parantamiseksi sekä merellisten tapahtumien edistämiseksi. Kaupungin edustaja kysyi, mitä sinä haluat nähdä kaupungin merellisessä strategiassa?

Vastasin:


Sauna Seurasaaren uimalan yhteyteen


Piirustukset ovat jo valmiina. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen lupasi Seurasaaren ulkomuseon 100-vuotisjuhlissa toukokuussa 2009 pitämässään puheessa, että kaupunki rakentaa yleisen puusaunan Seurasaaren uimalaan. Piirustukset osin meren päälle rakennettavasta upeasta puusaunasta olivat valmiina, mutta taloudellisen taantuman ja kaupungin säästöjen takia hanke peruttiin. Vaikutuksensa oli myös nudistien pienellä ryhmällä, joka kokee omistavansa uimalan ja vastustaa siksi lähtökohtaisesti kaikkia muutoksia.


Seurasaaren juhlalava

Seurasaareen oli 2000-luvun suunnitteilla suurehko esiintymislava, jossa olisi ollut katos, takahuone ja tapahtumatuotantoon tarvittava äänentoisto ja elektroniikka. Lava olisi tullut Seurasaaren juhlakentän yhteyteen. Rahoitus ja piirustukset olivat pitkälti valmiina, mutta Helsingin kaupunki vetäytyi viime hetkellä hankkeesta. Hanke oli Seurasaarisäätiön vetämä. Piirustukset tulisi kaivaa naftaliinista ja etsiä tarvittava rahoitus (n. 300 000 euroa) indeksikorotuksella. 


Melojille laituri

Seurasaareen tulisi rakentaa melojille rantautumislaituri, jotta he pääsisivät nykyistä helpommin rantautumaan esim. museoon tai kahviloihin. Nykyisin maihinnousu on hankalaa ja kanootit jätetään etelärannalle lojumaan.


Ulkomuseon resursointi kuntoon

Ulkomuseon budjetti ja henkilöstön osaaminen pitäisi nostaa pohjoismaiden ja Baltian maiden pääkaupunkien ulkomuseoiden tasolle. Skansenissa Tukholmassa on kesäkaudella yli 400 työntekijää, kun Seurasaaressa heitä on alle 20. Tallinnan Rocca al Maren museo on auki ympärivuotisesti ja alueella on ravintola, lämmitettyjä taloja, kotieläimiä ja kymmeniä työntekijöitä. Museoviraston surkean rahoitustilanteen takia Seurasaaren ulkomuseon toimintoja voisi siirtää Helsingin kaupungin ja kaupunginmuseon rahoittamaksi, koska se palvelisi koko pääkaupunkin matkailumarkkinointia ja palvelutarjontaa. Helsingin kaupunginmuseo on myös Suomen parhaiten resursoituja museoita, jonka henkilökunta on nykyisin tyhjäkäynnillä vähiin jääneiden museotilojen takia.

Uudistuneen Seurasaaren ulkomuseon toimintamallin voisi kopioida Skansenista, missä museoita, huvipuistoa ja eläintarhaa pyörittävää säätiö, jonka jäseniä ovat Ruotsin valtio, museot, Tukholman kaupunki ja yritykset. Toimintamalli perustuu vahvaan liiketoimintaosaamiseen, matkailualan asiantuntemukseen ja yhteistyöhön. Rahoitus tulee kaupallisesta toiminnasta.


Seurasaaren toimintakulttuurin uudistaminen

Seurasaaren toimijat ovat heikoissa väleissä keskenään. Seurasaarisäätiön, jonka alkuperäinen tehtävä on ulkomuseon tukeminen, resurssit ovat heikot ja riippuvaiset juhannusvalkeiden tuotoista. Säätiö käyttää testamentattua pääomaa perustoimintaan ja ohjelmatoiminta on vaatimatonta.

Ravintolola on tunnettu kalliiista hinnoista ja ajoittain heikosta palvelusta. Tuotto tulee juhlista. Ravintolan konseptia ja toimintakulttuuria tulisi kehittää.

Ulkomuseon intendentti Mikko Teräsviiran johdolla Seurasaaren ulkomuseon toimintaa on kehitetty kiitettävästi. Ongelmana on krooninen rahapula ja heikot resurssit. Talvikaudella museolla ei ole muita työntekijöitä, ja kesäoppaat ovat alipalkattuja opiskelijoita. Kuluvana talvena Iisalmen pappila remontoidaan ja ensi kesänä siihen avataan uusi kahvila ja näyttelytila.

Olisi hienoa, jos Helsingin kaupungin tapahtumatuotantoyksikkö voisi tukea Seurasaaren ulkomuseon ohjelmatarjontaa, jotta museoon saataisiin kesäkaudella korkean profiilin tapahtumia, kuten kansanmusiikkikonsertteja esim. Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin kanssa.

Kaikenlainen yhteistyö alueen vapaaehtoistoimijoiden kanssa on myös tervetullutta:

Seurasaaren ystävät ry.
www.seurasaarenystavat.fi

Sommelo ry. (Pukkisaari)
www.sommelo.fi

Seurasaaren joulupolku ry.
ww.joulupolku.net

Seurasaaren uimarit ry.
http://www.seurasaarenuimarit.fi/

Seurasaaren yhteistyökuvioista

Seurasaaressa pyritään parantamaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka on tavoitteena erittäin tärkeä. Suurin este yhteistyön ja vapaa...