Seurasaaren hyväkuntoista hirsisaunaa ei tule purkaa

Seurasaareen tultaessa heti oikealla, vanhan portinvartijan rakennuksen takana sijaitsee Seurasaaren ainoa "puolijulkinen" sauna. Saunan rakensi Helsingin kaupungin liikuntatoimi henkilökuntansa virkistyskäyttöön vuonna 1961. Täällä kuvia saunasta. Helsingin kaupungin omistamien Seurasaaren rakennusten siirryttyä viime vuonna Liikuntavirastolta Kiinteistövirastolle, tiedustelin saunan tulevaa käyttöä. Sain kuulla molempien virastojen edustajilta, että sauna on tarpeeton, rumentaa maisemaa, siltä puuttuu rakennuslupa eikä siinä ole käymälää. Siksi rakennus on tarkoitus purkaa.

Kävin rakennusvalvontavirastossa kopioimassa saunaa koskevat piirustukset, mistä selvisi, että toisin kuin virkamieheet kertoivat, sauna on merkattu Seurasaaren asemakaavaan ja sillä on on Helsingin kaupungin rakennustarkastajan lupa (leima 16.6.1961). Saunalla on myös Helsingin kaupungin julkisivulautakunnan hyväksyntä (21.6.1961) sekä urheilu- ja retkilautakunnan hyväksyntä (27.1.1961). Saunassa on myös käymälä (betonialustoineen). Kun esitin piirustukset virkamiehelle, hän myönsi virheensä ja pahoitteli väärää tietoa.

Kuten kuvista näkee, rakennus on hyvässä kunnossa ja sen katto on uusittu hiljattain. Tarvittaessa saunarakennuksen taakse voisi rakentaa uuden huussin, joka olisi ekologisin ratkaisu. Sauna on hyvin piilossa rannassa ja sen käyttö voisi olla pienimuotoista. Saunaa voisi vuokrata yleishyödyllisten yhdistysten ylläpidettäväksi (esim. Seurasaaren ystävät ry. ja Vähä-Meilahti seura ry.). Vaihtoehtoisesti kiinteistövirasto voisi vuokrata saunaa esimerkiksi turistiyrityksille, jotka voisivat esitellä ulkomaisille turistiryhmille suomalaista saunaperinnettä. Seurasaaressa pitäisi löytyä edes sen verran luovuutta ja yhteiskykyä, ettei ehjää hirsisaunaa tarvitse purkaa.

JÄLKIKIRJOITUS 

Kaupunki purki kesällä 2012 täysin ehjän ja käyttökuntoisen saunan. Saunan jättämälle aukiolle on suunniteltu laivalaituria ja tapahtumakenttää, mutta rahoitus on auki. Seurasaaren laiturit on tarkoitus kunnostaa osana uutta Merellisen Helsingin strategiaa, josta tosin viimeaikoina ei ole kuulunut mitään. Toivottavasti hanke on edelleen työn alla, koska Helsinki on poikkeuksellisen hieno merikaupunki. 

Seurasaari Soi! -festivaali tarvitsee tukea

Seurasaaren museotaloissa on vuodesta 2007 lähtien järjestetty elokuussa laajamuotoinen, viikon kestävä kansanmusiikkifestivaali Seurasaari Soi!. Helsinkiläisyleisö, turistit ja kansanmusiikin ystävät ovat ottaneet festivaalin omakseen. Tunnelmalliset konsertit museotalojen interiööreissä ovat tarjonneet eri-ikäisille kävijöille hienoja elämyksiä. 

Seurasaari on uniikki konserttipaikka: neljän kilometrin päässä Helsingin keskustasta on erinomaisten kulkuyhteyksien äärellä tarjolla kymmeniä alkuperäisiä ja aitoja maalaistaloja, torppia, kartano ja kirkko. Talojen saleissa ja tuvissa voi esittää ja kuunnella kansanmusiikkia, ja siirtyä elämyksellisesti entisaikojen elämään.

Seurasaari Soi! -festivaali edustaa sitä, mitä Helsingin kaupungin matkailustrategiaan on kirjattu ja Seurasaareen on kaivattu: uusia korkeatasoisia ja vetovoimaisia, matalan kynnyksen kulttuuri- ja yleisötapahtumia kaiken ikäiselle yleisölle.

Festivaalin taustalla on kansanmusiikkikentän huippuammattilaisista koottu työryhmä: Sibelius-Akatemian kansanmusiikin tutkijoita ja muusikoita, sekä Helsingin, Turun ja Tampereen yliopiston etnomusikologian tutkijoita. 

Festivaalilla on alusta alkaen ollut myös valistuksellinen ja pedagoginen rooli: lapsille ja aikuisille on kerrottu suomalaisen ja suomensukuisten kansojen musiikkiperinteestä luentojen, työpajojen ja soivien opastuskierrosten keinoin. Lapsille on järjestetty myös leikki- ja laulutupia, soitinrakentamista ja lastenkonsertteja. 

Soivat opastuskierrokset ovat olleet festivaalin ehdoton yleisöhitti. Opastuskierroksella kansanmusiikki on sijoitettu historialliseen ympäristöönsä, eli museotalojen alkuperäiseen sijaintiin ja sitä ympäröivään kulttuuriperinteeseen, oppaan ja elävien esitysten johdattamana. Muusikot ja tutkijat ovat kertoneet suomalaisesta kansanmusiikkiperinteestä laulun, tanssin ja tarinoin. 

