Voimalamuseon toiminta jatkuu

Eilen perjantaina 25. maaliskuuta tuli ilouutinen: Vanhankaupunginlahden Voimalamuseo jatkaa toimintaansa. Museotoiminnasta vastaa jatkossa Tekniikan museo. Tilavuokran kustantaa Helsingin Energia, joka tukee myös ohjelmatoimintaa. Museon avajaisia juhlistetaan tiistaina 5.4. klo 14 ja yleisölle tila aukenee keskiviikkona 6.4. Museon toimikausi myös pitenee entisestä kahdesta kuukaudesta peräti kuuteen kuukauteen. Kiitos kaikille Voimalamuseon puolesta toimineille!

Helsingin kaupunginmuseon vuosiseminaarissa 22.3. käytiin läpi kaupunginmuseon taloudellista tilannetta ja sen toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia. Kaupunginmuseon lähitulevaisuus näyttää kohtuullisen hyvältä, vaikka kaupungin tiukka taloudellinen tilanne koettelee myös museota. 

Toisaalta Kaupunginmuseo on jo kantanut kortensa kekoon. Kaupunginmuseo teki ensimmäisenä kaupungin yksikkönä mittavat toimitilasäästöt jo viime vuoden 2010 keväällä, kun se luopui kerralla kolmesta museosta: Koulumuseosta, Lastenmuseosta ja Voimalamuseosta. Koulumuseo ja Lastenmuseo muuttavat Sederholmin taloon, ja Voimalamuseollekin saatiin nyt onneksi uusi ylläpitäjä ja tukija. 

Voimalamuseon pelastaminen on upea esimerkki kansalaistoimijoiden ja yrityksen määrätietoisesta yhteistyöstä. Kiitos kuuluu Arabian alueen aktiivisten asukkaiden lisäksi erityisesti Helsingin Energian johtajille, jotka näkivät Voimalamuseossa mahdollisuuden esitellä voimalayhtiön historiaa autenttisessa ympäristössä. Voimalamuseossa kun toimii edelleen myös 2000-luvun alussa EU-varoilla korjattu vesivoimala, josta kaikki helsinkiläiset Helenin asiakkaat voivat halutessaan ostaa ympäristöpennisähköä. 

Kaupunginmuseon seminaarissa kerrottiin myös museotyön tulevaisuuden trendeistä,: 

- Pelillistyminen

- Unitasking vs. multitasking

- Muistojen markkinat

- Ekologisuus megatrendinä

Trendit vaikuttavat todella kiinnostavilta, ja avaavat museoille upeita mahdollisuuksia. Kun esimerkiksi Helsingissä eläkeläisten, osa-aikaisesti työttömien tai muuten osittain toimettomien ihmisten määrä tulevaisuudessa todennäköisesti kasvaa, mielestäni Kaupunginmuseolla olisi hieno mahdollisuus kehittää ja tukea uudentyyppistä kaupungin historiaan liittyvää asukasaktiivisuutta. Sekä kaupunginmuseon tiloissa että muissa Helsingin hallinnoimissa kulttuurihistoriallisisesti arvokkaissa kohteissa voisi järjestää talkoita ja kerhotoimintaa, ja luoda uudenlaista yhteisöllistä kaupunkilaisuutta. 

Pelillistymisen voisi toteuttaa erilaisina lapsille ja nuorille - ja miksei myös vanhemmille - suunnattuina historiallisina roolipeleinä, joita voisi täydenttää tietokonepeleillä ja virtuaalimaailmoilla. 

Unitasking eli yhteen asiaan ja aiheeseen kerralla keskittyminen, esim. työelämästä tutun jatkuvan monisähläämisen sijaan, on museoiden ydintä. Ennen vanhaan asioita tehtiin harkiten ja keskittyen ja tästä museot voisivat esitellä lukuisia esimerkkejä esim. kengänteosta puunkaatoon, pellavanteosta talonrakennukseen, metallitöistä erilaisiin kotitöihin.

