Pölyt pois museoasenteista

Kulttuuritoimittaja Paula Holmila kirjoitti museoalan haasteista osuvasti Uuden Suomen blogissa. Kirjoitin blogiin kommentin (jonka talouslukuja käsittelevän alkuosan voi lukea edellisestä bloggauksestani):

..on väärin moittia kansallismuseota laiskaksi. Kyse on riihikuivasta rahasta ja siitä, mitä voidaan tehdä. On totta, että kansallismuseo kantaa raskasta historiallista asenteellista painolastia, mutta sitäkin tärkeämpää on kannustaa ja tukea Museoviraston uutta johtoa poikkeuksellisen vaikeassa taloustilanteessa.

Molemmat uudet johtajat ovat erittäin asiantuntevia ja ammattitaitoisia, heillä on vahvat näytöt. Juhani Kostet on uudistanut määrätietoisesti ja onnistuneesti Turun museotoimea, ja Helena Edgrén on työntekijöiden keskuudessa laajalti arvostettu ja pidetty johtaja, joka ei pelkää uusia ideoita ja yhteistyömalleja.

Paula Holmila on oikeassa siinä, että valtion kulttuurihistorialliset museot ovat jääneet ohjelma-, julkisuus- ja budjettikamppailussa altavastaajiksi. Museovirastoa on myös painanut vuosikymmenten asenteellinen, valvonnan, holhouksen ja kieltojen kulttuuri, joka on rakentunut korkeakoulu- ja museomaailmassa 1800- ja 1900-lukujen aikana. Tällaisen taakan purkaminen ei ole helppoa.

Kulttuurihistorialliset museot ovat altavastaajia julkisuudessa ja valtion rahanjaossa. Kulttuurihistoriallisista museoista ja niiden kokoelmista on vaikea kehittää draamaa, lööppejä tai taidekeskusteluja. Kulttuurihistoriallisten museoiden voima on toisenlaisissa tehokeinoissa: tarinoissa, elämyksissä, esteettisistä kokemuksissa ja oivalluksissa, rauhassa, viisaudessa, kauneudessa ja rumuudessa, ajan patinassa.

Kulttuurihistorialliset museot rakentavat todellisuutta, sitä mitä Suomi ja maailma on ollut, mitä se on nyt, ja mitä ne ovat tulevaisuudessa. Juuri tästä syystä on surullista, että Kulttuurien museo suljetaan. Se on ainoa museo Suomessa, joka on laajalti esitellyt maailman kulttuureita kattavavasti, elävästi ja asiantuntevasti.

Holmila on oikeassa siinä, että museoala kaipaisi läpivalaisua ja asenteellista uudelleenananalyysia. Miksi alaa vaivaavat niin monet kiellot ja estot, eikö museoihin ja kokoelmiin voisi suhtautua astetta vapautuneemmin vailla loputtomia pelkoja? Kyllä esineet säilyvät, vaikka niitä kosketeltaisiin, eivätkä museorakennukset tuhoudu, vaikka niissä esiteltäisiin ruokakulttuuria ja soitettaisiin musiikkia, tai takassa palaisi elävä tuli. Jälleen kerran esimerkkiä tulisi hakea naapurimaa Ruotsista, missä museomaailman asenteissa ja yhteistyössä ollaan edellä vuosikymmeniä. Perässä tullaan.

Itse alaa reilun vuosikymmenen seuranneena voin iloisena todeta, että viimeisien vuosien aikana Museovirastossa on tapahtunut valtavia, myönteisiä asenteellisia muutoksia. Museoviraston uusi johto on hyvin avoin ja yhteistyökykyinen kansalaisjärjestöihin, korkeakouluihin ja yrityksiin päin, ja pyrkii aktiiviseen yhteistyöhön sidosryhmien kanssa. Tietääkseni Kansallismuseo on perustamassa myös ystäväyhdistystä, mihin toivon kaikkien museosta välittävien liittyvän.

Museoalan oikeita lääkkeitä ovat uudet näyttelyt, tekniikat ja filosofiat, uusi avoimempi ja ystävällisempi työ- ja toimintakulttuuri sekä tehokas markkinointi ja julkisuuskuvan rakentaminen. Lisäisin listaan vielä seuraavalla vaalikaudella toteutettavan tuntuvan kertakorotuksen Museoviraston perusbudjettiin. Sen edellytyksenä on aktiivinen ja asiantunteva vaikuttamisviestintä eli lobbaaminen eduskuntaan, yrityselämään, korkeakouluihin ja kansalaisyhteiskuntaan päin.

Museoiden rahoituksesta

Suomen kansallismuseo sai v. 2010 valtion budjettirahoitusta 7 597 000 euroa. 

Kansallismuseo ylläpitää 16 museokohdetta eri puolilla Suomea: Cygnaeuksen galleria, Hvitträsk, Kulttuurien museo, Seurasaaren ulkomuseo, Suomen merimuseo, Suomenlinna-museo, Urho Kekkosen museo Tamminiemi, Alikartano Mäntsälässä, Kuusiston kartano, Mannerheimin Louhisaaren kartanolinna, Elias Lönnrotin Paikkarin torppa, Pukkilan kartanomuseo, Urajärven kartanomuseo ja Yli-Lauroselan talonpoikaismuseo Ilmajoella.