Seurasaaren museotaloissa tarinat heräävät hienosti henkiin ja tunnelma kierroksilla on ollut koskettava. Erityisesti iäkkämmät ihmiset ovat kokeneet vanhojen muistojen ja elämysten nousevan jälleen pintaan, ja lapset ovat ihmelleet entisaikojan tapoja sekä laulu- soittoesityksiä. 

Ensimmäisenä toimintavuonnaan Seurasaari Soi! sai Suomen kulttuurirahastolta tuntuvan apuraha. Sen turvin järjestettiin kahden festivaalivuoden rahoitus, osa-aikaisen tuottajan ja esiintyjien palkkiot, matka- ja välinekulut. Sen jälkeen tukea on saatu säätiöltä ja paljon on tehty myös vapaaehtoistyötä. Museovirasto ei ole kyennyt tukemaan festivaalia kuin pienillä kulukorvauksilla, palkkioihin ei valtion tuottavuusohjelman kurjistamalla MV:lla ole ollut varaa.

Erikoista festivaalin järjestämisessä - kuten muissakin Seurasaareen ehdotetuissa uusissa tapahtumissa - on viime vuosikymmeninä ollut liian usein se, että uudet ideat ja ehdotukset kohtaavat selkeää vastustusta. Seurasaaren iäkkäät kansanperinnetoimijat näkevät uuden uhkana omalle toiminnalleen ja pyrkivät vesittämään tai jarruttamaan uusia ohjelmaideoita.

Tätä samaa ajattelua on ilmennyt aiempina vuosina myös Seurasaarisäätiössä, jonka säännöt velvoittavat säätiötä toimimaan päinvastaisesti: tukemaan, innostamaan ja edesauttamaan uusien tapahtumien, ideoiden ja toimijoiden pääsyä Seurasaareen. Toimin itse nykyisin Seurasaarisäätiön hallituksessa ja toimin sen edestä, että säätiön asenne uusiin toimijoihin on avoin, avulias ja yhteistyökykyinen. Seurasaarisäätiön tehtävä on auttaa ja kannustaa Seurasaaren kehittämisessä ja uusien ideoiden esilletuonnissa ja toteuttamisessa.

Pidän myös valtakunnantasolla asenteellisena ongelmana sitä, että kansanperinnekentällä tuntuu edelleen vallitsevan monissa instituutioissa täydellinen pysähtyneisyyden ja uuden vastustamisen henki. Tällainen asennemaailma vie kansanperinteet ja kulttuuriperinnön lopullisesti hautaan. Vanhempien sukupolvien on sallittava nuorille täysivaltainen asema kansanperinnejärjestöissä sekä tuettava ja rohkaistava nuoria uudistamaan kansanperinteiden esittelyä. Kansanperinteet ovat aina eläneet ja uudistuneet ajassa, rohkeasti ja luovasti, perinteitä kunnioittaen. 

Toivottavasti kansanperinteitä ja -musiikkia tukevilla säätiöllä sekä Helsingin kulttuurikeskuksella ja Museovirastolla on jatkossa halua tukea tätä Helsingin hienointa, konseptiltaan uudenlaista kansanmusiikkifestivaalia. Asialla ovat kuitenkin maailman parhaat suomalaisen kansanmusiikin tutkijat ja muusikot.

Laulu- ja tanssituvissa sekä laulukulkueissa halukkaat ovat pääsevät osallistumaan musisointiin.

Seurasaaren uimala tulee avata kaikille

Seurasaaren uimala on 1930-luvulla perustettu yleinen uimala. Paikka on kuvankaunis ja uniikki - viimeinen tuon aikakauden yleinen puu-uimala Helsingissä. Katso kuvia täältä. 

Parhaillaan Seurasaaren uimala on peruskorjattavana. Alueelle rakennetaan uusi terassi, kahvila, puku- ja pesuhuoneita sekä wc-tilat. Uimalan yhteyteen on suunniteltu myös yleinen sauna, jonka rakentaminen on taloussyistä siirretty tulevaisuuteen. Piirustukset ovat jo valmiina. Uimalan omistaa Helsingin kaupungin liikuntavirasto, joka maksaa uimaseuralle (Simmis ry.) siitä, että seura pyörittää uimalaa ja kerää itselleen kävijämaksuja. Käytäntö on ristiriidassa Helsingin kaupungin yleisten uimarantojen perussäännön kanssa: uimarannat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.

Seurasaaren uimala ei ole alunperin ollut naturistiranta. Parin viime vuosikymmenen ajan uimala on ollut vain nudistien ja talviuimareiden käytössä. Uimala on jaettu väliseinällä erikseen naisten ja miesten rantaan. Samalla Seurasaareen kesällä saapuvat kymmenet tuhannet tavalliset uimarit,lapsiperheet ja turistit ovat ahtautuneet Seurasaaren toiselle, länsirannalla sijaitsevalle ahtaalle ja kallioiselle rannalle.



Miksi tavalliset uimarit eivät pääse uimalaan? 

Joko he eivät halua uida tuntemattomien seurassa alasti, koska eivät koe sitä mukavaksi. Tai sitten Seurasaaressa kesäpäivää viettävät ihmiset eivät edes tiedä mahdollisuudesta liittyä uimaseuran jäseneksi. Selityksensä on myös siinä, että uimalan kävijöillä on reviiriään tarkoin valvova maine, joka on ristiriidassa uimalan alkuperäisen käyttötarkoituksen kanssa. 

Kummallista verovaroilla ylläpidetyn uimalan kohdalla on se, että viime vuosina Seurasaaren uimalan kävijämäärä on ollut hyvin vähäinen suhteessa Seurasaaren kokonaiskävijämääriin (vuosittain lähes 900.000 ihmistä). Uimalassa kävijöitä on kesäkaudella ollut päivittäin korkeintaan muutamia kymmeniä, kun luku voisi olla sekä uimalan puitteiden että Seurasaaren kävijöiden osalta monikymmenkertainen. 