Kun suuret ikäluokat eläköityvät, muistojen markkinat kasvavat huimasti. Parhaillaan on nähtävissä menneisyyden ihannoinnin ja tuotteistamisen ilmiöitä niin muodissa, mediassa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Museoilla on valtavat kokoelmat ja tietovarannot. Museot voisivat kehittää menneisyyden tallentamiseen ja markkinointiin sisällöllisesti ja teknisesti uusia välineitä ja alustoja. Olennaista on erityisesti henkilöhistorian tallennus, joka tietokoneiden aikakaudella on selkeästi uhattuna. Ihmiset eivät pidä enää päiväkirjoja, kirjoita kirjeitä ja kerää valokuva-albumeja, vaan kaikki tallentuu ykkösnollina kovalevyille - jos tallentuu. Tässä museot voisivat tulla hätiin ja tarjota toimivia ja uskottavia tallennuspalveluita - sekä samalla tallentaa niitä luvalla museoiden kokoelmiin. 

Ekologisuus megatrendinä on jo aivan keskeinen osa kaikkea päivänpoliittista keskustelua. Ekologisen elämäntavan vaikutukset kulutuskulttuuriin tulevat muokkaamaan koko länsimaista elämäntapaa. Tässä jos missä museoilla olisi "iskun paikka". Museot voisivat nostaa uudelleen esille satojen vuosien aikana hyväksi todettuja työ- ja tuotantotapoja, joilla rakennettiin ja tuotettiin käyttökelpoisia arkiesineitä ja energiaratkaisuja nykyistä kestävämmällä tavalla. Esimerkiksi erilaisten käyttöesineiden, rakennustekniikoiden ja energiansäästökeinojen esittelijänä museot voisivat aidosti olla mukana pelastamassa myös tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia.

PS Voimalamuseon tulevaisuus ensi vuodesta eteenpäin on edelleen avoin. Varmuutta siitä onko Voimalamuseo avoinna myös ensi kesänä 2012, ei vielä ole. Toivottavasti nykyisestä järjestelystä saataisiin pysyvä. 

Meilahti on taidemuseon koti

Kuvataidekriitikko Kaisa Heinäsen mielestä Helsingin taidemuseon yksiköt tulisi yhdistää. Meilahden taidemuseon tulisi muuttaa Kulttuurien museon nykyisiin tiloihin (HS 30.1.). 

Helsingin (kaupungin) taidemuseo on perustettu Leonard ja Katarina Bäcksbackan lahjoituskokoelman varaan. Meilahden kulttuurimiljööseen valmistui vuonna 1976 arkkitehti Tero Aaltosen suunnittelema Helsingin taidemuseon rakennus. Meilahti on taidemuseon koti.  

Yleisö on kiintynyt Meilahden taidemuseoon. Rakennus on helposti lähestyttävä, ikkunoista aukeaa upea puisto- ja merimaisema, ja museossa on uniikki, taiteelle pyhitetty tunnelma. Museoon pääsee keskustasta 20 minuutissa. 

Meilahden taidemuseo muodostaa yhdessä UKK:n Tamminiemen, Seurasaaren ulkomuseon, Alvar Aallon Munkkiniemen kodin ja Gallen-Kallelan Tarvaspään ateljeen kanssa Länsi-Helsingin kulttuurireitin. Sulkemisten ja kurjistamisen sijasta museoreitti ansaitsisi tasokkaan markkinoinnin.

Toisin kun Heinänen antaa ymmärtää, Kulttuurien museon kohtalo ei ole vielä ratkaistu. Kulttuuriministeri Stefan Wallin on pyytänyt Museovirastolta selvityksen museon tulevaisuudesta. Kulttuurien museon haaskalla kärkkymisen sijasta taideammattilaiset voisivat vaihteeksi osoittaa tukensa sulku-uhan alla kärvisteleville kulttuurihistoriallisille museoille.