Tänä vuonna Museovirasto sulki kartanomuseon Anjalankoskella ja sulku-uhan alla on Presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemi Luumäellä.  Vuonna 2013 sulkeutuu Suomen ainoa maailman kulttuurialueita esittelevä museo, Kulttuurien museo. 

Valtion taidemuseo, joka pyörittää kolmea museota (Ateneum, Kiasma ja Sinebrychoffi) ja kuvataiteen keskusarkistoa, sai v. 2010 valtion budjettirahoitusta 18 948 000 euroa. 

Valtion taidemuseolle on valtion budjettikirjassa vuosittain osoitettu "enintään 3 1630 00 euroa näyttelytoiminnan ja muun maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen". Tällainen tuki puuttuu Suomen kansallismuseon alaisilta museoilta kokonaan.

Museoviraston omistuksessa on 90 kohdetta, joissa on noin 400 rakennusta. Museoviraston budjetti vuonna 2010 on 21 382 000 euroa. Tällä summalla Museovirasto toimii koko Suomen suojeluviranomaisena ja vaalii aineellista kulttuuriperintöä: tallentaa, tutkii ja jakaa tietoa. 

Näiden lukujen valossa on erikoista, että valtion tuottavuusohjelma iskee voimakkaimmin Museovirastoon ja pakottaa sen irtisanomisiin ja museoiden sulkemisiin. Taide- ja kulttuurihistoriallisten museoiden välistä rahoitusosuutta tulisi kohtuullistaa.

Voimalamuseo suljettiin turhaan

Kävin hiljattain Voimalamuseossa, joka sijaitsee Helsingin alkujuurilla Vanhankaupunginkoskella. Kaupunginmuseo päätti huhtikuussa 2010 luopua Voimalamuseosta ja lisäksi myös Kalevankadun lasten-, Tuomarinkylän koulu- ja Sofiankadun katumuseosta. 

Arabianrannassa on asuttu pitkään. Vuonna 1550 kungingas Kustaa Vaasa päätti perustaa kaupungin (Helsingfors) Arabianrannan liepeille Vanhaankaupunkiin.

                
 "Voimalamuseo sijaitsee Vantaanjoen suulla, koskimaisemassa, johon Helsingin kaupunki perustettiin 1550. Kaupungin ensimmäiset teollisuusrakennukset nousivat kosken partaalle Vantaanjoen suulle. Kosken vesivoima pyöritti myllynkiviä 1550-luvulta 1900-luvun alkuun saakka. Voimalamuseossa on esillä myllytoiminnan kehitys vesivoimaa hyödyntävästä myllystä teolliseen valssimyllyyn". (Lähde: Helsingin kaupunginmuseo)

Voimalamuseon kokonaisuus on rakennuksiltaan, ympäristöltään ja tunnelmaltaan poikkeuksellisen hieno. Viimevuosina Arabianrannassa on tapahtunut voimakas kaupunkirakenteen kasvu. Alueelle on rakennettu uusi kaupunginosa, uutta arkkitehtuuria ja voimakas luovuuskeskittymä (yritykset, koulut). Asukkaita alueella on jo lähes 10000, työntekijöitä 5000 ja opiskelijoita 6000. Tavallaan Voimalamuseo ja sen ympäristö on tämän kasvun historiallinen ydin, sen symboli.

Voimalamuseon vuokrat ja vastuut loppuivat 1.9.2010 ja samalla lopetettiin kiinteistön sähkösopimus ja vartiointisopimus. Tilakeskus on luvannut huolehtia sähköistä ja vartioinnista tästä eteenpäin (sunnuntaina 19.9. rakennukset olivat täysin pimeänä).

Voimalamuseo olisi voitu pitää avoinna yhteistyössä Helsingin Energian ja Tekniikan museon kanssa, mutta toimijoiden välisissä neuvotteluissa ei löytynyt kompromissia. Yksi vaihtoehto sulkemiselle olisi perustaa Voimalamuseoon pienellä budjetilla pyöritettävä kulttuuritoimipiste yhteistyössä Helsignin kaupungin tilakeskuksen, alueen yritysten, taidekorkeakoulujen, Helsingin kaupunginmuseon ja Tekniikan museon kanssa. 

Voimalamuseo peruskorjattiin 2000-luvun alussa Helsingin Energian, EU:n ja silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön tuella. Museo suljettiin huhtikuussa 2010 kaupungin tuottavuusohjelman nimissä, mutta voidaan kysyä, kuinka johdonmukaista on sulkea  hiljattain peruskorjattu museokohde 1-2 määräaikaisen henkilötyövuoden säästön vuoksi? Voimalamuseon sisäiset tilavuokrat (130.000€/vuosi) juoksevat edelleen ja nyt niistä vastaa Helsignin kaupungin tilakeskus. 