Johtopäätös: Uimala auki

Poikkeuksellisen suuri ja hieno Seurasaaren uimala tulee remontin valmistuttua avata tasapuolisesti kaikille, niin helsinkiläisille kuin eri puolilta Suomea ja maailmaa tuleville turisteille. 

Seurasaaren uimala ei ole yksityisranta, vaan kaupungin ylläpitämä yleinen uimala, joka on jaettu naisten ja miesten puoleen. Se, että uimala avataan remontin jälkeen osan viikosta kaikille uimareille, ei syrji ketään. Helsingissä ei ole enää käytössä yhtään historiallista (puu-) uimalaa, ja on varsin kummallista, että tämä viimeinen tulisi varata ympärivuotisesti vain parinkymmenen naturistin käyttöön.  Varsinkaan, kun uimala ei ole ollut alunperin naturistiranta. 

Naturisteille haluaisin korostaa, että asiassa on neuvoteltavissa ja löydettävissä hyvässä hengessä yhteinen kompromissi, joka tyydyttää kaikkia osapuolia. Paras ratkaisu olisi, että naturistit saisivat uida uimalassa esimerkiksi kolmena päivänä viikossa (ma-ke). Muina päivänä uimala olisi avoin kaikille uimareille, jotka haluavat käyttää uimapukua (to-su). 

Remontin jälkeen uimalassa on edelleen naisten ja miesten puolet. Uutta on se, että paikalle tuodaan myös liikultetava sermi, joka mahdollistaa joustavan monikäyttöisyyden. Nyt pitää vaan tehdä tarpeelliset päätökset uimalan uudesta konseptista ja toimintatavoista. Toivon myös, että uimalan yhteyteen suunniteltu yleinen sauna rakennetaan mahdollisimman pian. Piirustukset ovat jo valmiina. Remontin ja kaikille uimareille avaamisen myötä uimala nousee uniikiksi virkistys- ja turistikohteeksi, jota kelpaa esitellä Helsingin matkailuesitteissä. 

Seurasaaren kunnallistekniikka kuntoon

Seurasaari on Suomen suurin ulkomuseo, Helsingin merkittävimpiä turistikohteita ja ulkoilusaari, jonka alueella vierailee vuosittain yli 900.000 ihmistä. Seurasaari on kaikilla mittareilla poikkeuksellinen alue koko Helsingissä: viimeinen suuren luokan turistikohde, puistoalue ja ulkoilusaari, missä kunnallistekniikka on lähes olematonta.

Itseasiassa kunnallistekniikka on täysi fiasko. Vuosikymmeniä vanha suppea vesijohtoverkko kattaa vain osan alueen rakennuksista, viemäröintijärjestelmä on käyttöikänsä lopussa ja alueen suurin paineviemäri (Pappilan takana) on viallinen ja vuotaa päästöjä suoraan mereen. Ympäristökeskus on asettanut vuodoista kaupungille  uhkasakon. Päästöt eivät ole aivan mitättömiä, sillä jätevesien seassa on esimerkiksi ravintolan jätevesiä ja ihmisten ulosteita.

Seurasaaren eteläisen puoliskon putkisto jäätyy talvella. Putki on väliaikainen, maan pinnalle vedetty viritelmä jota lämmitetään sähkölangalla. Sähkölanka ei riitä pitämään putkea sulana, minkä vuoksi kesäravintola, verstas ja Seurasaarisäätiön toimisto ovat talvella ilman vettä ja vesivessaa. Seurasaaren vanhoja museorakennuksia korjaavat kirvesmiehet eivät voi peseytyä ja valmistaa ruokaa. Ylipäätänsä Seurasaaressa on vain yksi julkinen ja ympärivuotinen vesivessa, vaikka tarve olisi vähintään kahdelle. Kesäkaudella Seurasaaressa on toiminnassa 5 kompostivessaa, jotka suljetaan talvella jäätymisen vuoksi.

Miksi kunnallistekniikkaa ei sitten ole laitettu kuntoon? Samasta syystä, miksi Seurasaaressa ei muuteenkaan asiat etene. Saaren päivittäisestä toiminnasta ja uudistuksista "päättää" kaksi köyhää toimijaa (Museovirasto ja Seurasaarisäätiö). Niillä ei ole riittävän korkeatasoista ja kunnianhimoista osaamista Seurasaaren kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, eikä kykyä lobata Seurasaaren uudistusten edellyttämiä investointeja budjettiraameihin asti.

Helsingin kaupungin virastot ovat vetäytyneet Seurasaaren kunnallisteknisistä vastuista. Seurasaari kuului pitkään Liikuntavirastolle, joka ei ole huolehtinut alueen kunnallistekniikasta. Hiljattain alueen infra siirtyi HKR:lle, joka on nyt tarttumassa korjausprojektiin. Rahat puuttuvat. Asenne on HKR:n myötä muuttunut huomattavasti paremmaksi ja virastossa on aidosti halua kehittää Seurasaaren aluetta ja tehdä tarpeelliset korjaukset. Virkamiehet ansaitsevat nyt poliittisen tuen ja selkeitä päätöksiä. 