Guggenheimin museokonseptin toivoisi sisältävän ajatuksen lähellä tuotetun taiteen, kulttuuriperinnön ja luonnon kunnioittamisesta. Avoimeen ja vuorovaikutteiseen kulttuuriin kuuluvat erilaiset museot eri ympäristöissä. Guggenheim on osa kansainvälistä trendiä: kaikilla aloilla kiihtyvää keskittämisen ja brändäämisen utopiaa. Pahimmillaan tuotteistaminen latistaa yhteisöjen elinpiiriä ja taiteen elinvoimaisuutta.

Avoimeksi jää, miksi Guggenheim haluaisi yhdistyä Helsingin kaupungin taidemuseoon? Guggenheim on kansainvälinen säätiö, jolla on museoita eri puolilla maailmaa. Helsingin osalta kyse on toistaiseksi selvityksestä. Jos Guggenheim toteutuu, museon sisältö tulee olemaan sama kuin muissa taidemuseoissa: modernia taidetta. Luonteeltaan vuorovaikutteinen, uutta luotaava museorakennus sopisi parhaiten meren äärelle, Hernesaareen, Kalasatamaan, Mäntyniemen naapuriin Rajasaareen tai uuteen itään, Östersundomiin. 

Pölyt pois museoasenteista

Kulttuuritoimittaja Paula Holmila kirjoitti museoalan haasteista osuvasti Uuden Suomen blogissa. Kirjoitin blogiin kommentin (jonka talouslukuja käsittelevän alkuosan voi lukea edellisestä bloggauksestani):

..on väärin moittia kansallismuseota laiskaksi. Kyse on riihikuivasta rahasta ja siitä, mitä voidaan tehdä. On totta, että kansallismuseo kantaa raskasta historiallista asenteellista painolastia, mutta sitäkin tärkeämpää on kannustaa ja tukea Museoviraston uutta johtoa poikkeuksellisen vaikeassa taloustilanteessa.

Molemmat uudet johtajat ovat erittäin asiantuntevia ja ammattitaitoisia, heillä on vahvat näytöt. Juhani Kostet on uudistanut määrätietoisesti ja onnistuneesti Turun museotoimea, ja Helena Edgrén on työntekijöiden keskuudessa laajalti arvostettu ja pidetty johtaja, joka ei pelkää uusia ideoita ja yhteistyömalleja.

Paula Holmila on oikeassa siinä, että valtion kulttuurihistorialliset museot ovat jääneet ohjelma-, julkisuus- ja budjettikamppailussa altavastaajiksi. Museovirastoa on myös painanut vuosikymmenten asenteellinen, valvonnan, holhouksen ja kieltojen kulttuuri, joka on rakentunut korkeakoulu- ja museomaailmassa 1800- ja 1900-lukujen aikana. Tällaisen taakan purkaminen ei ole helppoa.

Kulttuurihistorialliset museot ovat altavastaajia julkisuudessa ja valtion rahanjaossa. Kulttuurihistoriallisista museoista ja niiden kokoelmista on vaikea kehittää draamaa, lööppejä tai taidekeskusteluja. Kulttuurihistoriallisten museoiden voima on toisenlaisissa tehokeinoissa: tarinoissa, elämyksissä, esteettisistä kokemuksissa ja oivalluksissa, rauhassa, viisaudessa, kauneudessa ja rumuudessa, ajan patinassa.

Kulttuurihistorialliset museot rakentavat todellisuutta, sitä mitä Suomi ja maailma on ollut, mitä se on nyt, ja mitä ne ovat tulevaisuudessa. Juuri tästä syystä on surullista, että Kulttuurien museo suljetaan. Se on ainoa museo Suomessa, joka on laajalti esitellyt maailman kulttuureita kattavavasti, elävästi ja asiantuntevasti.

Holmila on oikeassa siinä, että museoala kaipaisi läpivalaisua ja asenteellista uudelleenananalyysia. Miksi alaa vaivaavat niin monet kiellot ja estot, eikö museoihin ja kokoelmiin voisi suhtautua astetta vapautuneemmin vailla loputtomia pelkoja? Kyllä esineet säilyvät, vaikka niitä kosketeltaisiin, eivätkä museorakennukset tuhoudu, vaikka niissä esiteltäisiin ruokakulttuuria ja soitettaisiin musiikkia, tai takassa palaisi elävä tuli. Jälleen kerran esimerkkiä tulisi hakea naapurimaa Ruotsista, missä museomaailman asenteissa ja yhteistyössä ollaan edellä vuosikymmeniä. Perässä tullaan.