Helsingin Energia ei suostu tukemaan Voimalamuseon tilavuokraa, koska se kokee rahoittaneensa kiinteistön korjaamista niin merkittävällä summalla. Suomessa on useita paikallisia yrityshistoriaa esitteleviä museoita, joita pitävät auki huomattavasti Heleniä pienemmät yritykset. 

Helsingin kaupungin tilakeskus puolestaan ei suostu kohtuullistamaan kaupungin kulttuurikohteiden sisäisiä vuokria, mikä johtaa niiden sulkemiseen. Keväällä 2010 Kaupunginmuseo luopui useista museokohteista (koulumuseo, lastenmuseo, voimalamuseo) jatkuvasti nousevien kaupungin sisäisten vuokrien takia. 

Kysymys kuuluu: Jos alueen monikäyttöisyys on Helsingin Energian tavoitteena, eikö Helen voisi osaltaan tukea myös museon avoinnapitoa? Ja eikö kaupungin tilakeskus voisi joustaa sisäisten vuokrien tuottotavoitteissa edes sen verran, että kulttuurihistorialliset arvokohteet saataisiin pidettyä avoinna? 

Voimalamuseon historiaa (lähde: Helsingin Energia)

Vanhankaupunginkosken länsihaaran vesivoimaa on Helsingin syntysijoilla hyödynnetty kauan myllyjen ja sahojen voimanlähteenä. Kuvernööri Theodor Thilénin luvalla 1873 Vantaanjoen länsihaaran pato mahdollisti joen vesivoiman hyödynnettäväksi Helsingin vesilaitokselle. Ensin käytettiin turbiinipumppulaitosta, sitten rakennettiin höyrykäyttöinen pumppulaitos ja 1910 sähköpumppuja varten rakennettiin vesiturbiini ja generaattori sekä vielä 1930 – luvulla höyrykattilat turbogeneraattoreineen. Laitosten tuottamaa sähköä käytettiin myös alueen asumusten valaistukseen.

Vedenpuhdistuksen loputtua Kuninkaankartanonsaarella myös vesivoimalaitoksen sähköntuotanto loppui vuonna 1973. Helsingin vesilaitoksen, sähkölaitoksen, kaupunginmuseon ja Tekniikan Museon yhteisenä hankkeena alueen kolmen rakennuksen jo osittain tuhoutuneet tilat ja laitteet kunnostettiin museokäyttöön 1970 – luvun alussa. Alue jäi kuitenkin vaille selkeää omistajaa ja valvontaa. Muutamassa vuodessa koko alue joutui hävitysvimman kohteeksi. Pumppuaseman puolelta kaikki irtisaatu hävitettiin ja laitteita rikottiin. Voimalaitoksen puolella hävitystä oli tehty raskain työkaluin mittaritaulut ja muut mittaristot tuhoamalla. Turbiinin sisään oli kannettu mitä tahansa. Lähes jokainen kadun puoleinen ikkuna oli rikottu säpäleiksi kivittämällä.

Helsingin 450 – juhlavuoden lähestyessä useat henkilöt kiinnostuivat perinnemiljöön kunnostamisesta. Helsingin Energian, Helsingin Veden ja kaupunginmuseon hankkeeseen saatiin tukea myös Kauppa- ja teollisuusministeriöltä ja EU:lta. Kunnostetut tilat avattiin vuonna 2000 ja rakennusten historiasta valmistui hyvä dokumentaatio julisteina, esitteinä ja Internet-sivuina. Vuodelta 1910 peräisin oleva vesiturbiini ja generaattori kunnostettiin toimivaksi museovesivoimalaitokseksi, jonka tuottamaa Ympäristöpennisähköä on toimitettu parhaimmillaan yli 500 asiakkaalle.

Alueen moninaiskäyttö on ollut Helsingin Energian päämääränä mm. siten, että kosken itähaaraan kunnostetun kalatien turvaamiseksi museovesiturbiini ei toimi vähän veden eikä vaelluskalojen nousun aikaan ja siten, että alueella on järjestetty yhteistyössä koskitapahtumia, kulttuuritapahtumia ja sidosryhmätapaamisia.

Museovesivoimalaitoksen turbiinin akseli on katkennut ja korjattu kahdesti. Viimeksi satavuotiaan kaksoisfrancisturbiinin juoksupyörät uudelleen valettiin Itävallassa vuonna 2008. Helsingin Energian väki on huolehtinut sähköntuotantolaitteiden käytöstä ja kunnossapidosta. 

Teollisuusperinteen Seura myönsi Helsingin Energialle vuoden 2008 teollisuusperinnepalkinnon esimerkillisestä teollisuusperinteen vaalimisesta. Perusteena oli paitsi Hanasaari A –voimalaitoksen lopettamisen yhteydessä tehty dokumentointi- ja taltiointityö myös Vanhankaupunginkosken museovesivoimalaitoksen kunnostus.