Kunnallistekniikka kuuluu Helsingin kaupungin hoidettavaksi, mutta liitokset maksaa kunkin kiinteistön vuokralainen. Liitoksien lisäksi voidaan neuvotella myös muiden kulujen jakamisesta, mutta tärkeintä on tehdä nyt päätöksiä. Meri saastuu, vessat eivät toimi, turistit hermostuvat, kirvesmiehet eivät pääse talvella suihkuun. Saareen on saatava toimivat viemärit ja vessat.

Tästä syystä toivon, että Helsingin kaupungin budjettineuvotteluissa merkataan ensi vuodelle 2012 rahat Seurasaaren kunnallistekniikan korjausrakentamiseen. Tarvittavat piirustukset ja hankesuunnitelmat ovat jo valmiina. Putken reittivaihtoehtoja on kolme. Yksityiskohtia voi tiedustella rakennusviraston investointiyksiköstä.

Vaihtoehto 1: 1.30 milj.€
Vaihtoehto 2: 1.20 milj.€
Vaihtoehto 3: 1.16 milj.€

Kustannusarviot sisältävät kunnallisteknisen vesijohtoverkon lisäksi mereen rakennettavan paineviemärin, mutta eivät sisällä Pukkisaaren vesihuoltoa. Juhlakentän yleisö-wc rakennetaan myöhemmin valmistuvan perinnelavan yhteydessä. Toivottavasti vuoteen 2015 mennessä.

TARKENNUKSIA 1.12.2011

Kuulin hiljattain, että Seurasaaren eteläkärkeen kulkevan väliaikaisen (maanpäällinen ja talvella sähkölämmitteisen) putken kohdalla akuutein vika löytyy ulkomuseon kaupan takaa, siellä olevassa putkessa on noin 20 metrin hajonnut osuus, joka tukkii talvikaudella koko eteläisen Seurasaaren vesihuollon (kirvesmiesten verstas, säätiön toimisto). Vesi ei kulje etelän suuntaisesti, mutta poistoputki ilmeisesti toimii. Putkea uusitaan parhaillaan, kiitos siitä kaupungille!

Merialueen saastuminen aiheutuu kaivon sijasta/lisäksi Seurasaaren ainoasta poistoputkesta, joka on merenalainen. Putki kulkee meren alla Seurasaaren Pappilan takaa Seurasaaren salmen läpi Tamminiemen edustalle. Putki on vanha ja vuotaa mereen. Eli koko merialue on kesällä enemmän tai vähemmän "saastunut", eikä siinä kannata uida.

Museoalan luottamustehtävissä opittua

Olin vuonna 2008 sitoutumattomana kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä. Sain 183 ääntä. Lähdin ehdokkaaksi, koska halusin vaikuttaa oman asuinympäristöni kehitykseen. Kiitos oman viiteryhmäni pääsin kahteen mielenkiintoiseen luottamustehtävään: Seurasaarisäätiön hallitukseen ja kaupunginmuseon johtokunnan varajäseneksi. Näissä tehtävissä olen sittemmin perehtynyt niin Seurasaaren realiteetteihin kuin Suomen suurimman kaupunginmuseon toimintaan.

Kokemus on ollut sekä avartava että turhauttava. Muutosten aikaansaaminen museoalalla on vaikeaa ja hidasta. Esteenä ovat niin byrokratian koukerot, pinttyneet ajattelutavat kuin toisistaan eriävät ja kehitystä jarruttavat näkemykset. Molemmista luottamustehtävistä olen kuitenkin oppinut runsaasti sekä tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin.

Jotain olen saanut myös aikaiseksi. Seurasaarisäätiön toimintaa on viritelty asteen aiempaa avoimempaan ja vuorovaikutuksellisempaan suuntaan. Juhannusvalkeille on tehty uudistuksia ja lisää on luvassa. Seurasaaren toimijoiden välinen yhteistyö on parantunut.

Museovirasto on kohottanut Seurasaaren strategiseksi kehittämiskohteeksi ja investoi vuoteen 2013 mennessä Seurasaareen voimakkaasti: alueelle on rakennettu uusi vertas ja huoltokeskus. Ensi vuonna aukeaa Iisalmen Pappilan yhteyteen uusi kahvila. Vuoden alussa Seurasaaressa aloittaa täysin uudessa virassa Seurasaaren intendentti, Mikko Teräsvirta.

Helsingin kaupunki on myös herännyt Seurasaaren suhteen. Kaupunki on toimeenpannut Seurasaaren hoitosuunnitelmaa kiitettävän tehokkaasti, alueelta on kaadettu lahoja puita, raivattu pusikoita, ehostettu teitä ja pystytetty uudet opaskyltit. Parhaillaan HKR suunnittelee Seurasaaren vesijohtoverkon ja vessojen korjausta. Syksyllä puisto-osasto raivaa Seurasaaren alueen pusikoita.

Viime vuonna Seurasaareen saatiin myös uusi rakennus, yhdysvaltalainen arkkitehti Travis Pricen opiskelijaryhmänsä kanssa Seurasaaren eteläkärkeen rakentama upea moderni puurakennus Kalevalakehto. Hanke sai taloudellista tukea Helsingin kaupungilta sekä useilta yrityksiltä, joista mainittakoon Fenestra Oy, Kuhmo Oy, Woodpolis, Outokumpu, Iittala ja Marimekko.

Parhaillaan Helsingin kaupungin liikuntavirasto korjaa Seurasaaren historiallista uimalaa, joka viime vuosina on ollut harvalukuisen nudistijoukon käytössä. Korjauksen jälkeen ainutlaatuinen historiallinen puu-uimala tulee avata kaikille: vuoropäivin nudisteille ja kaikille helsinkiläisille uimareille.