Itse alaa reilun vuosikymmenen seuranneena voin iloisena todeta, että viimeisien vuosien aikana Museovirastossa on tapahtunut valtavia, myönteisiä asenteellisia muutoksia. Museoviraston uusi johto on hyvin avoin ja yhteistyökykyinen kansalaisjärjestöihin, korkeakouluihin ja yrityksiin päin, ja pyrkii aktiiviseen yhteistyöhön sidosryhmien kanssa. Tietääkseni Kansallismuseo on perustamassa myös ystäväyhdistystä, mihin toivon kaikkien museosta välittävien liittyvän.

Museoalan oikeita lääkkeitä ovat uudet näyttelyt, tekniikat ja filosofiat, uusi avoimempi ja ystävällisempi työ- ja toimintakulttuuri sekä tehokas markkinointi ja julkisuuskuvan rakentaminen. Lisäisin listaan vielä seuraavalla vaalikaudella toteutettavan tuntuvan kertakorotuksen Museoviraston perusbudjettiin. Sen edellytyksenä on aktiivinen ja asiantunteva vaikuttamisviestintä eli lobbaaminen eduskuntaan, yrityselämään, korkeakouluihin ja kansalaisyhteiskuntaan päin.

Museoiden rahoituksesta

Suomen kansallismuseo sai v. 2010 valtion budjettirahoitusta 7 597 000 euroa. 

Kansallismuseo ylläpitää 16 museokohdetta eri puolilla Suomea: Cygnaeuksen galleria, Hvitträsk, Kulttuurien museo, Seurasaaren ulkomuseo, Suomen merimuseo, Suomenlinna-museo, Urho Kekkosen museo Tamminiemi, Alikartano Mäntsälässä, Kuusiston kartano, Mannerheimin Louhisaaren kartanolinna, Elias Lönnrotin Paikkarin torppa, Pukkilan kartanomuseo, Urajärven kartanomuseo ja Yli-Lauroselan talonpoikaismuseo Ilmajoella.

Tänä vuonna Museovirasto sulki kartanomuseon Anjalankoskella ja sulku-uhan alla on Presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemi Luumäellä.  Vuonna 2013 sulkeutuu Suomen ainoa maailman kulttuurialueita esittelevä museo, Kulttuurien museo. 

Valtion taidemuseo, joka pyörittää kolmea museota (Ateneum, Kiasma ja Sinebrychoffi) ja kuvataiteen keskusarkistoa, sai v. 2010 valtion budjettirahoitusta 18 948 000 euroa. 

Valtion taidemuseolle on valtion budjettikirjassa vuosittain osoitettu "enintään 3 1630 00 euroa näyttelytoiminnan ja muun maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen". Tällainen tuki puuttuu Suomen kansallismuseon alaisilta museoilta kokonaan.

Museoviraston omistuksessa on 90 kohdetta, joissa on noin 400 rakennusta. Museoviraston budjetti vuonna 2010 on 21 382 000 euroa. Tällä summalla Museovirasto toimii koko Suomen suojeluviranomaisena ja vaalii aineellista kulttuuriperintöä: tallentaa, tutkii ja jakaa tietoa. 

Näiden lukujen valossa on erikoista, että valtion tuottavuusohjelma iskee voimakkaimmin Museovirastoon ja pakottaa sen irtisanomisiin ja museoiden sulkemisiin. Taide- ja kulttuurihistoriallisten museoiden välistä rahoitusosuutta tulisi kohtuullistaa.

