Kirjoitus on julkaistu Töölöläinen -lehdessä 9.12.2012.
Seurasaaren joulupolku järjestetään sunnuntaina 16.12. Juhlan suojelijana toimii ensimmäistä kertaa Jenni Haukio. Juontajana debytoi Yleisradion ohjelmista tuttu Mikko ”Peltsi” Peltonen.
Joulupolun tarkoituksena on luoda aitoa ja alkuperäistä joulumieltä kiireiden keskelle. Joulupolun perustaja Marjaliisa Kauppinen ja kaupungin tapahtumatuottaja Päivi Munther ovat vuosien varrella koonneet joulupolun ympärille yli sadan vapaaehtoisen joukon. Tänä vuonna uusina osallistuvat mm. Munkkiniemen tyttöpartiokunta Kirisiskot ja Seurasaaren uimarit ry.
Parasta joulupolussa on sen tunnelma: epäkaupallinen, rauhallinen ja yhteisöllinen joulujuhla. Lapset säteilevät ilosta, kun ympärillä liikkuu ja tapahtuu kaikenlaista. Museoalueella ja juhlakentällä liikkuu tonttuja ja metsäneläimiä, lauluja ja leikkejä, hevoskärryt, joulupukki muorineen, pipareita ja glögiä sekä illan pimetessä myös rakovalkeita, lyhtyjä ja kynttiläpolku. Lapsille ja miksei myös aikuisille jää Joulupolusta vahvoja muistijälkiä eli tarinoita, tuoksuja, elämyksiä, aitoa joulutunnelmaa. Tervetuloa siis mukaan!
Seurasaari on yksi Helsingin suosituimmista ja omaperäisimmistä turistikohteista. Talvikaudella Seurasaaressa on hiljaista. Siksi esitän toiveen, että Seurasaaren museoalue valaistaisiin ja koristeltaisiin joulun ajaksi. Hyvin suunnitellulla ja teknisesti korkeatasoisella led-valaistuksella Seurasaaren silta, puut ja museorakennukset heräisivät eloon ja loihtisivat alueesta taianomaisen ja tunnelmallisen joulusaaren.
Seurasaaren joulusaari on mahdollista tuotteistaa ja silloin se houkuttelisi Helsinkiin keskieurooppalaisia, venäläisiä ja aasialaisia turisteja. Tämä edellyttäisi kuitenkin investointeja: Seurasaareen voisi rakentaa joulupukin talon ja verstaan, joka kesäkaudella toimisi opaskeskuksena. Seurasaaressa voisi järjestää perinteitä kunnioittavat joulumarkkinat ja perustaa tallin hevosajeluja varten.
(Lisäys: Jos kaupungilla ja Museovirastolla ei ole varaa uuteen joulupukin verstaaseen ja opastuskeskukseen, on sellainen jo valmiina naapurustossa. Tomtebon arvohuvila (rak. arkkitehti Gustaf Nyström 1893) Tamminiemen vieressä jäi tyhjilleen vuonna 2010).
Tänä vuonna Joulusaaren ideaa kokeillaan pienimuotoisesti, kun Joulupolun perustaja Marjaliisa Kauppinen lahjoittaa juhlakentän suureen luonnonkuuseen perinteiset jouluvalot. Jouluvalot sytyttää Jenni Haukio. Seurasaarisäätiö järjestää joulunalusviikolla ohjelmaa. Jatkossa toivomme kaupungin ja Helsingin Energian tukea valaistuksen toteuttamiseksi. Tehdään yhdessä Seurasaaresta Joulusaari!
Seurasaaren kuulumisia vuodelta 2012
Seurasaaren uimalan uimapukuvuorot (ke ja su) aiheuttivat kesällä kitkaa. Toivottavasti uimala avataan myös ensi kesänä vuoropäivinä kaikille helsinkiläisille. Muistettakoon myös, että kaupunginjohtaja Jussi Pajunen lupasi ulkomuseon 100-vuotisjuhlissa 12.6.2009, että Seurasaaren uimalan yhteyteen rakennetaan yleinen sauna. Ehkä otin lupauksen liian kirjaimellisesti, mutta pidän ideaa loistavana. Yleinen sauna vanhan puu-uimalan yhteydessä olisi takuuvarma turistihitti, kuin Istanbulin parhaat hamamit eli kylpylät.
Keskustelua on herättänyt myös Seurasaaren wc-tilanne. Kompostivessat olivat siivottomia ja ulkoilijat kiukkuisia. Ongelman ydin eli Seurasaaren ikivanha viemäriverkko on surkeassa kunnossa. Seurasaaren ja Taivallahden välinen merenalainen putki on ruosteessa ja merenlahdelle vuotaa viemärijätteitä. Seurasaareen on suunniteltu viemäriverkon täysremonttia, mutta rahoitus puuttuu. Olennaista on saada remonttihanke käyntiin ja Seurasaareen viemärit kuntoon. Seurasaareen tarvitaan myös uusi, ympärivuotinen wc-rakennus. Kaupungin ympäristökeskus on varoittanut asiasta useasti ja asettanut myös uhkasakkoja - turhaan.
Tomtebon arvohuvila (rak. arkkitehti Gustaf Nyström 1893) Tamminiemen vieressä jäi tyhjilleen vuonna 2010. Nyt tilakeskus haluaa myydä rakennuksen. Tomtebossa on toimistotiloja, suuri sali, keittiö sekä näyttämö. Tomtebo oli 1950-luvulta lähtien kaupungin vuokra-asuntoina ja 1970-luvulta lähtien Seurasaarisäätiön toimistona ja kahvilana. Talon ympärillä on yli 2000 neliön puutarha.
Tomtebo sijaitsee Tamminiemen vieressä. Rakennukseen on tarjoutunut toimijaksi suomalaista kulttuuriperintöä, eli perinnekasveja ja eläinlajeja vaaliva Maatiainen ry, jolla on varallisuutta ja resursseja järjestää ympärivuotista toimintaa. Tilakeskuksen vuokrapyyntö nousi hiljattain kuitenkin 1300 eurosta peräti 3000 euroon, eikä yhdistyksellä ole siihen varaa. Kompromissina Maatiainen etsii nyt rakennukseen kanssavuokralaisiksi kahvilayrittäjää ja taiteilijoita.
Meilahden taidemuseon sulkeuduttua alueella on huutava pula ympärivuotisista palveluista ja ohjelmasta. Kyse on myös elävästä kaupunkikulttuurista, sivistyksestä ja vanhojen rakennusten interiöörien annista nykyihmiselle. Mikä olisikaan parempi paikka esitellä suomalaisten maatiaiskasvien ja eläinten kuten suomenhevosen ja kyyttöjen historiaa ja nykypäivää kuin Seurasaaren ja Tamminiemen naapurissa sijaitsevat Tomtebo?
Urho Kekkosen, Risto Rytin ja C.G.E Mannerhimin kotina toimineen Tamminiemen naapuriin sopii täydellisesti elävä kansankulttuurikeskus, missä paikkansa saavat niin suomalaisen talonpojan ja torpparin kuin ruoan ja eläinten alkuperästä kertovat näyttelyt. Antakaamme hankkeelle kaikki tukemme.