Kaupunki on korjannut perusteellisesti myös Seurasaaren kesäravintolaa ja korjaa parhaillaan Portinvartijan rakennusta, mihin Seurasaarisäätiö avaa ensi kesänä Cafe Mieritzin.

Kaupunginmuseossa olen ollut vaikuttamassa siihen, ettei Tuomarinkylän kartanomuseota myyty vaan kohde säilytettiin kaikkien kaupunkilaisille avoimena. Toinen voitto oli se, että Voimalamuseon sulkeminen peruttiin - kiitos Helsingin energian ja Tekniikan museon.

Kaupunginmuseon osalta pidän pettymyksensä sitä, että Lastenmuseon siirto Hakasalmen museoon peruttiin. Toki Sederholmin taloon avattu lasten- ja koulumuseo on hyvä korvike, mutta tiloiltaan huomattavasti ahtaampi, eikä Sederholm ole koskaan toiminut kouluna. Toinen pettymys on se, ettei kaupunginmuseo ole useista johtokunnan esityksistä ja ohjeistuksista huolimatta kyennyt organisoimaan museon ympärille toimivaa vapaaehtoistoimintaa. Vaikka juuri Helsingin kaupunginmuseolla on ylivoimaisesti parhaat edellytykset ja resurssit esimerkiksi osallistaa kaupunkilaisia elävöittämään kotikaupunkinsa historiaa ja kunnostamaan historiallisia kohteita.

Kaupunginmuseon taloudellinen tilanne on vuosi vuodelta kiristynyt ja vuonna 2009 kaupungin johto edellytti tilojen karsimista - ilmeisesti vaihtoehtona henkilöstön vähentämiselle. Yhtä tilavuokriin liittyvää seikkaa en kuitenkaan ymmärrä: Kaupunginmuseo maksaa koko Korjaamon kulttuurikeskuksen sekä raitiovaunumuseon vuosivuokran (yht. 392.196€), mistä Kulttuuritehdas Korjaamo Oy palauttaa vuosittain kaupunginmuseolle 186.000 €. Tähän Korjaamo saa vielä erikseen Kulttuurikeskukselta tukea.

Kannatan itse lämpimästi Korjaamon toimintaa, mutta kaupunginmuseon johtokunnan varajäsenenä minun on vaikea ymmärtää, miksi museoitaan sulkemaan pakotettu kaupunginmuseo maksaa edelleen yli puolet Korjaamon tilavuokrasta. Kyse on kaupunginmuseon budjettiin sisällytetystä Korjaamon piilotuesta, joka tulisi avoimuuden nimissä siirtää näkyvästi Kulttuurikeskuksen budjettiin.

Avoimuutta ei kunnallishallinnossa ole koskaan liikaa - tästä esimerkkinä vaikkapa se, että Korjaamon vuokraosuudesta kertova asiakirja on poistettu, ja perusteena mainitaan: "Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden". Höpöhöpö.

Raitiovaunumuseo on toki hieno kohde, ja on hyvä että Korjaamon henkilökunta laskee museon kävijämääriä, mutta kävijöiksi on laskettu myös henkilöitä, jotka eivät välttämättä ole käyneet itse museossa. Tämän vuoksi museo on hankkimassa paikalle automaattisen kävijälaskurin.

En ole myöskään kaikilta osin tyytyväinen kaupunginmuseon johtokunnan toimintaan. Vaikka olen varajäsen ja osallistunut vain muutamiin kokouksiin, olen huomannut, että johtokunta on usein ollut asiakysymyksien suhteen luvattoman laiska ja perehtymätön. Kokouksissa esityslistat juostaan usein läpi ja huomio kiinnittyy epäolennaisuuksiin, suurten asioiden, kuten budjetin, kiinteistöverkon, investointien ja henkilöstön toiminnan kehittämisen ja johtamisen sijasta.

Itse katson, että luottamushenkilöiden tehtävä on ensisijaisesti perehtyä, analysoida ja tiedustella museon liittyviä asioita, ja niiden perusteella johtaa ja esittää parannuksia.

Olen useissa aiemmissa luottamustehtävissä kohdannut ilmiön, jota kutsun konsensushyminäksi. Suomalaisessa hallitus- ja johtoryhmäkulttuurissa katsotaan usein oikeanlaiseksi käytökseksi vakavahenkisen hallintojargonin latelu ja hyssyttely, jota kevennetään joskus tekopyhillä kohteliaisuuksilla. Höpinän taakse jemmataan kuitenkin usein todella painavat asiat, kuten budjetin ja toiminnan konkreettiset muutokset. Kun uusi luottamushenkilö huomaa toiminnassa selkeitä puutteita ja arveluttavia kohtia, hän esittää kysymyksiä, haastaa ja tarvittaessa kritisoi. Tällöin konsensushyminään tuudittautunut iäkkäämpi luottamushenkilö tai virkamies herää ja kiukustuu: "kuka kehtaa herättää minut turvallisesta konsensusunesta"!?!

Kriittisten kysymysten esittäminen ja perustelujen vaatiminen koetaan edelleen lähes aina hyökkäykseksi. Miksi?

Pidän konsensushyminää uhkana koko suomalaisen hyvinvointijärjestelmän uudistamiselle - erityisesti juuri haavoittuville museoalan kaltaisille kulttuuripalveluille. Jos Suomessa ei uskalleta johtoryhmissä, hallituksissa ja työyhteisöissä aidosti kohdata toisia ihmisiä ja käsillä olevia asioita, eikä sallita avointa ja rehellistä keskustelua, ei niissä voida myöskään analysoida tehokkaasti organisaation heikkouksia tai vahvuuksia, eikä tulevaisuutta. Asiat eivät etene, uudistukset hidastuvat, valta keskittyy ja muutosvastaisuus vahvistuu. Roolit ovat pahasti vinksallaan, jos luottamushenkilöt keskittyvät kahvin juontiin ja herkkujen syöntiin sen sijaan, että aidosti perehtyisivät hallinnonalaansa ja toimisivat veronmaksajien parhaaksi.