Voimalamuseo suljettiin turhaan

Kävin hiljattain Voimalamuseossa, joka sijaitsee Helsingin alkujuurilla Vanhankaupunginkoskella. Kaupunginmuseo päätti huhtikuussa 2010 luopua Voimalamuseosta ja lisäksi myös Kalevankadun lasten-, Tuomarinkylän koulu- ja Sofiankadun katumuseosta. 

Arabianrannassa on asuttu pitkään. Vuonna 1550 kungingas Kustaa Vaasa päätti perustaa kaupungin (Helsingfors) Arabianrannan liepeille Vanhaankaupunkiin.

                
 "Voimalamuseo sijaitsee Vantaanjoen suulla, koskimaisemassa, johon Helsingin kaupunki perustettiin 1550. Kaupungin ensimmäiset teollisuusrakennukset nousivat kosken partaalle Vantaanjoen suulle. Kosken vesivoima pyöritti myllynkiviä 1550-luvulta 1900-luvun alkuun saakka. Voimalamuseossa on esillä myllytoiminnan kehitys vesivoimaa hyödyntävästä myllystä teolliseen valssimyllyyn". (Lähde: Helsingin kaupunginmuseo)

Voimalamuseon kokonaisuus on rakennuksiltaan, ympäristöltään ja tunnelmaltaan poikkeuksellisen hieno. Viimevuosina Arabianrannassa on tapahtunut voimakas kaupunkirakenteen kasvu. Alueelle on rakennettu uusi kaupunginosa, uutta arkkitehtuuria ja voimakas luovuuskeskittymä (yritykset, koulut). Asukkaita alueella on jo lähes 10000, työntekijöitä 5000 ja opiskelijoita 6000. Tavallaan Voimalamuseo ja sen ympäristö on tämän kasvun historiallinen ydin, sen symboli.

Voimalamuseon vuokrat ja vastuut loppuivat 1.9.2010 ja samalla lopetettiin kiinteistön sähkösopimus ja vartiointisopimus. Tilakeskus on luvannut huolehtia sähköistä ja vartioinnista tästä eteenpäin (sunnuntaina 19.9. rakennukset olivat täysin pimeänä).

Voimalamuseo olisi voitu pitää avoinna yhteistyössä Helsingin Energian ja Tekniikan museon kanssa, mutta toimijoiden välisissä neuvotteluissa ei löytynyt kompromissia. Yksi vaihtoehto sulkemiselle olisi perustaa Voimalamuseoon pienellä budjetilla pyöritettävä kulttuuritoimipiste yhteistyössä Helsignin kaupungin tilakeskuksen, alueen yritysten, taidekorkeakoulujen, Helsingin kaupunginmuseon ja Tekniikan museon kanssa. 

Voimalamuseo peruskorjattiin 2000-luvun alussa Helsingin Energian, EU:n ja silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön tuella. Museo suljettiin huhtikuussa 2010 kaupungin tuottavuusohjelman nimissä, mutta voidaan kysyä, kuinka johdonmukaista on sulkea  hiljattain peruskorjattu museokohde 1-2 määräaikaisen henkilötyövuoden säästön vuoksi? Voimalamuseon sisäiset tilavuokrat (130.000€/vuosi) juoksevat edelleen ja nyt niistä vastaa Helsignin kaupungin tilakeskus. 

Helsingin Energia ei suostu tukemaan Voimalamuseon tilavuokraa, koska se kokee rahoittaneensa kiinteistön korjaamista niin merkittävällä summalla. Suomessa on useita paikallisia yrityshistoriaa esitteleviä museoita, joita pitävät auki huomattavasti Heleniä pienemmät yritykset. 

Helsingin kaupungin tilakeskus puolestaan ei suostu kohtuullistamaan kaupungin kulttuurikohteiden sisäisiä vuokria, mikä johtaa niiden sulkemiseen. Keväällä 2010 Kaupunginmuseo luopui useista museokohteista (koulumuseo, lastenmuseo, voimalamuseo) jatkuvasti nousevien kaupungin sisäisten vuokrien takia. 

