 |
| Lisää kuvia -> http://picasaweb.google.com/miika.lauriala/TuomarikylanKartanomuseoSuljettu17112013 |
Helsingin kaupunginmuseon johtokunta päätti sulkea Tuomarinkylän kartanomuseon 21.5.2013 pidetyssä kokouksessa (kts. kohta 6, sivu 10). Sulkemista perustellaan kartanomuseon sulkemisesta koituvilla säästöillä sekä kuluilla, jotka syntyvät kaupunginmuseon näyttely- ja toimistotilojen muutosta Sofiankadulta ns. Elefantti-kortteliin
Tuomarinkylän kartano on viimeinen yleisölle täysin avoin kaupunginmuseon ylläpitämä kartanomuseo koko pääkaupunkiseudulla. Kaupunginmuseon lisäksi Tuomarinkylän kartanoalueella on useita aktiivisia ja vireitä toimijoita: ratsastustalli, kauppa, seppä, asukasyhdistyksiä, ravintoloitsija ja Vantaanjoen ulkoiluyrittäjiä. Tuomarinkylän kartanomuseo on ehjä kokonaisuus ja aluetta ympäröivät viljellyt pellot ja Vantaanjoki. Olosuhteet ja ympäristö historian ja kulttuuriperinnön elävöittämiselle ovat erinomaiset.
Kaupunginmuseon pienet museokohteet on viimeisen viiden vuoden aikana suljettu yksi kerrallaan, vaikka museon resurssit ovat suomalaisessa museokentässä ylivertaiset (budjetti 7,5 milj.€ ja vakituista henkilöstöä lähes 100). Elefantti-kortteliin muutosta ja kokoelmien uudelleenjärjestelystä syntyy toki kuluja, mutta museoita jatkuvasti suljettaessa esille nousee yhtä muuttoa olennaisempi museopoliittinen kysymys: Ovatko kaupunginmuseot olemassa asiantuntijoita vai museokävijöitä varten, vaiko kenties molempia? Voiko museon kokoelmia ja kaupungin historiaa esitellä ilman museotiloja?
Onko kaupunginmuseoissa mahdollista tuottaa ohjelmaa ja tapahtumia ilman moniportaista kankeaa byrokratiaa? Onko yhteistyö yhdistysten, yritysten ja järjestöjen kanssa ikävä velvollisuus vaiko myönteinen mahdollisuus? Estääkö suomalaisen museokentän asennemaailma ja historiallinen toimintakulttuuri uudistusten ja kiinnostavien yhteistyömuotojen toteutumista?
Museoammattilaisia työllistäviä seminaareja, selvityksiä, kokouksia ja aivoriihiä Suomessa riittää, mutta jos niiden johtopäätös on sulkea ja myydä loputkin museokiinteistöt, olen valmis siirtämään museot yhdistysten ja vapaaehtoisten hoidettavaksi. Parempi elävä museo kuin lauma keskenään jorisevia asiantuntijoita.
Tuomarinkylän merkitys on sen helsinkiläisten elämää rikastavassa, kulttuurihistoriaa elävöittävässä ja historiaa todeksi tekevässä autenttisessa ympäristössä. Jos toiminta ja näyttelytoiminta on taantunut, ei se johdu museokiinteistön kaukaisuudesta vaan resurssien kohdistamisesta. Tässä myös museon johtokunnan tulisi katsoa peiliin. Sen vastuu on pohtia uusia toimintamalleja ja kritisoida tarvittaessa myös museojohtoa. Hyssyttely ja esityslistojen viime tingassa pläräily ei edistä kaupunginmuseon toimintaa tai tulevaisuutta, varsinkaan, kun merkittävä osa johtokunnan jäsenistä ei itse vieraile lakkautettavissa museoissa.
Internetiin ja Elefantti-kortteliin voi upota ihmettelemään virtuaalimaailmoja, mutta ne eivät korvaa aitoa kartanoa pihoineen, ravintoloineen, ratsastustalleineen, peltoineen. Tuomarinkylän kartanon pihalla tuoksuu hevonkukku, pihalla voi kiivetä puuhun, pellolla voi leikkiä 1700-luvun sotaa, kartanon huoneissa voi järjestää tanssiaisia ja naamiaisia. Museossa on järjestetty erilaisia lastentapahtumia ja historiallista elävöittämistä tähänkin asti, mutta nyt hieno perinne katkeaa. Toivon, että Tuomarinkylän alueen toimijat pohtivat ja esittävät kaupungille erilaisia jatkosuunitelmia, missä kartano säilyy avoimena ja elävänä osana Tuomarinkylän kokonaisuutta.
Ihmettelen myös valtakunnan tason laiminlyöntejä vanhojen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojelussa ja säilyttämisessä. Elias Lönnrotin, Pehr Evind Svinhufvudin ja Johan Ludvig Runebergin kotimuseoiden tulevaisuus on epävarma, koska niiden hoitoon ja ylläpitoon ei tahdo löytyä enää rahoitusta. Museovirasto on luopumassa myös Myllymäen torpasta Nummi-Pusulassa, vaikka kyseessä on ainutkertaisen upea torppakokonaisuus autenttisine ympäristöineen ja metsineen. Mitä kansankunnan henkisestä tilasta kertoo se, että suomen kielen ja itsenäisyyden merkkihenkilöiden, niin torppareiden kuin runebergien, aineellista perintöä ei enää vaalita ja kunnioiteta? Riitääkö kaiken siirtäminen internetin ihmemaahan, vai onko vanhoilla rakennuksilla ja ympäristöillä vielä arvoa?
Helsingissä Aino Actén huvila ja Tomtebon huvila Tamminiemen naapurissa rapistuvat, vaikka rakennuksiin on tarjolla useita aktiivisia kulttuuritoimijoita. Helsingin budjetista pitäisi löytyä murusia myös kulttuuriperinnön elävöittämiseen ja vanhojen rakennuksien kunnostamiseen. Vanhat rakennukset ja niiden ympäristöt ovat meidän kaikkien yhteistä, elävää, inspiroivaa ja virikkeellistä historiaa, jos niin vain halutaan ja osataan.
Lisää kuvia..
 |
| Tuomarikylän kartanomuseo (suljettu 17.11.2013) |