Lopuksi myönteinen huomio. Politiikka niin kunnallisella kuin valtakunnallisella tasolla on kuluneen kolmen vuoden aikana sähköistynyt. Nyt tuntuu olevan jälleen olevan täysin sallittua - jopa toivottavaa osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen ja keskusteluun. Kun vielä Suomen yleinen asenteellinen ilmapiiri avautuisi ja ihmisten keskinäinen luottamus ja yhteistyökyky niin työpaikoilla, arjen kohtaamisissa kuin kunnallispolitiikassa paranisi, olisi helpompi jälleen luottaa tulevaisuuteen. Toivon myös, että yhteiskunnan toimintoihin osallistuminen katsottaisiin kaikilla työpaikoilla kansalaishyveeksi, johon vilpittömästi tuetaan ja kannustetaan. Osallistuminen ja välittäminen ovat parhaita takeita suomalaisen yhteiskunnan menestykselle nyt ja tulevaisuudessa.

Seurasaaren yhteistyöryhmä Skansenilla

Seurasaaren yhteistyöryhmä vieraili Skansenin ulkomuseossa torstaina 22. syyskuuta. Ryhmään kuului kaikkiaan 15 virkamiestä kaupungin eri virastoista sekä Seurasaarisäätiöstä.  Tutustuimme erityisesti Skansenin rakennusperintö- ja puisto-osaston toimintaan.

Retki oli avartava ja opettavainen. Skansenin rakennusperintöosaston (Byggnadsvård) arkkitehdit kertoivat organisaatiostaan ja käynnissä olevista restaurointitoimenpiteistään.

Skansenin perusluvut ovat mykistäviä. Skansenilla käy vuosittain n. 1,3-1,5 miljoonaa turistia, henkilökuntaa on noin 200, joista oppaita reilut 100. Ympärivuotisia puutarhureita on 5 ja konservoijia on peräti 14.

Skansenin liikevaihto oli vuonna 2010 183 milj. kruunua (11,5 milj.€). Tästä 65% Skansen hankkii itse: lipunmyyntituloina, tuotemyyntinä, ohjelma- ja huoltopalveluina. Pelkkä lipunmyynti vuonna 2010 tuotti Skansenille 74 milj. kruunua. Lisätietoja.

Skansen toimii säätiöpohjalta. Säätiön hallituksessa istuu seitsemän jäsentä, joista neljä valitsee hallitus ja kaksi Nordiska museet eli Ruotsin museovirasto. Skansenin alla toimii kahdeksan eri osastoa: hallinto- ja rahoitus-, turvallisuus-, ohjelma-, viestintä-, sosiaalihistorian-, eläintarha-, kunnossapito- ja puisto-osasto. Jokaisella on oma johtajansa ja budjettinsa.

Skansenia on turha verrata Seurasaareen. Kaikki on suurempaa, parempaa, tehokkaampaa. Turhaan emme reissua kuitenkaan tehneet, sillä mukana Seurasaaren yhteistyöryhmän retkellä oli myös kaupungin uusi matkailupäällikkö Katrilena Eklöf. Hän tiivisti erinomaisesti Seurasaaren keskeisimmät haasteet.

Skansenille valmistuu keväällä 2012 lasten eläinpuisto

Kaupungin matkailupäällikkö ja Museoviraston arkkitehti tutkailevat piirustuksia

Helsinki tähtää lähivuosina siihen, että Helsinkiin syntyy merellisten virkistyspalveluiden keskittymä, Merellinen Helsinki. Tämä edellyttää, että saariston infra on kunnossa ja saaristoristeilyverkosto toimii. Peruspalvelut, ravintolat, yhteysliikenne ja pienvenesatamat on oltava kunnossa. Merellisen Helsingin toteuttamiseksi kaupunki on perustanut strategisen ohjausryhmän ja poikkihallinnollisen matkailun edistämisryhmän. 

Matkailustrategia edellyttää valikoitujen kohteiden kehittämistä ja tuotteistamista. Helsinkiin perustetaan  infopisteitä ja standartisoituja palveluita. Meri-Helsinkiä markkinoidaan lähitulevaisuudessa näkyvästi ja aihepiirin ympärille rakennetaan kattava palveluverkosto.

Päästäkseen onnistuneesti mukaan Helsingin uuteen merelliseen matkailustrategiaan, Seurasaaren tulee tehdä merkittäviä parannuksia infrastruktuurin, ohjelmiston ja markkinoinnin osalta. Tehtävät investoinnit tulee jakaa Museovirastolle, Helsingin kaupungin virastoille ja Seurasaarisäätiölle. Kustannuksiin tarvitaan myös valtion ja EU:n investointitukea. Kehittämistyöhön tarvitaan myös matkailualan yrityksiä sekä tuotteistamisen ja palvelualan ammattilaisia.

Seurasaaren yhteistyön raamit, ehdot ja kriteerit tulee tarkoin määritellä. Seurasaarelle tulee löytää kirkas, yhteinen visio, mihin kaikki alueen toimijat sitoutuvat. Visio voi olla esim. Satujen saari, Kansanperinteen aarreaitta tai mitä tahansa, kunhan Seurasaarelle saadaan luotua kirkas brändi. Sellainen minkä kaikki tunnistavat ja mihin kaikki sitoutuvat.