Kysymys kuuluu: Jos alueen monikäyttöisyys on Helsingin Energian tavoitteena, eikö Helen voisi osaltaan tukea myös museon avoinnapitoa? Ja eikö kaupungin tilakeskus voisi joustaa sisäisten vuokrien tuottotavoitteissa edes sen verran, että kulttuurihistorialliset arvokohteet saataisiin pidettyä avoinna? 

Voimalamuseon historiaa (lähde: Helsingin Energia)

Vanhankaupunginkosken länsihaaran vesivoimaa on Helsingin syntysijoilla hyödynnetty kauan myllyjen ja sahojen voimanlähteenä. Kuvernööri Theodor Thilénin luvalla 1873 Vantaanjoen länsihaaran pato mahdollisti joen vesivoiman hyödynnettäväksi Helsingin vesilaitokselle. Ensin käytettiin turbiinipumppulaitosta, sitten rakennettiin höyrykäyttöinen pumppulaitos ja 1910 sähköpumppuja varten rakennettiin vesiturbiini ja generaattori sekä vielä 1930 – luvulla höyrykattilat turbogeneraattoreineen. Laitosten tuottamaa sähköä käytettiin myös alueen asumusten valaistukseen.

Vedenpuhdistuksen loputtua Kuninkaankartanonsaarella myös vesivoimalaitoksen sähköntuotanto loppui vuonna 1973. Helsingin vesilaitoksen, sähkölaitoksen, kaupunginmuseon ja Tekniikan Museon yhteisenä hankkeena alueen kolmen rakennuksen jo osittain tuhoutuneet tilat ja laitteet kunnostettiin museokäyttöön 1970 – luvun alussa. Alue jäi kuitenkin vaille selkeää omistajaa ja valvontaa. Muutamassa vuodessa koko alue joutui hävitysvimman kohteeksi. Pumppuaseman puolelta kaikki irtisaatu hävitettiin ja laitteita rikottiin. Voimalaitoksen puolella hävitystä oli tehty raskain työkaluin mittaritaulut ja muut mittaristot tuhoamalla. Turbiinin sisään oli kannettu mitä tahansa. Lähes jokainen kadun puoleinen ikkuna oli rikottu säpäleiksi kivittämällä.

Helsingin 450 – juhlavuoden lähestyessä useat henkilöt kiinnostuivat perinnemiljöön kunnostamisesta. Helsingin Energian, Helsingin Veden ja kaupunginmuseon hankkeeseen saatiin tukea myös Kauppa- ja teollisuusministeriöltä ja EU:lta. Kunnostetut tilat avattiin vuonna 2000 ja rakennusten historiasta valmistui hyvä dokumentaatio julisteina, esitteinä ja Internet-sivuina. Vuodelta 1910 peräisin oleva vesiturbiini ja generaattori kunnostettiin toimivaksi museovesivoimalaitokseksi, jonka tuottamaa Ympäristöpennisähköä on toimitettu parhaimmillaan yli 500 asiakkaalle.

Alueen moninaiskäyttö on ollut Helsingin Energian päämääränä mm. siten, että kosken itähaaraan kunnostetun kalatien turvaamiseksi museovesiturbiini ei toimi vähän veden eikä vaelluskalojen nousun aikaan ja siten, että alueella on järjestetty yhteistyössä koskitapahtumia, kulttuuritapahtumia ja sidosryhmätapaamisia.

Museovesivoimalaitoksen turbiinin akseli on katkennut ja korjattu kahdesti. Viimeksi satavuotiaan kaksoisfrancisturbiinin juoksupyörät uudelleen valettiin Itävallassa vuonna 2008. Helsingin Energian väki on huolehtinut sähköntuotantolaitteiden käytöstä ja kunnossapidosta. 

Teollisuusperinteen Seura myönsi Helsingin Energialle vuoden 2008 teollisuusperinnepalkinnon esimerkillisestä teollisuusperinteen vaalimisesta. Perusteena oli paitsi Hanasaari A –voimalaitoksen lopettamisen yhteydessä tehty dokumentointi- ja taltiointityö myös Vanhankaupunginkosken museovesivoimalaitoksen kunnostus.