Mikä voisi olla Seurasaaren visio? 

Tässä ideoita: Seurasaari on entisaikojen elämää, kulttuuriperintöä ja asumista esittelevä kansainvälinen ulkomuseo. 1000-vuotta suomalaista elämää. Satujen Seurasaari. Eläinten Seurasaari. Elävän kansankulttuurin keskus. Kansainvälinen etnomusiikin ja -tanssin keskus. Kansanperinteiden luovuuskeskittymä. Korkeakoulujen perinnehautomo. Kalevalasaari. Jne.

Seurasaaren yhteistyöryhmän on tehostettava yhteistyötä, korjattava infraa, hiottava Seurasaaren brändiä ja hankittava rahoitusta Seurasaaren investointeihin. Rahoitukseen tarvitaan liike-elämän ja poliitikkojen apua, sekä valtion ja Helsingin investointeja.

Seurasaaren säätiöintiä Skansenin kaltoin tulisi harkita. Seurasaaren toimijat (Museovirasto, kaupunki, säätiö) voisi yhditää uuteen itsenäiseen säätiöön, jonka hallitukseen kuuluisi myös elinkeinoelämän asiantuntijoita. Päätösvalta siirettäisiin nykyisestä epäselvästä käymistilasta uuden säätiön toimivalle johdolle. Hallinto, kustannustehokkuus ja tuottotavoitteet paranisivat. Markkinointi ja ohjelmasuunnittelu yhdenmukaistuisi ja tehostuisi. Toiminta saataisiin taloudellisesti pitkäjännitteiseksi, kestäväksi ja tuottavaksi.

Mitä tulee tehdä:

1. INFRA KUNTOON
Vesijohtoverkko, huoltorakennukset, polut, laiturit, vessat ja valot kuntoon. Perinnelavan rakennusprojekti valmiiksi. Seurasaareen yleinen sauna. Helsingin viimeinen jäljellä oleva yleinen uimala avataan kaikille. Niemelän nokkaan rakennetaan saaristolaiskylä. Alueelle tuodaan uusia rakennuksia. Rakennetaan uusvanha opastuskeskus. Kotieläimet kesäkaudella saareen. Palkataan puutarhuri, eläintenhoitaja ja lisää kirvesmiehiä.

2. SISÄLTÖ KUNTOON
Konsepti uusiksi. Hiljaisen ulkoilusaaren rinnalle tarvitaan aktiivinen, tarinoita, elämyksiä ja tuoksuja ympärilleen levittävä kansankulttuurin keskus. Ohjelmisto, elävöittäminen, yleisösuhde ja yritysyhteistyö kuntoon. Riittävä budjetti ja henkilökunta. Alueen aitaus ja pääsilippujen tuntuva nosto. Oheistuotteiden ja kahviloiden myynnin moninkertaisetaminen.

3. MARKKINOINTI KUNTOON
Luodaan uskottava, kattava, yhtenäinen brändi. Museovirasto ja Seurasaarisäätiö sitoutuvat noudattamaan uutta yhtenäistä toiminnallista ja markkinointiviestinnällistä konseptia. Päätökset tehdään keskitetysti.

Seurasaaren parhaaksi

SEURASAARI-PAMFLETTI

Julkaisin tässä uudelleen vuoden 2008 Seurasaari-pamfletin.

Tervetuloa lukemaan mietteitäni Seurasaaren alueen kehittämisestä.

SEURASAAREN ULKOMUSEO

Seurasaaren ulkomuseo on nostettava arvonsa mukaiseen asemaan, Suomen suurimmaksi ja hienoimmaksi ulkomuseoksi, kansallisesti merkittäväksi kulttuurikohteeksi.

Seurasaaren ulkomuseon toiminta on nostettava kansainväliselle tasolle: henkilöstöresurssit, ohjelmatoiminta, esillepano, opasteet ja palvelut kuntoon.

Olisi toivottavaa, että Seurasaaresta vastaava ministeriö (OKM) kiinnostuisi ulkomuseosta vastaavan Suomen kansallismuseon vakavasta rahoitusvajeesta ja toimisi kansallismuseon resursoinnin, henkilöstön osaamisen, ohjelma- ja matkailutoiminnan voimakkaan kehittämisen puolesta.

Museoviraston ja Suomen kansallismuseon valtiolta saamaan budjettiosuuteen tulisi tehdä tuntuva kertakorotus, jotta ne selviäisivät lakisääteisistä tehtävistään. Samalla kansallismuseolle tulisi budjetoida sama palvelu- ja näyttelytoiminnan tuki (3,1 miljoonaa euroa) kuin Valtion taidemuseolle. 

Seurasaaren museorakennusten konservoitityöhön tulisi palkata lisää kirvesmieskonservaattoreita, jotta kirvemiesten työolosuhteet olisivat kohtuullisia, ja museorakennusten tulevaisuus olisi turvattu.

Seurasaaressa vuonna 2007 perustettu yhteistyöryhmä Helsingin kaupungin virastojen, Museoviraston ja Seurasaarisäätiön kanssa on erinomainen alku. Yhteistyötä helsinkiläisten yritysten, taide- ja tiedekorkeakoulujen sekä kansanperinneyhdistysten kanssa tulee entisestään tiivistää ja tehostaa. 

IDEOITA SEURASAAREN KEHITTÄMISEKSI

Seurasaaren ulkomuseon opastus- ja ohjelmatoimintaa hoitava Museoviraston Kansallismuseon alainen ulkomuseon kaipaa tukea. Ulkomuseon toimintaa tulisi suunnitella ja toteuttaa Seurasaaren ulkomuseon kansalliselle ja kansainväliselle merkitykselle sopivalla tasolla.

Seurasaaren virallisen yhteistyöryhmän (Helsingin kaupunki, Museovirasto ja Seurasaarisäätiö) toiminta tulee nostaa uudelle tasolle, missä puisto- ja ulkoiluasioiden lisäksi tarkastellaan yhdessä matkailun näkökulmasta Seurasaaren rakennuskannan monikäyttöisyyttä, ulkomuseon elävöittämis- ja kulttuuritarjontaa, sekä kesäaikana alueelle tuotavia kotieläimiä.

Yhteistyöryhmään tulee ottaa mukaan myös alueen yritykset ja asukasyhdistykset (Vähä-Meilahti-seura ja Seurasaaren ystävät ry).

Ulkomuseon tulee panostaa yhteistyössä korkeakoulujen, yritysten ja yhdistysten kanssa ulkomuseon elävöittämiseen, eli ohjelmatoimintaan: kansanmusiikkiin, teatteriin, työnäytöksiin ja kotieläimien ylläpitoon.

Sponsoriyhteistyötä alueen yritysten kanssa tulee harkita ja kehittää asiantuntevasti ja pitkäjännitteisesti

Museoon tulee palkata lisää rakennuskonservaattoreita ja kirvesmiehiä sekä ympärivuotinen vahtimestari.

Seurasaaressa vuoteen 2005 asti pidetyt kotieläimet (kanat, lampaat, siat) tulee palauttaa alueelle kesäkaudeksi yhteistyössä Helsingin kaupungin ja -yliopiston, sekä Etelä-Suomen kotieläintilojen kanssa.

Seurasaareen tulee luoda ammattilaisten verkosto (vrt. Luostarinmäen käsityöläismuseo). Tällöin alueelle saadaan monipuolista ja elinvoimaista elävöittämistoimintaa, joka puolestaan nostaisin ulkomuseon toiminnan tasoa.

Museoon tulee kehittää ympärivuotista toimintaa.

Vapaaehtoistyö on hyvä saada kiinteäksi osaksi saaren toimintaa ja sen järjestämiseen tarvittaisiin resursseja.

Jusupoffin talli olisi hienoa saada kesäaikaan tallikäyttöön. Lähialueiden kotieläintiloilta voisi tuoda hevosen ja kyyttöjä, joille voisi rakentaa alueelle kivinavetan.

Konservointikirvesmiesten nykyisen Niemelän niemen nokassa sijaitsevan puuvaraston tilalle voisi joko siirtää tai rakentaa uusvanhan ”kalastajakylän” ja tanssilavan.

Seurasaaren länsipuolella sijaitsevan nudistiranta tulee avata pysyvästi kaikille kaupunkilaisille. Uimalan yhteyteen suunniteltu yleinen sauna tulee rakentaa mahdollisimman pian. Uimalan nudistivuorot tulee jatkossa rajata vain tietyille päiville.

Seurasaaren juhannusvalkeita tulee uudistaa ja modernisoida harkiten siten, että juhlien järjestämiseen otetaan mukaan nykykansanmusiikkia ja -teatteria esittäviä nuoria taiteilijoita ja ryhmiä. Ruokailutarjontaa tulee lisätä ja ravintolassa voisi järjestää myös vanhanajan lavatanssit. Kansanperinne on aina uudistunut ajassa ja ihmisten mielissä. Tradition uudistumista on turha pelätä.

Kansanperinteen alati uudistuvien ja elävien tulkintojen tulee saada sijansa Seurasaaren kaikessa ohjelmatarjonnassa. Seurasaaresta tulee rakentaa yhteistyössä kaikille avoin, myönteinen ja elinvoimainen kansanperinteen keskus.

Jos Seurasaareen liittyvä vaikuttaminen kiinnostaa, liity Seurasaaren ystäviin!


SEURASAARI ON

Ulkomuseo, Kansallismuseon hallitsema
Ulkoilusaari
Piknik-saari
Elämysten saari
Kansankulttuurin keskus
Matkailukohde
Pääkaupunkiseudun ja koko Suomen merkittävin ulkomuseo
Tapahtumien ja rauhoittumisen saari
Luonto- ja kasviretkien saari


SEURASAAREN OMISTAA

Seurasaaren ja sen lähialueiden maa-alueet sekä rakennukset omistaa Helsingin kaupunki.
Museovirasto omistaa museorakennukset.
Seurasaarisäätiöllä ei ole omistuksia saaressa.


MITÄ SEURASAARESSA ON TÄNÄÄN?

Ulkomuseoalue, joka muodostuu eri maakunnista siirretyistä rakennuksista ja esineistä
Luonnontilaista ja kaupungin hoitamaa metsää, lammikoita
Monimuotoista maapohjaa, kasvistoa ja eläimistöä
Ulkoilupolkuja, joita käytetään myös huoltoteinä
Nudistiranta
Ravintola
Juhlakenttä ja kokkoranta (juhannusjuhlat)
Alueen alkuperäisrakennuksia, jotka ovat asuinkäytössä
Kioskeja
Kiinteistöjen huoltovarasto
Museoalueen palvelu- ja huoltorakennukset
Puusilta saareen (jolla on sallittu vain huoltoliikenne ja jalankulku)


Lisätietoja

Seurasaaren ystävät ry http://www.seurasaarenystavat.fi/


Seurasaaren ulkomuseo http://www.nba.fi/fi/seurasaari


Seurasaarisäätiö http://www.seurasaarisaatio.fi/